Ulkopolitiikka http://sirpapietikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/135737/all Thu, 20 Sep 2018 11:07:30 +0300 fi Sanat ovat halpoja, ainoastaan teot merkitsevät http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261236-sanat-ovat-halpoja-ainoastaan-teot-merkitsevat <p>SDP, Vasemmisto, Vihreät ja RKP ovat tänään esittäneet virallisesti epäluottamuslausetta ulkoministeri Soinille. Soinin toiminta ja kommentit aborttikysymykseen liittyen ovat olleet omiaan hämmentämään kuvaa Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Tähän Suomen linjaan on olennaisesti kuulunut naisten ja tyttöjen tasa-arvon tukeminen ja mm. seksuaaliterveyden edistäminen.</p><p>Viimeisimpänä <a href="http://yle.fi/uutiset/3-10409833">oikeuskansleri</a> yhtyi arvovaltaisten asiantuntijoiden joukkoon pitämällä Soinin toimintaa varsin ongelmallisena. Ulkoministeri ei voi esiintyä missään yksityishenkilönä, sillä hän on ulkoministeri 24/7/365 ja tämä määrittelee hänen toimintaansa. Kansalainen Soini voi laukoa omia mielipiteitään ihan, miten haluaa mutta niin kauan kuin kansalainen Soini on Suomen tasavallan ulkoministeri, niin hänet on sidottu maamme ulkopolitiikan viralliseen linjaan. &nbsp;</p><p>Tätä Timo Soinin puolustajat eivät tunnu ymmärrä ja ovat onnistuneesti sotkeneet ministerivastuun ja sanan- sekä uskonnonvapauden. Ei kukaan ole ollut rajoittamassa Soinin sananvapautta tai uskonnonvapautta. Kritiikki on ainoastaan kohdistunut siihen, että hänen sanat ja teot ovat ristiriidassa Suomen ulkopoliittisen linjan kanssa. &nbsp;</p><p>Hallituspuolueiden, erityisesti Kokoomuksen ja Keskustan, edustajille epäluottamuslause <a href="http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005833500.html">aiheuttaa ongelmia.</a> Tai se on &rdquo;todella kenkkua&rdquo; kuten eduskunnan feministiverkoston puheenjohtaja kansanedustaja Saara-Sofia Siren (kok.) tilannetta analysoi. Hän myös valittelee miten &rdquo;puheissa tuntuu menevän sekaisin se, äänestetäänkö tässä epäluottamuslauseesta yksittäistä ministeriä vai koko hallitusta kohtaan.&rdquo; Epäselvyys on ihan hallituksen omaa aikaansaannosta, sillä ainoastaan he ovat tehneet epäluottamuslauseesta hallituskysymyksen. Perustuslain 64 &sect; todetaan selvästi, että yksittäiselle ministerille annettu epäluottamuslause merkitsee ainoastaan yksittäisen ministerin eroa eikä koko hallituksen.</p><p>Varsinainen riman alituksen on tehnyt Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho, joka on uhannut <a href="http://yle.fi/uutiset/3-10412703">hallituksen kaatuvan</a>, mikäli Soini ei saa luottamusta eduskunnalta. Terhon kommentti on selkeä hätähuuto marginaaliin painuvalta liikkeeltä. Siksi onkin käsittämätöntä mikäli 1,6% kannatusta nauttiva puolue pystyy näin uhkailemaan Kokoomuksen ja Keskustan edustajat Soinin tueksi. On aivan selvää, että vaikka Soini saisi epäluottamuslauseen niin Siniset eivät lähde hallituksesta. Seuraavat kuukaudet ovat heidän viimeiset kuukaudet hallituksessa ja monelle edustajalle viimeiset kuukaudet eduskunnassa, seuraavissa eduskuntavaaleissa kun on luvassa suuri romahdus. Siksi he tuskin haluavat aiheuttaa hallituksen kaatumisella ennenaikaisia eduskuntavaaleja, jolloin heidän edustajakautensa päättyisi ennakoitua nopeammin.</p><p>Nyt testataan Kokoomuksen ja Keskustan kansanedustajien poliittinen selkäranka. Jos edustajat haluavat oikeasti edistää ja puolustaa naisten ja tyttöjen tasa-arvoa, niin ainoa oikea teko on äänestää epäluottamuslauseen puolesta. Puheet ovat halpoja, teot merkitsevät enemmän.</p> SDP, Vasemmisto, Vihreät ja RKP ovat tänään esittäneet virallisesti epäluottamuslausetta ulkoministeri Soinille. Soinin toiminta ja kommentit aborttikysymykseen liittyen ovat olleet omiaan hämmentämään kuvaa Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Tähän Suomen linjaan on olennaisesti kuulunut naisten ja tyttöjen tasa-arvon tukeminen ja mm. seksuaaliterveyden edistäminen.

Viimeisimpänä oikeuskansleri yhtyi arvovaltaisten asiantuntijoiden joukkoon pitämällä Soinin toimintaa varsin ongelmallisena. Ulkoministeri ei voi esiintyä missään yksityishenkilönä, sillä hän on ulkoministeri 24/7/365 ja tämä määrittelee hänen toimintaansa. Kansalainen Soini voi laukoa omia mielipiteitään ihan, miten haluaa mutta niin kauan kuin kansalainen Soini on Suomen tasavallan ulkoministeri, niin hänet on sidottu maamme ulkopolitiikan viralliseen linjaan.  

Tätä Timo Soinin puolustajat eivät tunnu ymmärrä ja ovat onnistuneesti sotkeneet ministerivastuun ja sanan- sekä uskonnonvapauden. Ei kukaan ole ollut rajoittamassa Soinin sananvapautta tai uskonnonvapautta. Kritiikki on ainoastaan kohdistunut siihen, että hänen sanat ja teot ovat ristiriidassa Suomen ulkopoliittisen linjan kanssa.  

Hallituspuolueiden, erityisesti Kokoomuksen ja Keskustan, edustajille epäluottamuslause aiheuttaa ongelmia. Tai se on ”todella kenkkua” kuten eduskunnan feministiverkoston puheenjohtaja kansanedustaja Saara-Sofia Siren (kok.) tilannetta analysoi. Hän myös valittelee miten ”puheissa tuntuu menevän sekaisin se, äänestetäänkö tässä epäluottamuslauseesta yksittäistä ministeriä vai koko hallitusta kohtaan.” Epäselvyys on ihan hallituksen omaa aikaansaannosta, sillä ainoastaan he ovat tehneet epäluottamuslauseesta hallituskysymyksen. Perustuslain 64 § todetaan selvästi, että yksittäiselle ministerille annettu epäluottamuslause merkitsee ainoastaan yksittäisen ministerin eroa eikä koko hallituksen.

Varsinainen riman alituksen on tehnyt Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho, joka on uhannut hallituksen kaatuvan, mikäli Soini ei saa luottamusta eduskunnalta. Terhon kommentti on selkeä hätähuuto marginaaliin painuvalta liikkeeltä. Siksi onkin käsittämätöntä mikäli 1,6% kannatusta nauttiva puolue pystyy näin uhkailemaan Kokoomuksen ja Keskustan edustajat Soinin tueksi. On aivan selvää, että vaikka Soini saisi epäluottamuslauseen niin Siniset eivät lähde hallituksesta. Seuraavat kuukaudet ovat heidän viimeiset kuukaudet hallituksessa ja monelle edustajalle viimeiset kuukaudet eduskunnassa, seuraavissa eduskuntavaaleissa kun on luvassa suuri romahdus. Siksi he tuskin haluavat aiheuttaa hallituksen kaatumisella ennenaikaisia eduskuntavaaleja, jolloin heidän edustajakautensa päättyisi ennakoitua nopeammin.

Nyt testataan Kokoomuksen ja Keskustan kansanedustajien poliittinen selkäranka. Jos edustajat haluavat oikeasti edistää ja puolustaa naisten ja tyttöjen tasa-arvoa, niin ainoa oikea teko on äänestää epäluottamuslauseen puolesta. Puheet ovat halpoja, teot merkitsevät enemmän.

]]>
44 http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261236-sanat-ovat-halpoja-ainoastaan-teot-merkitsevat#comments Kotimaa Abortti Ihmisoikeudet Tasa-arvo Timo Soini Ulkopolitiikka Thu, 20 Sep 2018 08:07:30 +0000 Jani Kokko http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261236-sanat-ovat-halpoja-ainoastaan-teot-merkitsevat
Onko presidentti Trumpin ulkopolitiikka isolationismia vai jotain muuta? http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260587-onko-presidentti-trumpin-ulkopolitiikka-isolationismia-vai-jotain-muuta <p>Presidentti Donald Trumpin ympärillä riehuva myrsky sen kun vain kiihtyy, kuten olemme saaneet nähneet, kuulleet ja lukeneet niin amerikkalaisista kuin suomalaistakin tiedotusvälineistä viime päivinä. Mitään kovin uutta eivät uusimmatkaan paljastukset kuitenkaan tosiasiassa ole tuottaneet. Presidentin käyttäytyminen niin julkisuudessa kuin ilmeisesti yksityisesti makuukamaria myöten (varsinaiset sänkytouhut kuitenkin muissa sängyissä kuin Valkoisen talon makuukamarissa sijaitsevassa) on paljastettu jokseenkin laajalti jo monesti ja paljon aikaisemmin. Kommentoinkin tässä kirjoituksessani niiden sijaan <em>The Financial Times</em>in apulaispäätoimittajan ja kolumnistin Janan Ganeshin lehdessään 8.8.2018 esittämää huomionarvoista näkemystä Yhdysvaltain ulkopolitiikasta Trumpin aikakaudella. Vailla yhtymäkohtia presidentin persoona ja hänen politiikkansa eivät tietenkään ole.</p><p>Ganesh piti vääränä näkemystä, että Trumpin politiikka olisi &rdquo;isolationismia&rdquo;, eristäytymistä ja vetäytymistä syrjään muusta maailmasta. Ganeshin perustelut kannalleen olivat päivänpoliittisia ja &rdquo;journalistisia&rdquo;, esimerkkejä Trumpin tempauksista ja puheista vaalikampanjan aikana ja vaalituksi tulon jälkeen. Puheitahan ei puutu ja tekojakin on alkanut kertyä.</p><p>Yhdysvalloissa on kyllä maan synnystä lähtien ollut varsin voimakas mielipidesuunta, joka on vierastanut sekaantumista muun maailman asioihin. Ensimmäinen presidentti George Washingtonkin siitä varoitti virkakautensa päättyessä. Asenteen juuret ovat historiassa: Amerikkaan muutti miljoonittain ihmisiä pakoon &rdquo;vanhan mantereen&rdquo; sotia ja sääty-yhteiskunnan eriarvoisuutta, ja sitä taustaa vasten halu pysyä omissa oloissaan oli luonnollista. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet se oli vallitsevakin suuntaus, ja vielä 1930- ja 40-lukujen taitteessakin varsin voimakas, kun taitettiin peistä siitä, pitäisikö Yhdysvaltain liittyä mukaan toiseen maailmansotaan. Ilman Pearl Harboria suuntaus olisi voinut jopa voittaa, ja jos niin olisi käynyt, koko sota ja sen jälkeinen maailma olisi voinut muodostua hyvin toisen näköiseksi kuin se nykyäänkin vielä on.</p><p>Toisaalta Yhdysvalloissa on hyvin voimakas vastakkainen mielipidesuunta. Senkin juuret ovat historiassa: amerikkalaisille muodostui varhain käsitys maansa ainutlaatuisuudesta ja poikkeuksellisuudesta, ja myös tehtävästä levittää oman mallinsa mukaista demokratiaa kaikkialle maailmaan. Tämän rinnalle syntyi maan kasvettua taloudelliselta voimaltaan maailmanmahdiksi 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa myös reaalipoliittisiin näkökohtiin nojaava halu ja tarve puuttua muun maailman asioihin. Molempien maailmansotien kohdalla voidaan puhua kummastakin tekijästä samaan suuntaan vaikuttavina: Saksan (ja Japanin) maailmanvaltapyrkimysten muodostama uhka Yhdysvaltain asemalle ja totalitääristen järjestelmien uhka amerikkalaisten ihanteille.</p><p>Minua on tämän isolationismi- tai eristäytymistermin käyttö kaivellut laajemminkin, ei vain Yhdysvalloista käytettynä. &rdquo;Sisäänpäin kääntyminen&rdquo; on iskulause, jolla ei tarkoiteta vain sitä, mitä noiden sanojen merkitys kirjaimellisesti on, vaan rakennetaan vaikutelmaa arkuudesta, taantumuksellisuudesta, moukkamaisuudesta vastakohtana urbaanille, avoimmelle ja edistykselliselle maailmankäsitykselle (jota termin käyttäjä ja hänen hengenheimolaisensa tietenkin edustavat). Tämä leimaaminen ei rajoitu vain ulkopoliittiseen käyttäytymiseen, vaan on usein sisäpoliittista, vaikka viljellyt kielikuvat olisivatkin ulkopolitiikan piiriin kuuluvia.</p><p>Toisin sanoen, isolationalismi on usein leimaava ilmaisu, nenänvartta pitkin katsomisesta kertova viesti. Lievemmässä muodossaan se on patronisoivan, holhoavan hyväntahtoisuuden ilmaisu: joo joo, kyllähän me ymmärrämme teidän tuntemuksenne, mutta parempi antaa meidän viisaampien huolehtia tällaisista asioista. Tällaisen asenteen kohteet eivät ehkä harrasta kovin analyyttista ajattelua, vaan pikemminkin reagoivat tunteella, mutta heidän vainunsa on tarkka. Siksi heidän reaktionsa on voimakas, ja voimakkaasti torjuva.</p><p>Isolationismin vastakohta on englanniksi &rdquo;engagement&rdquo;, jota on vaikea kääntää tässä merkityksessä suomeksi (termillä on, kuten niin monella muullakin termillä, useita eri merkityksiä). &nbsp;WSOY:n Englanti-Suomi Suursanakirjan termille antamista käännöksistä parhaiten tässä tarkoitettua &rdquo;engagementia&rdquo; tuntuisi vastavan &rdquo;kytkentä&rdquo; tai &rdquo;kytkeytyminen&rdquo;. Kysehän tosiaan on siitä, että maa (tai mikä kulloinkin on kyseessä), kytkeytyy/on sidoksissa monin eri tavoin muuhun maailmaan. Eikä vain ole kytkeytynyt, vaan aktiivisesti pyrkii sellaisia kytköksiä ja sitoumuksia luomaan ja ylläpitämään.</p><p>Meillä vallitsee länsimaissa laajoissa piireissä idealisisoitu ja idealistinen käsitys siitä, mitä kaikkea tällainen ulkomaailmaan sidoksissa oleminen merkitsee ja mitä seurauksia sillä voi olla. Idealismi ilmenee edellä selostamassani suhtautumistavassa &rdquo;engagementin&rdquo; vastakohtaan, siis isolationismiin, mutta myös siinä, että kaiken sidoksellisuuden kuvitellaan olevan lähtökohtaisesti myönteistä, vain hyvää aiheuttavaa. Samantapainen suhtautuminen siis kuin &rdquo;interdependenssiin&rdquo;, keskinäisriippuvuuteen.</p><p>Myös väkivaltainen kanssakyminen, siis sota, alistaminen ja sorto, on kytkeytymistä ulkomaailmaan, sidosten luomista siihen. Keinot vain sotivat jyrkästi niitä ihanteita vastaan, joiden mukaisesti meillä oletetaan lähtökohtaisesti kansainvälisen järjestyksen rakentuvan, tai jos ei nyt rakentuvan vielä, niin kuitenkin sitten kun meidän ihanteemme väistämättä toteutuvat kaikkialla. Ehkäpä kannattaisi muistaa sekin, että &rdquo;rules of engagement&rdquo; tarkoittaa englannin kielellä sääntöjä, joiden nojalla taisteluun voi ryhtyä.</p><p>Lukiessani aikoinaan historioitsijoiden J. R. McNeill ja William H. McNeill kirjaa <em>The Human Web</em> teki minuun vaikutuksen heidän suorittamansa luokittelu eri imperiumien, suurten ja voimakkaiden valtioiden, kanssakäymistavoista muiden suhteen. Listalla figureerasi näkyvällä paikalla &rdquo;looting&rdquo;, ryöstely.</p><p>Järjestelmällinen ryöstäminen, ryöstöretkikuntien lähettäminen nimenomaan siinä tarkoituksessa liikkeelle lienee nykyään muiden väkivallan harjoittajien kuin valtioiden harrastus. Hienostuneempi taloudellinen riisto ei kuitenkaan ole ollut vierasta vielä äskettäisessä menneisyydessäkään. Hävinneen auttaminen jaloilleen ja sellaisen toiminnan näkeminen voittajan edun mukaisena on todella harvinaista; mieleen ei oikeastaan tule muita esimerkkejä kuin länsiliittoutuneiden &ndash; käytännössä Yhdysvaltojen &ndash; harjoittama politiikka toisen maailmansodan jälkeen, eikä tätä muuta muuksi se, että mukana oli myös reaalipoliittisia motiiveja (kommunismin leviämisen estäminen).</p><p>Ganeshin luonnehdinta Donald Trumpin harjoittamasta Yhdysvaltain ulkopolitiikasta on tosiaankin sattuva: kyse ei ole eristäytymisestä saati syrjään vetäytymisestä, ei edes siinä George Washingtonin julistamassa muodossa, että Yhdysvaltain olisi vältettävä sitoutumista ja sekaantumista vanhan maailman suurvaltojen liittokuntiin. Sen sijaan kyse on yhä enemmän epäluulon ja vihamielisyyden leimaamasta ja aggressiivisesta kanssakäymisestä. Kyllähän Trumpkin haluaa sitoumuksia, mutta erilaisia kuin edeltäjänsä: diilejä, joilla myydään Yhdysvaltain suojelua kovaan hintaan ymmärtämättä, että koko maailman turvallisuus on jo sinällään Yhdysvalloille hyödyllistä ja edullista.</p> Presidentti Donald Trumpin ympärillä riehuva myrsky sen kun vain kiihtyy, kuten olemme saaneet nähneet, kuulleet ja lukeneet niin amerikkalaisista kuin suomalaistakin tiedotusvälineistä viime päivinä. Mitään kovin uutta eivät uusimmatkaan paljastukset kuitenkaan tosiasiassa ole tuottaneet. Presidentin käyttäytyminen niin julkisuudessa kuin ilmeisesti yksityisesti makuukamaria myöten (varsinaiset sänkytouhut kuitenkin muissa sängyissä kuin Valkoisen talon makuukamarissa sijaitsevassa) on paljastettu jokseenkin laajalti jo monesti ja paljon aikaisemmin. Kommentoinkin tässä kirjoituksessani niiden sijaan The Financial Timesin apulaispäätoimittajan ja kolumnistin Janan Ganeshin lehdessään 8.8.2018 esittämää huomionarvoista näkemystä Yhdysvaltain ulkopolitiikasta Trumpin aikakaudella. Vailla yhtymäkohtia presidentin persoona ja hänen politiikkansa eivät tietenkään ole.

Ganesh piti vääränä näkemystä, että Trumpin politiikka olisi ”isolationismia”, eristäytymistä ja vetäytymistä syrjään muusta maailmasta. Ganeshin perustelut kannalleen olivat päivänpoliittisia ja ”journalistisia”, esimerkkejä Trumpin tempauksista ja puheista vaalikampanjan aikana ja vaalituksi tulon jälkeen. Puheitahan ei puutu ja tekojakin on alkanut kertyä.

Yhdysvalloissa on kyllä maan synnystä lähtien ollut varsin voimakas mielipidesuunta, joka on vierastanut sekaantumista muun maailman asioihin. Ensimmäinen presidentti George Washingtonkin siitä varoitti virkakautensa päättyessä. Asenteen juuret ovat historiassa: Amerikkaan muutti miljoonittain ihmisiä pakoon ”vanhan mantereen” sotia ja sääty-yhteiskunnan eriarvoisuutta, ja sitä taustaa vasten halu pysyä omissa oloissaan oli luonnollista. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet se oli vallitsevakin suuntaus, ja vielä 1930- ja 40-lukujen taitteessakin varsin voimakas, kun taitettiin peistä siitä, pitäisikö Yhdysvaltain liittyä mukaan toiseen maailmansotaan. Ilman Pearl Harboria suuntaus olisi voinut jopa voittaa, ja jos niin olisi käynyt, koko sota ja sen jälkeinen maailma olisi voinut muodostua hyvin toisen näköiseksi kuin se nykyäänkin vielä on.

Toisaalta Yhdysvalloissa on hyvin voimakas vastakkainen mielipidesuunta. Senkin juuret ovat historiassa: amerikkalaisille muodostui varhain käsitys maansa ainutlaatuisuudesta ja poikkeuksellisuudesta, ja myös tehtävästä levittää oman mallinsa mukaista demokratiaa kaikkialle maailmaan. Tämän rinnalle syntyi maan kasvettua taloudelliselta voimaltaan maailmanmahdiksi 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa myös reaalipoliittisiin näkökohtiin nojaava halu ja tarve puuttua muun maailman asioihin. Molempien maailmansotien kohdalla voidaan puhua kummastakin tekijästä samaan suuntaan vaikuttavina: Saksan (ja Japanin) maailmanvaltapyrkimysten muodostama uhka Yhdysvaltain asemalle ja totalitääristen järjestelmien uhka amerikkalaisten ihanteille.

Minua on tämän isolationismi- tai eristäytymistermin käyttö kaivellut laajemminkin, ei vain Yhdysvalloista käytettynä. ”Sisäänpäin kääntyminen” on iskulause, jolla ei tarkoiteta vain sitä, mitä noiden sanojen merkitys kirjaimellisesti on, vaan rakennetaan vaikutelmaa arkuudesta, taantumuksellisuudesta, moukkamaisuudesta vastakohtana urbaanille, avoimmelle ja edistykselliselle maailmankäsitykselle (jota termin käyttäjä ja hänen hengenheimolaisensa tietenkin edustavat). Tämä leimaaminen ei rajoitu vain ulkopoliittiseen käyttäytymiseen, vaan on usein sisäpoliittista, vaikka viljellyt kielikuvat olisivatkin ulkopolitiikan piiriin kuuluvia.

Toisin sanoen, isolationalismi on usein leimaava ilmaisu, nenänvartta pitkin katsomisesta kertova viesti. Lievemmässä muodossaan se on patronisoivan, holhoavan hyväntahtoisuuden ilmaisu: joo joo, kyllähän me ymmärrämme teidän tuntemuksenne, mutta parempi antaa meidän viisaampien huolehtia tällaisista asioista. Tällaisen asenteen kohteet eivät ehkä harrasta kovin analyyttista ajattelua, vaan pikemminkin reagoivat tunteella, mutta heidän vainunsa on tarkka. Siksi heidän reaktionsa on voimakas, ja voimakkaasti torjuva.

Isolationismin vastakohta on englanniksi ”engagement”, jota on vaikea kääntää tässä merkityksessä suomeksi (termillä on, kuten niin monella muullakin termillä, useita eri merkityksiä).  WSOY:n Englanti-Suomi Suursanakirjan termille antamista käännöksistä parhaiten tässä tarkoitettua ”engagementia” tuntuisi vastavan ”kytkentä” tai ”kytkeytyminen”. Kysehän tosiaan on siitä, että maa (tai mikä kulloinkin on kyseessä), kytkeytyy/on sidoksissa monin eri tavoin muuhun maailmaan. Eikä vain ole kytkeytynyt, vaan aktiivisesti pyrkii sellaisia kytköksiä ja sitoumuksia luomaan ja ylläpitämään.

Meillä vallitsee länsimaissa laajoissa piireissä idealisisoitu ja idealistinen käsitys siitä, mitä kaikkea tällainen ulkomaailmaan sidoksissa oleminen merkitsee ja mitä seurauksia sillä voi olla. Idealismi ilmenee edellä selostamassani suhtautumistavassa ”engagementin” vastakohtaan, siis isolationismiin, mutta myös siinä, että kaiken sidoksellisuuden kuvitellaan olevan lähtökohtaisesti myönteistä, vain hyvää aiheuttavaa. Samantapainen suhtautuminen siis kuin ”interdependenssiin”, keskinäisriippuvuuteen.

Myös väkivaltainen kanssakyminen, siis sota, alistaminen ja sorto, on kytkeytymistä ulkomaailmaan, sidosten luomista siihen. Keinot vain sotivat jyrkästi niitä ihanteita vastaan, joiden mukaisesti meillä oletetaan lähtökohtaisesti kansainvälisen järjestyksen rakentuvan, tai jos ei nyt rakentuvan vielä, niin kuitenkin sitten kun meidän ihanteemme väistämättä toteutuvat kaikkialla. Ehkäpä kannattaisi muistaa sekin, että ”rules of engagement” tarkoittaa englannin kielellä sääntöjä, joiden nojalla taisteluun voi ryhtyä.

Lukiessani aikoinaan historioitsijoiden J. R. McNeill ja William H. McNeill kirjaa The Human Web teki minuun vaikutuksen heidän suorittamansa luokittelu eri imperiumien, suurten ja voimakkaiden valtioiden, kanssakäymistavoista muiden suhteen. Listalla figureerasi näkyvällä paikalla ”looting”, ryöstely.

Järjestelmällinen ryöstäminen, ryöstöretkikuntien lähettäminen nimenomaan siinä tarkoituksessa liikkeelle lienee nykyään muiden väkivallan harjoittajien kuin valtioiden harrastus. Hienostuneempi taloudellinen riisto ei kuitenkaan ole ollut vierasta vielä äskettäisessä menneisyydessäkään. Hävinneen auttaminen jaloilleen ja sellaisen toiminnan näkeminen voittajan edun mukaisena on todella harvinaista; mieleen ei oikeastaan tule muita esimerkkejä kuin länsiliittoutuneiden – käytännössä Yhdysvaltojen – harjoittama politiikka toisen maailmansodan jälkeen, eikä tätä muuta muuksi se, että mukana oli myös reaalipoliittisia motiiveja (kommunismin leviämisen estäminen).

Ganeshin luonnehdinta Donald Trumpin harjoittamasta Yhdysvaltain ulkopolitiikasta on tosiaankin sattuva: kyse ei ole eristäytymisestä saati syrjään vetäytymisestä, ei edes siinä George Washingtonin julistamassa muodossa, että Yhdysvaltain olisi vältettävä sitoutumista ja sekaantumista vanhan maailman suurvaltojen liittokuntiin. Sen sijaan kyse on yhä enemmän epäluulon ja vihamielisyyden leimaamasta ja aggressiivisesta kanssakäymisestä. Kyllähän Trumpkin haluaa sitoumuksia, mutta erilaisia kuin edeltäjänsä: diilejä, joilla myydään Yhdysvaltain suojelua kovaan hintaan ymmärtämättä, että koko maailman turvallisuus on jo sinällään Yhdysvalloille hyödyllistä ja edullista.

]]>
11 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260587-onko-presidentti-trumpin-ulkopolitiikka-isolationismia-vai-jotain-muuta#comments Ulkomaat Isolationismi Trump Ulkopolitiikka Yhdysvallat Fri, 07 Sep 2018 07:24:00 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260587-onko-presidentti-trumpin-ulkopolitiikka-isolationismia-vai-jotain-muuta
Vihreät eivät ole tarpeeksi kansainvälisesti asennoitunut puolue http://laurikorvenmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259413-vihreat-eivat-ole-tarpeeksi-kansainvalisesti-asennoitunut-puolue <p>Vihreät eivät ole tällä hetkellä riittävän kansainvälisesti asennoitunut puolue. Niin EU kuin globaalinäkökulma jäävät sivuun, vaikka molemmissa olisi puolueelle vain voitettavaa. Jos vihreät aikovat kavuta demareiden ja kokoomuksen rinnalle yhdeksi suurista puolueista, tulee meidän kyetä tukemaan ulkopolitiikkaan erikoistuneiden puolueaktiivien kasvua ja profiloitumaan ulkopolitiikan osaajana näiden kahden sen perinteisesti omistaneen puolueen rinnalla. Tässä puolueella on kuitenkin työtä tehtävänä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>3 syytä kansainvälisyyteen</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Kansainvälisen yhteistyön ja ulkopoliittisen osaamisen merkityksen tulisi korostua vihreille erityisesti kolmesta syystä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>1) Kansainvälisen politiikan tasapaino on parhaillaan järkkymässä ja edellytykset sujuvalle kansainväliselle yhteistyölle kriisiytymässä. Samalla kasvava osa aikamme merkittävistä poliittisista kysymyksistä, jotka samalla muodostavat vihreiden poliittisen agenda ytimen, voidaan ratkaista vain onnistuneella kansainvälisellä yhteistyöllä ja taitavalla ulkopolitiikalla. Jos vihreät haluavat olla aidosti vaikuttava puolue, on meidän onnistuttava pitkällä tähtäimellä tuottamaan puolueen sisällä vakavasti otettavaa ulkopoliittista osaamista, joka takaa meille äänen kansainvälisillä areenoilla.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>2) Toinen syy koskee oikeistopopulismin kasvua lännessä. Keskeinen syy populististen oikeistopuolueiden menestykselle kautta Euroopan on ollut aktiivinen kansainvälinen yhteistyö ja toimintamallien kopioiminen maasta toiseen. Puolueiden välinen kansainvälinen yhteistyö on mahdollistanut sen, että oikeistopopulistit ovat onnistuneet rakentamaan koko Euroopan kattavan rintaman, samalla kun vihreät puolueet kokevat tappioita periaatteessa kaikkialla muualla paitsi Suomessa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Tämä on ollut kyseisiltä puolueilta poliittisesti taitavaa, mutta korostaa samalla omaa tarvettamme kehittää kansainvälistä yhteistyötä omien sisarpuolueidemme kanssa. Esimerkiksi juuri nyt perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit tiivistävät keskinäistä yhteistyötään, kun taas tähän verrattuna Suomen ja Ruotsin vihreiden välinen yhteistyö on ollut varsin mitäänsanomatonta (poikkeuksena kesän kannanotto ilmastonmuutokseen).</p><p>&nbsp;</p><p>3) Vihreät haluavat ja aikovat kavuta yhdeksi suurista puolueista, mutta tämä edellyttää kehittymistä vakavasti otettavaksi yleispuolueeksi. Ulkopolitiikka on yksi niistä politiikan aloista, joilta edellytetään osaamista, jos aikoo painia samassa sarjassa isojen puolueiden kanssa ja jonain päivänä jopa tähdätä pääministeripuolueeksi. Nykyisen pääministeri Sipilän olematon ja vaisu suhtautuminen EU:hun ja ulkopoliittisiin kysymyksiin on ollut hälyttävä esimerkki aikana jolloin ulkopolitiikan tulisi olla jokaisen poliitikon peruskauraa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Katse kohti Eurooppaa</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Erityisesti EU:n kohdalla Vihreillä olisi paljon voitettavaa: äänestäjäkuntamme muodostuu keskeisesti EU-myönteisistä nuorista ja myös puolueemme kanta EU:hun ja eurooppalaisen yhteistyön syventämiseen on myönteinen. Monet puolueemme keskeiset teemat ja profiili sopivat hyvin yhteen eurooppalaisen projektin edistämisen ja eurooppalaisten arvojen vaalimisen kanssa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>EU ja eurooppalaisuus olisivat puolueellemme luonnollinen poliittinen diskurssi, jota emme kuitenkaan tällä hetkellä omista tai pyri ottamaan haltuun. Vihreillä olisi kaikki mahdollisuudet brändätä itsensä &rdquo;the pro-eurooppa -puolueeksi&rdquo; Suomessa, mutta vaikka EU-vaalit ja Suomen puheenjohtajuus ovat jo kolkuttelemassa oven takana emme ole tätä onnistuneesti tehneet. Niin kauan kuin emme ota EU-politiikkaa näkyvästi haltuun, jää tämä tontti vapaasti demareiden ja kokoomuksen hallittavaksi.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Ratkaisu demareilta?&nbsp;</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Puolueessa ei riitä, että ulkopoltiikka henkilöityy muutamaan tunnettuun poliitiikkoon, vaan osaamista tulisi olla kattavasti koko puolueen sisällä kaikissa elimissä. Vaikka jäsenistössämme on paljon kansainvälisistä asioista kiinnostuneita ja pitkään näiden aiheiden parissa toimineita yksilöitä, niin alusta yhteiselle kohtaamiselle puuttuu.</p><p>&nbsp;</p><p>Tällä hetkellä kansainvälisten asioiden parissa pääsee toimimaan lähinnä kahdessa puolueen työryhmässä: Eurooppa-työryhmässä ja Globaali- ja turvallisuusasioiden työryhmässä. Nämä työryhmät toimivat kuitenkin puolueesta ja toisistaan melko erillisinä omina soluinaan, niiden jäsenmäärät ovat rajoitettuja ja haku ryhmiin on auki vain kerran kahdessa vuodessa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Mahdollinen ratkaisu olisi ottaa mallia demareiden Eurooppademarit-järjestöstä, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen EU:sta kiinnostuneita puolueaktiiveja ja tarjota heille toimintamahdollisuuksia puolueen raameissa. Vihreissä järjestö voisi mahdollisesti kattaa niin EU:n kuin globaalitason kysymykset laajemmin. Järjestö mahdollistaisi toimintaympäristön henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita vihreästä politiikasta, mutta ovat suuntautuneet kansainväliseen politiikkaan ja kokevat rajatusti kansalliseen politiikan keskittyvän puoluetoiminnan etäiseksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Luomalla laajemman, kansainvälisiin asioihin keskittyvän puolueaktiivien asiantuntemusta&nbsp; hyödyntävän verkoston, voisi puolue ottaa käyttöön nyt vajaasti hyödynnetyn resurssin ja lähteä nostamaan kansainvälistä tasoa kirkkaammin osaksi puolueen jokapäiväistä agendaa.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vihreät eivät ole tällä hetkellä riittävän kansainvälisesti asennoitunut puolue. Niin EU kuin globaalinäkökulma jäävät sivuun, vaikka molemmissa olisi puolueelle vain voitettavaa. Jos vihreät aikovat kavuta demareiden ja kokoomuksen rinnalle yhdeksi suurista puolueista, tulee meidän kyetä tukemaan ulkopolitiikkaan erikoistuneiden puolueaktiivien kasvua ja profiloitumaan ulkopolitiikan osaajana näiden kahden sen perinteisesti omistaneen puolueen rinnalla. Tässä puolueella on kuitenkin työtä tehtävänä. 

 

3 syytä kansainvälisyyteen

 

Kansainvälisen yhteistyön ja ulkopoliittisen osaamisen merkityksen tulisi korostua vihreille erityisesti kolmesta syystä. 

 

1) Kansainvälisen politiikan tasapaino on parhaillaan järkkymässä ja edellytykset sujuvalle kansainväliselle yhteistyölle kriisiytymässä. Samalla kasvava osa aikamme merkittävistä poliittisista kysymyksistä, jotka samalla muodostavat vihreiden poliittisen agenda ytimen, voidaan ratkaista vain onnistuneella kansainvälisellä yhteistyöllä ja taitavalla ulkopolitiikalla. Jos vihreät haluavat olla aidosti vaikuttava puolue, on meidän onnistuttava pitkällä tähtäimellä tuottamaan puolueen sisällä vakavasti otettavaa ulkopoliittista osaamista, joka takaa meille äänen kansainvälisillä areenoilla. 

 

2) Toinen syy koskee oikeistopopulismin kasvua lännessä. Keskeinen syy populististen oikeistopuolueiden menestykselle kautta Euroopan on ollut aktiivinen kansainvälinen yhteistyö ja toimintamallien kopioiminen maasta toiseen. Puolueiden välinen kansainvälinen yhteistyö on mahdollistanut sen, että oikeistopopulistit ovat onnistuneet rakentamaan koko Euroopan kattavan rintaman, samalla kun vihreät puolueet kokevat tappioita periaatteessa kaikkialla muualla paitsi Suomessa. 

 

Tämä on ollut kyseisiltä puolueilta poliittisesti taitavaa, mutta korostaa samalla omaa tarvettamme kehittää kansainvälistä yhteistyötä omien sisarpuolueidemme kanssa. Esimerkiksi juuri nyt perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit tiivistävät keskinäistä yhteistyötään, kun taas tähän verrattuna Suomen ja Ruotsin vihreiden välinen yhteistyö on ollut varsin mitäänsanomatonta (poikkeuksena kesän kannanotto ilmastonmuutokseen).

 

3) Vihreät haluavat ja aikovat kavuta yhdeksi suurista puolueista, mutta tämä edellyttää kehittymistä vakavasti otettavaksi yleispuolueeksi. Ulkopolitiikka on yksi niistä politiikan aloista, joilta edellytetään osaamista, jos aikoo painia samassa sarjassa isojen puolueiden kanssa ja jonain päivänä jopa tähdätä pääministeripuolueeksi. Nykyisen pääministeri Sipilän olematon ja vaisu suhtautuminen EU:hun ja ulkopoliittisiin kysymyksiin on ollut hälyttävä esimerkki aikana jolloin ulkopolitiikan tulisi olla jokaisen poliitikon peruskauraa. 

 

Katse kohti Eurooppaa

 

Erityisesti EU:n kohdalla Vihreillä olisi paljon voitettavaa: äänestäjäkuntamme muodostuu keskeisesti EU-myönteisistä nuorista ja myös puolueemme kanta EU:hun ja eurooppalaisen yhteistyön syventämiseen on myönteinen. Monet puolueemme keskeiset teemat ja profiili sopivat hyvin yhteen eurooppalaisen projektin edistämisen ja eurooppalaisten arvojen vaalimisen kanssa. 

 

EU ja eurooppalaisuus olisivat puolueellemme luonnollinen poliittinen diskurssi, jota emme kuitenkaan tällä hetkellä omista tai pyri ottamaan haltuun. Vihreillä olisi kaikki mahdollisuudet brändätä itsensä ”the pro-eurooppa -puolueeksi” Suomessa, mutta vaikka EU-vaalit ja Suomen puheenjohtajuus ovat jo kolkuttelemassa oven takana emme ole tätä onnistuneesti tehneet. Niin kauan kuin emme ota EU-politiikkaa näkyvästi haltuun, jää tämä tontti vapaasti demareiden ja kokoomuksen hallittavaksi. 

 

Ratkaisu demareilta? 

 

Puolueessa ei riitä, että ulkopoltiikka henkilöityy muutamaan tunnettuun poliitiikkoon, vaan osaamista tulisi olla kattavasti koko puolueen sisällä kaikissa elimissä. Vaikka jäsenistössämme on paljon kansainvälisistä asioista kiinnostuneita ja pitkään näiden aiheiden parissa toimineita yksilöitä, niin alusta yhteiselle kohtaamiselle puuttuu.

 

Tällä hetkellä kansainvälisten asioiden parissa pääsee toimimaan lähinnä kahdessa puolueen työryhmässä: Eurooppa-työryhmässä ja Globaali- ja turvallisuusasioiden työryhmässä. Nämä työryhmät toimivat kuitenkin puolueesta ja toisistaan melko erillisinä omina soluinaan, niiden jäsenmäärät ovat rajoitettuja ja haku ryhmiin on auki vain kerran kahdessa vuodessa. 

 

Mahdollinen ratkaisu olisi ottaa mallia demareiden Eurooppademarit-järjestöstä, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen EU:sta kiinnostuneita puolueaktiiveja ja tarjota heille toimintamahdollisuuksia puolueen raameissa. Vihreissä järjestö voisi mahdollisesti kattaa niin EU:n kuin globaalitason kysymykset laajemmin. Järjestö mahdollistaisi toimintaympäristön henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita vihreästä politiikasta, mutta ovat suuntautuneet kansainväliseen politiikkaan ja kokevat rajatusti kansalliseen politiikan keskittyvän puoluetoiminnan etäiseksi.

 

Luomalla laajemman, kansainvälisiin asioihin keskittyvän puolueaktiivien asiantuntemusta  hyödyntävän verkoston, voisi puolue ottaa käyttöön nyt vajaasti hyödynnetyn resurssin ja lähteä nostamaan kansainvälistä tasoa kirkkaammin osaksi puolueen jokapäiväistä agendaa.

 

]]>
0 http://laurikorvenmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259413-vihreat-eivat-ole-tarpeeksi-kansainvalisesti-asennoitunut-puolue#comments EU Politiikka Ulkopolitiikka Vihreät Mon, 13 Aug 2018 04:37:02 +0000 Lauri Korvenmaa http://laurikorvenmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259413-vihreat-eivat-ole-tarpeeksi-kansainvalisesti-asennoitunut-puolue
Kovaa turvallisuuspolitiikkaa http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa <p>Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.</p><p>NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.</p><p>Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.</p><p>Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.</p><p>Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.<br />NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa <a href="https://www.av-test.org/en/statistics/malware/">800 miljoonaa kappaletta</a>. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.</p><p>Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi &rdquo;kovaksi turvallisuuspolitiikaksi&rdquo;.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.

NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.

Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.

Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.

Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.
NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa 800 miljoonaa kappaletta. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.

Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi ”kovaksi turvallisuuspolitiikaksi”.

]]>
1 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa#comments Nato Turpo Turvallisuuspolitiikka Ulkopolitiikka Venäjä Wed, 08 Aug 2018 16:00:00 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa
Trumpista uusi Nixon? http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256981-trumpista-uusi-nixon <p>Richard Nixon jäi historiaan presidenttinä, joka saavutti suuria voittoja ulkopolitiikassa mutta jonka virkakaudella Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kuohui. Nixon muun muassa avasi suhteita Kiinaan ja Neuvostoliittoon sekä päätti Vietnamin sodan.</p><p>Nixonin (rep.) virkaura torpattiin sinänsä mitättömään vakoiluskandaaliin, mitä voidaan pitää merkkinä poliittisen vasemmiston vaikutusvallasta 1970-luvulla; esimerkiksi Bill Clintonin (dem.) uraa presidenttinä ei tuhottu pelkkään skandalisaatioon.</p><p>Filosofi Slavoj Žižek, joka tunnetaan politiikkaa koskevista psykoanalyyseistään, <a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/slavoj-zizek-popfilosofi-joka-kaipaa-kommunismia/">kommunismin kaipailustaan</a> sekä <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9463094">pakolaisten vastaanottotoiminnan kritiikistään</a>, on katsonut, että pahinta ei ole, jos Trump epäonnistuu, vaan se, jos hän onnistuu.&nbsp;</p><p>Toisaalta Žižek on <a href="https://news.vice.com/en_us/article/d3xa7q/far-left-philosopher-slavoj-zizek-explains-why-he-suppored-trump-over-clinton">antanut kannatuksensa</a> Trumpille, jotta tämä todellakin onnistuisi omissa pyrkimyksissään ja jotta vasemmisto sekä EU-eliitti sitä kautta heräisivät ja <a href="https://www.rt.com/op-ed/429479-eu-new-world-order-trump/">nousisivat</a> isähahmoaan vastaan. Eikö olekin kompleksista?</p><p>Trumpin tosiasiallisten vastustajien (jollainen Žižekin on) ei kannata kuitenkaan iloita sen enempää hänen onnistumisestaan kuin epäonnistumisestaankaan.</p><p>Nyt näyttää siltä, että Trumpin vetämä reaalipolitiikka, jossa vallan ja voiman käyttö tunnustetaan jälleen ulkopolitiikan <em>modus operandiksi</em>, <a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/250994-yllatyskaanne-trump-ilmoitti-sopimuksesta-kim-jong-unin-kanssa">tuottaa</a> tuloksia. <a href="http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251407-olympialaiset-ohi-alkaako-sota" target="_blank">Kirjoitin</a> olympialaisten aikaan Pohjois-Korean uuden johdon paineista uudistaa politiikkaansa ja käyttää ydinaseilla saavuttamaansa neuvotteluasemaa hyväkseen.</p><p>Kim Jong-unin ja Donald Trumpin <a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/251008-trump-kim-jong-un-antoi-lupauksen-suullisesti-pohjois-korea-tuhoaa-ohjuslaitoksen">kohdatessa</a> viime viikolla molempien osapuolten voimannäytöt vaikuttivat toimivan samalla tavoin kuin Gorbatšovin ja Reaganin kaudella. Tuolloin Neuvostoliitto saattoi peräytyä kilpavarustelusta Yhdysvaltain kehittelemän paperitiikerin, voittamattomana pidetyn Tähtien Sota -hankkeen, edessä. Molempien vetäytyminen kilpavarustelusta oli mahdollista ilman imagotappioita, sillä yhteiseksi viholliseksi voitiin tunnustaa käsistä riistäytyvä tekniikka.</p><p>Samantapaisesta lienee kyse myös Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain kaavaileman ydinaseettoman vyöhykkeen <a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/250996-nyt-tuli-trumpilta-uutispommi-cnn-dokumentissa-sovitaan-ydinaseriisunnasta">luomisessa</a> Korean niemimaalle. Yhdysvaltain vetämä voimapolitiikka antaa Pohjois-Korealle mahdollisuuden vetäytyä diplomaattisesta uhittelusta kasvojaan menettämättä.</p><p>Vetäytymiseen ja Koreoiden mahdolliseen yhdistymiseen on pohjoisessa suuri paine, sillä maan elintaso on aivan kurja. Pidän täysin mahdollisena, että etelä ja pohjoinen yhdistyvät yhtä yllättäen kuin Länsi-Saksa ja Itä-Saksa, joka lakkasi olemasta, kun piikkilanka kerättiin pois.</p><p>Myöskään niiden, jotka avoimesti vastustavat Trumpia ja pyrkivät vesittämään ulkopoliittiset tulokset, ei kannata <a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/251007-nobel-voittaja-tyrmaa-trumpin-paperin-ydinaseista-tylysti">iloita</a> hänen epäonnistumisestaan peittelemättömästi, sillä ulkopolitiikassa tuloksia saavutetaan usein pienin askelin.</p><p>Myös Trumpin sisäpoliittisten vastustajien kannattaa hillitä voitonriemuaan, vaikka Helsingin Sanomien <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005504421.html">mukaan</a> Trump onkin onnistuneesti epäonnistunut, ja Kaliforniassa &rdquo;suunnitellaan vallankumousta ja ollaan valmiita suoraan toimintaan&rdquo;!</p><p>Meidän oloissamme Trump pitäisi ottaa vakavasti mutta ei kirjaimellisesti, kun taas mediassa Trump on otettu kirjamellisesti muttei vakavasti, aivan kuten eräät ovat etevästi <a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jussi-halla-ahon-vieraskolumni-ihmiset-kaipaavat-turvallisuutta-siksi-globaali-liberalismi-on-kriisissa/6951504#gs.iLqyoMc" target="_blank">huomauttaneet</a>.</p><p>Yhdysvaltain sisäpolitiikassa Trump-ilmiö kertoo omasta mielestäni lähinnä yhdestä asiasta: yhdysvaltalaisen keskiluokan päätöksestä pitää asemistaan kiinni kansainvälisen kapitalismin, globalisaation ja sosialistisen internationalismin epäpyhää allianssia ja yhteistendenssiä vastaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Richard Nixon jäi historiaan presidenttinä, joka saavutti suuria voittoja ulkopolitiikassa mutta jonka virkakaudella Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kuohui. Nixon muun muassa avasi suhteita Kiinaan ja Neuvostoliittoon sekä päätti Vietnamin sodan.

Nixonin (rep.) virkaura torpattiin sinänsä mitättömään vakoiluskandaaliin, mitä voidaan pitää merkkinä poliittisen vasemmiston vaikutusvallasta 1970-luvulla; esimerkiksi Bill Clintonin (dem.) uraa presidenttinä ei tuhottu pelkkään skandalisaatioon.

Filosofi Slavoj Žižek, joka tunnetaan politiikkaa koskevista psykoanalyyseistään, kommunismin kaipailustaan sekä pakolaisten vastaanottotoiminnan kritiikistään, on katsonut, että pahinta ei ole, jos Trump epäonnistuu, vaan se, jos hän onnistuu. 

Toisaalta Žižek on antanut kannatuksensa Trumpille, jotta tämä todellakin onnistuisi omissa pyrkimyksissään ja jotta vasemmisto sekä EU-eliitti sitä kautta heräisivät ja nousisivat isähahmoaan vastaan. Eikö olekin kompleksista?

Trumpin tosiasiallisten vastustajien (jollainen Žižekin on) ei kannata kuitenkaan iloita sen enempää hänen onnistumisestaan kuin epäonnistumisestaankaan.

Nyt näyttää siltä, että Trumpin vetämä reaalipolitiikka, jossa vallan ja voiman käyttö tunnustetaan jälleen ulkopolitiikan modus operandiksi, tuottaa tuloksia. Kirjoitin olympialaisten aikaan Pohjois-Korean uuden johdon paineista uudistaa politiikkaansa ja käyttää ydinaseilla saavuttamaansa neuvotteluasemaa hyväkseen.

Kim Jong-unin ja Donald Trumpin kohdatessa viime viikolla molempien osapuolten voimannäytöt vaikuttivat toimivan samalla tavoin kuin Gorbatšovin ja Reaganin kaudella. Tuolloin Neuvostoliitto saattoi peräytyä kilpavarustelusta Yhdysvaltain kehittelemän paperitiikerin, voittamattomana pidetyn Tähtien Sota -hankkeen, edessä. Molempien vetäytyminen kilpavarustelusta oli mahdollista ilman imagotappioita, sillä yhteiseksi viholliseksi voitiin tunnustaa käsistä riistäytyvä tekniikka.

Samantapaisesta lienee kyse myös Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain kaavaileman ydinaseettoman vyöhykkeen luomisessa Korean niemimaalle. Yhdysvaltain vetämä voimapolitiikka antaa Pohjois-Korealle mahdollisuuden vetäytyä diplomaattisesta uhittelusta kasvojaan menettämättä.

Vetäytymiseen ja Koreoiden mahdolliseen yhdistymiseen on pohjoisessa suuri paine, sillä maan elintaso on aivan kurja. Pidän täysin mahdollisena, että etelä ja pohjoinen yhdistyvät yhtä yllättäen kuin Länsi-Saksa ja Itä-Saksa, joka lakkasi olemasta, kun piikkilanka kerättiin pois.

Myöskään niiden, jotka avoimesti vastustavat Trumpia ja pyrkivät vesittämään ulkopoliittiset tulokset, ei kannata iloita hänen epäonnistumisestaan peittelemättömästi, sillä ulkopolitiikassa tuloksia saavutetaan usein pienin askelin.

Myös Trumpin sisäpoliittisten vastustajien kannattaa hillitä voitonriemuaan, vaikka Helsingin Sanomien mukaan Trump onkin onnistuneesti epäonnistunut, ja Kaliforniassa ”suunnitellaan vallankumousta ja ollaan valmiita suoraan toimintaan”!

Meidän oloissamme Trump pitäisi ottaa vakavasti mutta ei kirjaimellisesti, kun taas mediassa Trump on otettu kirjamellisesti muttei vakavasti, aivan kuten eräät ovat etevästi huomauttaneet.

Yhdysvaltain sisäpolitiikassa Trump-ilmiö kertoo omasta mielestäni lähinnä yhdestä asiasta: yhdysvaltalaisen keskiluokan päätöksestä pitää asemistaan kiinni kansainvälisen kapitalismin, globalisaation ja sosialistisen internationalismin epäpyhää allianssia ja yhteistendenssiä vastaan.

]]>
1 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256981-trumpista-uusi-nixon#comments Pohjois-Korea Suurvaltapolitiikka Ulkopolitiikka Ydinaseet Yhdysvallat Sat, 16 Jun 2018 08:28:39 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256981-trumpista-uusi-nixon
Sodan edellytys on vahvojen viholliskuvien luominen http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253064-sodan-edellytys-on-vahvojen-viholliskuvien-luominen <p>Facebook tarjosi tänään nähtäväkseni kaksi vuotta sitten tekemääni päivitystä mahdollista uusjakoa varten. Olin jakanut Helsingin sanomien pääkirjoituskolumnina olleen Raimo Sailaksen kirjoituksen otsikolla &rdquo;<a href="https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002893446.html">Muukalaisviha ja rasismi ovat löytäneet jalansijaa hämmästyttävän laajalti</a>&rdquo;. Sailas viittaa vielä kaksi vuotta aiemmin (2014) kirjoittamaansa Kanava-lehden kolumniin ja jatkaa: &quot;Valitettavasti liberaali läntinen demokratia ihmisoikeuksineen, lehdistönvapauksineen sekä vapaine ja rehellisine vaaleineen on edelleen menettänyt asemiaan, eikä parempaa ole näkyvissä.&quot;</p><p>Myöhemmin hän toteaa:</p><p>&quot;Niin sanotut Visegrad-maat (Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari) ansaitsevat oman lukunsa läntisen demokratian alamäessä. Ne sanoutuvat nyt irti siitä, mihin sitoutuivat vapau&shy;tuessaan Neuvostoliiton komennosta ja liittyessään Euroopan unioniin.&quot;</p><p>Ja edelleen:</p><p>&quot;Monien kriisien keskellä painiva EU näyttää äärioikeiston nousun edessä avuttomalta. Jäsenmaat saavat irtisanoutua EU:n perusarvoista ilman kummempia reaktioita.&quot;</p><p><br />Sailaksen Kanavan kolumnia otsikolla &quot;Demokratia kulkee takaiskusta toiseen&quot; <a href="https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/demokratia-kulkee-takaiskusta-toiseen.aspx">referoidaan</a> eduskunnan kirjaston sivuilla. Siitä sitaatti:</p><p>&quot;Sailas kirjoittaa myös Venäjästä. Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet toiveet Venäjän demokratisoitumisesta vain haaveiksi. Myöskään Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa demokratisoitumisen aalto ei ole kantanut tarpeeksi pitkälle.</p><p>Osansa Sailaksen kritiikistä saa myös EU ja lopulta kansalaiset itse. Kansalaisten tulisi toimia toisin ja hankkia parempaa tietopääomaa, jotta demokratia jaksaisi kukoistaa. Kolumni on herättelevä ja lukemisen arvoinen.&quot;</p><p><br />Noin siis vuonna 2014.</p><p>Tänä vuonna Venäjää epäillään painavin perustein (? &ndash; julkisuudessa kuvailemattomin!) laittoman ja erittäin vaarallisen hermomyrkyn käytöstä murhayrityksessä Englannissa. Britannian pääministeri Theresa May uhoaa <a href="https://www.verkkouutiset.fi/theresa-may-ei-eparoisi-kayttaa-ydinasetta-53049/">valmiudestaan ydinaseen käyttöön</a>. EU-maiden enemmistö karkottaa joukoittain venäläisdiplomaatteja.</p><p>&nbsp;</p><p>Googlailuni toi näytölle linkin myös Pekka Tarkan <a href="http://historiajatkuu.blogspot.fi/2014/06/">Historia jatkuu -blogiin, vuoden 2014 kesäkuuhun</a>. Tässä blogissaan Tarkka ruotii silloisen ulkoministerin, Erkki Tuomiojan (SDP), näkemyksiä Ukrainan kriisiin ollessa &quot;päällä&quot;. Krimin/Ukrainan kriisiä ei tietenkään ole edelleenkään käännetty pois &quot;päältä&quot;. Nyt entisten ratkaisemattomien konfliktien, kauppapakotteiden ja vastapakotteiden ym. lisäksi tipahtelee tyrmistyttäviä kansainvälisten sopimusten ja lakien rikkomisia &ndash; ja Suomen valtiojohdossa häärää mukana herkästi poukkoilevia ja panikoivia, ulkopolitiikkaa osaamattomia &quot;älypäitä&quot;, joilla ei näytä olevan kykyä ymmärtää sen enempää toisten ilmaisemia kuin itse lähettämiään hienovaraisia viestejä, vaan he tulevat helposti yllytetyiksi toimimaan juuri &quot;lännen perusarvoja&quot; halveksivien manipuloijien toivomalla tavalla.</p><p><br />Erkki Tuomiojalta on <a href="https://areena.yle.fi/1-4382893?autoplay=true">nytkin kuultu</a> tahdikasta arvoistaan kiinni pitämistä koviakin moitteita antaessaan, sortumatta oikeusvaltiota alentavaan populistiseen mustamaalaamiseen, jollaisella fasistisissa diktatuureissa luodaan kansalaisille viholliskuvia ja nostatetaan pintaan irrationaalisia, atavistisia pelkotiloja.</p><p>&nbsp;</p><p>Raimo Sailaksen vuoden 2016 kolumni päättyy virkkeeseen: &quot;George Bernard Shaw määritteli aikanaan demokratian osuvasti ja ilmeisen realistisesti näin: &#39;Demokratia on rakennelma, joka varmistaa, että emme tule hallituiksi paremmin kuin ansaitsemme&#39;.&quot;</p><p>Demokratisoitumisen toivominen Venäjältä &ndash; ja jo toteutumaan lähteneen demokratisoitumiskehityksen kääntämisen kiivaaksi kyydiksi peruutusvaihteella taaksepäin loppumisen odottaminen Turkilta, Unkarilta, Puolalta jne. &ndash; näyttää koko ajan kauemmaksi karkaavalta haaveelta, eikä missään maissa, ei nyt vielä entistä paremmiksi demokratisoitumassa olevissakaan, kansan enemmistöä voisi vähempää kiinnostaa tietopääoman hankkiminen eikä omien arvojensa tinkimätön noudattaminen. Eikä kai arvojensa punnitseminenkaan mielessään, jotta ne osaisi yhdistää faktamaailman entiteetteihin.</p><p>&nbsp;</p><p>Päivän Ylen uutisissa kerrotaan, että Venäjä katkoo <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10140426">diplomaattien karkotuksilla</a> länsisuhteitaan ja että ensi viikolla se pullistelee muskeleitaan <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10140263">ohjusharjoituksissa</a> &quot;Itämerellä Ruotsin ja Tanskan aluevesien tuntumassa&quot;.</p><p>&quot;&ndash; En ole koskaan ennen nähnyt, että toinen valtio suorittaisi ammuntoja Ruotsin lentotiedotusalueella ilman yhteistyötä Ruotsin kanssa, kommentoi turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä <a href="https://twitter.com/wisemanswisdoms/status/979115791705694209">Wiseman-blogi</a> Twitterissä. Blogia kirjoittaa everstiluutnantti Carl Bergqvist.&quot;</p><p>Tuntuu kuin yhden jos toisenkin eurooppalaisen valtion ulkopolitiikan nokkaväki nyt kuopisi jalkojaan malttamattomana, odottaen lähtöä laukkaan pois läntisten demokraattisten oikeusvaltioiden yhteisöstä. &rdquo;Kilparadalla&rdquo; vedetään jäniksenä edessä Britannian hermomyrkkyhyökkäystä &ndash; olipa vetäjänä Venäjä tai joku sen syylliseksi lavastanut taho.</p><p><br />Kun tv-uutiset näyttivät elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1975 kuvaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) lopettavasta kokouksesta, jossa kymmenien länsimaailman valtioiden päättäjät allekirjoittivat päätösasiakirjan &ndash; laihahkolla sisällöllä varustetun, mutta kuitenkin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) tuiki tärkeälle &rdquo;yhteisten arvojemme&rdquo; valvonta- ja sovittelumenettelylle perustan luoneen &ndash; mielessäni soi rauhansävel: ei koskaan enää valtiollista väkivaltaa meillä näillä nurkilla! Eihän historian pyörä voisi peruuttamaan lähteä? Eihän koskaan enää!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Facebook tarjosi tänään nähtäväkseni kaksi vuotta sitten tekemääni päivitystä mahdollista uusjakoa varten. Olin jakanut Helsingin sanomien pääkirjoituskolumnina olleen Raimo Sailaksen kirjoituksen otsikolla ”Muukalaisviha ja rasismi ovat löytäneet jalansijaa hämmästyttävän laajalti”. Sailas viittaa vielä kaksi vuotta aiemmin (2014) kirjoittamaansa Kanava-lehden kolumniin ja jatkaa: "Valitettavasti liberaali läntinen demokratia ihmisoikeuksineen, lehdistönvapauksineen sekä vapaine ja rehellisine vaaleineen on edelleen menettänyt asemiaan, eikä parempaa ole näkyvissä."

Myöhemmin hän toteaa:

"Niin sanotut Visegrad-maat (Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari) ansaitsevat oman lukunsa läntisen demokratian alamäessä. Ne sanoutuvat nyt irti siitä, mihin sitoutuivat vapau­tuessaan Neuvostoliiton komennosta ja liittyessään Euroopan unioniin."

Ja edelleen:

"Monien kriisien keskellä painiva EU näyttää äärioikeiston nousun edessä avuttomalta. Jäsenmaat saavat irtisanoutua EU:n perusarvoista ilman kummempia reaktioita."


Sailaksen Kanavan kolumnia otsikolla "Demokratia kulkee takaiskusta toiseen" referoidaan eduskunnan kirjaston sivuilla. Siitä sitaatti:

"Sailas kirjoittaa myös Venäjästä. Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet toiveet Venäjän demokratisoitumisesta vain haaveiksi. Myöskään Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa demokratisoitumisen aalto ei ole kantanut tarpeeksi pitkälle.

Osansa Sailaksen kritiikistä saa myös EU ja lopulta kansalaiset itse. Kansalaisten tulisi toimia toisin ja hankkia parempaa tietopääomaa, jotta demokratia jaksaisi kukoistaa. Kolumni on herättelevä ja lukemisen arvoinen."


Noin siis vuonna 2014.

Tänä vuonna Venäjää epäillään painavin perustein (? – julkisuudessa kuvailemattomin!) laittoman ja erittäin vaarallisen hermomyrkyn käytöstä murhayrityksessä Englannissa. Britannian pääministeri Theresa May uhoaa valmiudestaan ydinaseen käyttöön. EU-maiden enemmistö karkottaa joukoittain venäläisdiplomaatteja.

 

Googlailuni toi näytölle linkin myös Pekka Tarkan Historia jatkuu -blogiin, vuoden 2014 kesäkuuhun. Tässä blogissaan Tarkka ruotii silloisen ulkoministerin, Erkki Tuomiojan (SDP), näkemyksiä Ukrainan kriisiin ollessa "päällä". Krimin/Ukrainan kriisiä ei tietenkään ole edelleenkään käännetty pois "päältä". Nyt entisten ratkaisemattomien konfliktien, kauppapakotteiden ja vastapakotteiden ym. lisäksi tipahtelee tyrmistyttäviä kansainvälisten sopimusten ja lakien rikkomisia – ja Suomen valtiojohdossa häärää mukana herkästi poukkoilevia ja panikoivia, ulkopolitiikkaa osaamattomia "älypäitä", joilla ei näytä olevan kykyä ymmärtää sen enempää toisten ilmaisemia kuin itse lähettämiään hienovaraisia viestejä, vaan he tulevat helposti yllytetyiksi toimimaan juuri "lännen perusarvoja" halveksivien manipuloijien toivomalla tavalla.


Erkki Tuomiojalta on nytkin kuultu tahdikasta arvoistaan kiinni pitämistä koviakin moitteita antaessaan, sortumatta oikeusvaltiota alentavaan populistiseen mustamaalaamiseen, jollaisella fasistisissa diktatuureissa luodaan kansalaisille viholliskuvia ja nostatetaan pintaan irrationaalisia, atavistisia pelkotiloja.

 

Raimo Sailaksen vuoden 2016 kolumni päättyy virkkeeseen: "George Bernard Shaw määritteli aikanaan demokratian osuvasti ja ilmeisen realistisesti näin: 'Demokratia on rakennelma, joka varmistaa, että emme tule hallituiksi paremmin kuin ansaitsemme'."

Demokratisoitumisen toivominen Venäjältä – ja jo toteutumaan lähteneen demokratisoitumiskehityksen kääntämisen kiivaaksi kyydiksi peruutusvaihteella taaksepäin loppumisen odottaminen Turkilta, Unkarilta, Puolalta jne. – näyttää koko ajan kauemmaksi karkaavalta haaveelta, eikä missään maissa, ei nyt vielä entistä paremmiksi demokratisoitumassa olevissakaan, kansan enemmistöä voisi vähempää kiinnostaa tietopääoman hankkiminen eikä omien arvojensa tinkimätön noudattaminen. Eikä kai arvojensa punnitseminenkaan mielessään, jotta ne osaisi yhdistää faktamaailman entiteetteihin.

 

Päivän Ylen uutisissa kerrotaan, että Venäjä katkoo diplomaattien karkotuksilla länsisuhteitaan ja että ensi viikolla se pullistelee muskeleitaan ohjusharjoituksissa "Itämerellä Ruotsin ja Tanskan aluevesien tuntumassa".

"– En ole koskaan ennen nähnyt, että toinen valtio suorittaisi ammuntoja Ruotsin lentotiedotusalueella ilman yhteistyötä Ruotsin kanssa, kommentoi turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä Wiseman-blogi Twitterissä. Blogia kirjoittaa everstiluutnantti Carl Bergqvist."

Tuntuu kuin yhden jos toisenkin eurooppalaisen valtion ulkopolitiikan nokkaväki nyt kuopisi jalkojaan malttamattomana, odottaen lähtöä laukkaan pois läntisten demokraattisten oikeusvaltioiden yhteisöstä. ”Kilparadalla” vedetään jäniksenä edessä Britannian hermomyrkkyhyökkäystä – olipa vetäjänä Venäjä tai joku sen syylliseksi lavastanut taho.


Kun tv-uutiset näyttivät elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1975 kuvaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) lopettavasta kokouksesta, jossa kymmenien länsimaailman valtioiden päättäjät allekirjoittivat päätösasiakirjan – laihahkolla sisällöllä varustetun, mutta kuitenkin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) tuiki tärkeälle ”yhteisten arvojemme” valvonta- ja sovittelumenettelylle perustan luoneen – mielessäni soi rauhansävel: ei koskaan enää valtiollista väkivaltaa meillä näillä nurkilla! Eihän historian pyörä voisi peruuttamaan lähteä? Eihän koskaan enää!

]]>
4 http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253064-sodan-edellytys-on-vahvojen-viholliskuvien-luominen#comments EU Rauha Sota Suomi Ulkopolitiikka Thu, 29 Mar 2018 18:50:24 +0000 Marjatta Laiho http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253064-sodan-edellytys-on-vahvojen-viholliskuvien-luominen
Miksi Donald Trumpista tuli presidentti http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251036-miksi-donald-trumpista-tuli-presidentti <p>Donald J. Trump on ollut Yhdysvaltain presidenttinä 466 päivää.&nbsp;Trumpin presidenttiys&nbsp;ei ole ollut aina helppoa etenkään medialle Yhdysvalloissa, eikä myöskään täällä Suomessa. Jotta vaalitulosta voisi ymmärtää paremmin on tiedettävä jotain Yhdysvaltain historiasta.</p><p>Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus annettiin 4 heinäkuuta 1776. Maa sai kristillisen arvopohjan johon kuului mm. työnteon arvostaminen, yrittäjyys, laajat yksilöä koskevat oikeudet ja mahdollisimman pieni hallinto, joka ei juuri puuttunut kansalaisten elämään.</p><p>Donald Trump pääsi presidentiksi valkoisen &quot;raamattuvyöhykkeen&quot; ansiosta. Trump tarvitsi heitä ja he tarvitsivat Trumppia. Raamattuvyöhykkeen väki on kokenut että media,&nbsp;julkisuuden henkilöt&nbsp;ja demokraatit ovat jo vuosia rienanneet heidän arvojaan.&nbsp;Donald Trumpin ansiosta&nbsp;he saavat edelleen uskoa niihin samoihin arvoihin, jotka ovat heidän mielestään perinteisiä ameriikalaisia arvoja.</p><p>Trumpin ja raamattuvyöhykkeen liitto ei ole rakkausliitto vaan järkiliitto. Sen sijaan Trumpin ja median liitto vaikuttaa lähinnä parisuhdehelvetiltä, jolla ei tule olemaan onnellista loppua. Minulle tulee mieleeni Yhdysvaltojen entinen presidentti Ronald Reagan, jonka ensimmäinen kausi presidenttinä oli kova pala purtavaksi Suomen silloiselle mediakentälle. Reaganin toisen kauden aikana mediat olivat jo siedättyneet Reaganiin. Uskon että näin tulee käymään myös Donald J. Trumpin toisen kauden&nbsp;kanssa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Donald J. Trump on ollut Yhdysvaltain presidenttinä 466 päivää. Trumpin presidenttiys ei ole ollut aina helppoa etenkään medialle Yhdysvalloissa, eikä myöskään täällä Suomessa. Jotta vaalitulosta voisi ymmärtää paremmin on tiedettävä jotain Yhdysvaltain historiasta.

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus annettiin 4 heinäkuuta 1776. Maa sai kristillisen arvopohjan johon kuului mm. työnteon arvostaminen, yrittäjyys, laajat yksilöä koskevat oikeudet ja mahdollisimman pieni hallinto, joka ei juuri puuttunut kansalaisten elämään.

Donald Trump pääsi presidentiksi valkoisen "raamattuvyöhykkeen" ansiosta. Trump tarvitsi heitä ja he tarvitsivat Trumppia. Raamattuvyöhykkeen väki on kokenut että media, julkisuuden henkilöt ja demokraatit ovat jo vuosia rienanneet heidän arvojaan. Donald Trumpin ansiosta he saavat edelleen uskoa niihin samoihin arvoihin, jotka ovat heidän mielestään perinteisiä ameriikalaisia arvoja.

Trumpin ja raamattuvyöhykkeen liitto ei ole rakkausliitto vaan järkiliitto. Sen sijaan Trumpin ja median liitto vaikuttaa lähinnä parisuhdehelvetiltä, jolla ei tule olemaan onnellista loppua. Minulle tulee mieleeni Yhdysvaltojen entinen presidentti Ronald Reagan, jonka ensimmäinen kausi presidenttinä oli kova pala purtavaksi Suomen silloiselle mediakentälle. Reaganin toisen kauden aikana mediat olivat jo siedättyneet Reaganiin. Uskon että näin tulee käymään myös Donald J. Trumpin toisen kauden kanssa.

]]>
28 http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251036-miksi-donald-trumpista-tuli-presidentti#comments Media Ulkopolitiikka Sat, 17 Feb 2018 02:50:58 +0000 Jouni Tirkkonen http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251036-miksi-donald-trumpista-tuli-presidentti
Presidentinvaalit ja Nato - nuorallatanssia ilman turvaverkkoa http://kailintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250100-presidentinvaalit-ja-nato-nuorallatanssia-ilman-turvaverkkoa <p>Presidentinvaalien asetelmia <a href="https://areena.yle.fi/1-4299847">tulkittiin Nato-vastaisuuden voitoksi</a>, kun suurin osa ehdokkaista asettui <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005466864.html">vastustamaan</a> sotilaallista liittoutumista tulevina vuosina.</p><p>Presidenttiehdokkaiden asennoituminen heijastunee saadun demokraattisen mandaatin kautta myös tulevien vuosien puoluepolitiikkaan.</p><p>Istuvan ja jatkavan presidentin Nato-asennoitumista saatiin avatuksi vaalien aikana vain vähän, vaikka kysymys on Suomen turvallisuuspoliittisen aseman ja johtamisen kannalta mitä merkityksellisin.</p><p>Ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntavaalien tulokseksi saatiin siis lähinnä suuri kysymysmerkki. Suottaapi olla ja suottaapi olla olemattakii.</p><p><strong>Vähemmän ajopuuteoriaa ja enemmän faktoja</strong></p><p>Niinistön kampanjan turvallisuuspoliittisesti heikoin hetki koettiin, kun <a href="https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000005485222.html">ehdokas esitti kriisiaikojen kuitenkin ajavan tosiasialliseen liittoutumiskulkuun</a>.</p><p>Moni näki tämän ylittävän turvallisuuspoliittisen varovaisuusperiaatteen rajan: ilman liittoutumissopimuksia ei yksinkertaisesti voi olla mitään syytä olettaa saavansa sotilaallista tukea muista maista.</p><p>Sama huomio pätee hallitusohjelmaan kirjattuun ns. Nato-optioon.</p><p>Suomella ei ole mitään suoraa sopimuksellista optiota liittyä sotilasliiton jäseneksi, ja &ndash; ilmeisesti toisin kuin Ruotsi &ndash; Suomi ei myöskään ilmeisesti ole neuvotellut sellaisesta suoraan Lännen kanssa.</p><p>Suuressa kuvassa arvoiltaan Länsi-orientoitunut Suomi on siis sotilaallisesti yksin yhä tummuvien pilvien alla. Suomi ei myöskään voi olettaa jäävänsä mahdollisten alueellisten konfliktien ulkopuolelle.</p><p><strong>Liittoutumisen edellytykset</strong></p><p>Aivan ilman särvintä vaalikeskusteluissa ei kuitenkaan jääty.</p><p><a href="https://areena.yle.fi/1-4256853#autoplay=true">Erityisesti Niinistö sitoi Nato-kysymystä lopulta olosuhteisiin.</a></p><p>Yksi olosuhde on Venäjän asennoituminen Euroopan Unioniin ja Länteen (ei siis pelkästään Natoon) yleisesti ja sen vaikutus Suomeen.</p><p>Tämä olosuhde on jo ainakin osin realisoitunut ja muutoksen pääsuunta on edelleen Suomelle epäedullinen.</p><p>Toinen olosuhde on Ruotsin mahdolliset liittoutumisratkaisut.</p><p>Ottaen huomioon <a href="https://www.svd.se/alliansen-nodvandigt-att-sverige-gar-med-i-nato">Ruotsin porvariallianssin jo tekemän yhteisen ilmoituksen Nato-liittoutumisen ajamisesta osana syksyn parlamenttivaaleja</a>, analyysi Suomen asemasta näiden mahdollisesti nopeidenkin muutosten keskellä jäi kuitenkin presidenttiehdokkailta tekemättä.</p><p>Muidenkin kuin sotilaiden on syytä miettiä, millaisen sotilaallisen mielenkiinnon alueeksi Nato-Ruotsin, Nato-Baltian ja Nato-Norjan sekä Venäjän väliin jäävä Suomi yhtäkkiä jäisi.</p><p>Kolmas olosuhde - ja Niinistölle ilmeisesti mielekkäin tulevaisuus - riippuu EU:n sotilaallisen yhteistyön kehityksestä.</p><p>Todellisuudessa EU:n sotilaskyky perustuu kuitenkin puhtaasti Naton organisaatiolle eikä Nato-mailla ole tässä todellisia muutostarpeita.</p><p><strong>Lopuksi</strong></p><p>Jo nykyolosuhteiden puolesta Suomen voisi siis kuvitella löytävänsä pikemminkin Naton läheltä kuin oma-aloitteisesti lipumassa siitä poispäin.</p><p>Yhteisellä kumppanuusharjoittelulla on tässä oma roolinsa, mutta lopulta kyse on turvatakuista tai niiden puutteesta.</p><p>Onkin suuri mysteeri, millä tosiasioihin pohjautuvin perustein presidenttiehdokkaat arvioivat Suomen turvallisuusaseman niin vankaksi, että maalla on varaa jäädä yksin aina kriisioloihin tai ainakin niiden porteille asti.</p><p>Vain Sparta olisi Suomelle kateellinen.</p> Presidentinvaalien asetelmia tulkittiin Nato-vastaisuuden voitoksi, kun suurin osa ehdokkaista asettui vastustamaan sotilaallista liittoutumista tulevina vuosina.

Presidenttiehdokkaiden asennoituminen heijastunee saadun demokraattisen mandaatin kautta myös tulevien vuosien puoluepolitiikkaan.

Istuvan ja jatkavan presidentin Nato-asennoitumista saatiin avatuksi vaalien aikana vain vähän, vaikka kysymys on Suomen turvallisuuspoliittisen aseman ja johtamisen kannalta mitä merkityksellisin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntavaalien tulokseksi saatiin siis lähinnä suuri kysymysmerkki. Suottaapi olla ja suottaapi olla olemattakii.

Vähemmän ajopuuteoriaa ja enemmän faktoja

Niinistön kampanjan turvallisuuspoliittisesti heikoin hetki koettiin, kun ehdokas esitti kriisiaikojen kuitenkin ajavan tosiasialliseen liittoutumiskulkuun.

Moni näki tämän ylittävän turvallisuuspoliittisen varovaisuusperiaatteen rajan: ilman liittoutumissopimuksia ei yksinkertaisesti voi olla mitään syytä olettaa saavansa sotilaallista tukea muista maista.

Sama huomio pätee hallitusohjelmaan kirjattuun ns. Nato-optioon.

Suomella ei ole mitään suoraa sopimuksellista optiota liittyä sotilasliiton jäseneksi, ja – ilmeisesti toisin kuin Ruotsi – Suomi ei myöskään ilmeisesti ole neuvotellut sellaisesta suoraan Lännen kanssa.

Suuressa kuvassa arvoiltaan Länsi-orientoitunut Suomi on siis sotilaallisesti yksin yhä tummuvien pilvien alla. Suomi ei myöskään voi olettaa jäävänsä mahdollisten alueellisten konfliktien ulkopuolelle.

Liittoutumisen edellytykset

Aivan ilman särvintä vaalikeskusteluissa ei kuitenkaan jääty.

Erityisesti Niinistö sitoi Nato-kysymystä lopulta olosuhteisiin.

Yksi olosuhde on Venäjän asennoituminen Euroopan Unioniin ja Länteen (ei siis pelkästään Natoon) yleisesti ja sen vaikutus Suomeen.

Tämä olosuhde on jo ainakin osin realisoitunut ja muutoksen pääsuunta on edelleen Suomelle epäedullinen.

Toinen olosuhde on Ruotsin mahdolliset liittoutumisratkaisut.

Ottaen huomioon Ruotsin porvariallianssin jo tekemän yhteisen ilmoituksen Nato-liittoutumisen ajamisesta osana syksyn parlamenttivaaleja, analyysi Suomen asemasta näiden mahdollisesti nopeidenkin muutosten keskellä jäi kuitenkin presidenttiehdokkailta tekemättä.

Muidenkin kuin sotilaiden on syytä miettiä, millaisen sotilaallisen mielenkiinnon alueeksi Nato-Ruotsin, Nato-Baltian ja Nato-Norjan sekä Venäjän väliin jäävä Suomi yhtäkkiä jäisi.

Kolmas olosuhde - ja Niinistölle ilmeisesti mielekkäin tulevaisuus - riippuu EU:n sotilaallisen yhteistyön kehityksestä.

Todellisuudessa EU:n sotilaskyky perustuu kuitenkin puhtaasti Naton organisaatiolle eikä Nato-mailla ole tässä todellisia muutostarpeita.

Lopuksi

Jo nykyolosuhteiden puolesta Suomen voisi siis kuvitella löytävänsä pikemminkin Naton läheltä kuin oma-aloitteisesti lipumassa siitä poispäin.

Yhteisellä kumppanuusharjoittelulla on tässä oma roolinsa, mutta lopulta kyse on turvatakuista tai niiden puutteesta.

Onkin suuri mysteeri, millä tosiasioihin pohjautuvin perustein presidenttiehdokkaat arvioivat Suomen turvallisuusaseman niin vankaksi, että maalla on varaa jäädä yksin aina kriisioloihin tai ainakin niiden porteille asti.

Vain Sparta olisi Suomelle kateellinen.

]]>
43 http://kailintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250100-presidentinvaalit-ja-nato-nuorallatanssia-ilman-turvaverkkoa#comments Kotimaa EU Nato Presidentivaalit Turvallisuuspolitiikka Ulkopolitiikka Tue, 30 Jan 2018 11:27:40 +0000 Kai Lintunen http://kailintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250100-presidentinvaalit-ja-nato-nuorallatanssia-ilman-turvaverkkoa
Niinistö ei ole osoittanut aktiivista katumista http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248320-niinisto-ei-ole-osoittanut-aktiivista-katumista <p>Tasavallan presidentin tämänvuotisessa uudenvuodenpuheessa kansalaisia kiinnostanee ensisijaisesti se, pitääkö puheen sama mies myös vuoden päästä. Itse kiinnostuin presidentinvaalikampanjoinnista postin mukana tulleen kansanvallan repaleen, eli äänioikeudesta kertovan ilmoituksen, myötä.</p><p>Mitään todellista vaalikampanjointia ei nähdä, sillä Sauli Niinistön kannatus näyttää vahvalta. Parlamentaaristen pääpuolueiden ehdokkaiksi on kertynyt pelkkiä rikkalapiopoliitikkoja valtiomiessarjaan kuuluvien haastajien kieltäydyttyä kaukaa viisaasti leikistä. Tai sitten heitä ei kyseisistä puolueista löydy.</p><p>Jos kansalaiset haluavat kuitenkin kaksiosaisen vaalin, he voivat taktikoida. Se tapahtuu seuraavasti. Mietitäänpä, miten tilanne muuttuisi, jos Niinistö ei olisikaan jostakin syystä käytettävissä. Kenellä ehdokkaista olisi todelliset mahdollisuudet nousta presidentiksi ja hoitaa virkaa menestyksekkäästi?</p><p>Mikäli politiikan nykylinjoista (EU-federalismi, maahanmuutto, rahaunionin pönkittäminen) eri mieltä olevat kansalaiset keskittäisivät äänensä tällaiselle henkilölle, tilanne muuttuisi täysin. Olen varma, että vain yhdellä ehdokkaalla on mahdollisuudet haastaa Niinistö, ja hän on kokemuksensa, akateemisen statuksensa ja kirjallisen tuotantonsa ansiosta muihin verrattuna täysin ylivoimainen, valtiomiessarjaa.</p><p>Henkilövaalin kyseessä ollessa yllätyksiä voi tulla. Niinistöä on helppo kehua pääsarkansa, eli ulkopolitiikan, hyvästä hoidosta. Tosin Venäjä-suhteiden kanssa ei ole kovin vaikeaa saavuttaa menestystä &ndash; riittää kunhan pysyy maltillisena eikä salli EU:n painostuksen johtaa Suomen kannalta kurjiin tuloksiin.</p><p>Mutta Niinistö on osoittanut täydellistä ymmärtämättömyyttä <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005414485.html">paheksuessaan</a> työyhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneiden näennäistä &rdquo;työhaluttomuutta&rdquo;, joka on johtunut vain siitä, että töitä ei ole. Pääsyy on ollut, että kaikkea arvotuotantoa ei voida ylipäänsä organisoida palkkatyöksi tai yrittäjätoiminnaksi.</p><p>Pitäisikö siis taide ja tiedekin lopettaa, kun suuri osa kyseisestä työstä tehdään käytännössä työyhteiskunnan ulkopuolella? <em>Ideologinen </em>olisi sellainen työyhteiskunta itse, eikä kyse ole mistään &rdquo;ideologisesta työttömyydestä&rdquo;, kuten muutamat työpolitiikan uhreiksi joutuneet ovat antautuneet <a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710132200458044_u0.shtml">sanomaan</a> omissa itsemäärittelyn vaikeuksissaan.</p><p>Tämä on hyvä muistaa myös puhuttaessa työttömyysturvan aktiivimallista: on posketonta populismia patistella ihmisiä töihin, joita ei ole. Rankaiseminen tekisi uhreista syyllisiä, sillä ei ole ihmisten omassa vallassa päättää, saavatko he töitä vai eivät (aiheesta <a href="https://jukkahankamaki.blogspot.fi/2016/09/uhreista-syyllisia-tyopolitiikassa.html?m=0" target="_blank">tässä</a>).</p><p>Korjaamista olisi työväen presidentillä myös moralistisissa kannoissaan, joista <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/56129-presidentti-niinisto-pisti-pahan-oleskeluyhteiskunta">kertoi</a> vuoden 2013 puhe &rdquo;oleskeluyhteiskunnasta&rdquo;. Ripitys toi mieleen ruoskan, ja avasin asiaa <a href="http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128604-niiniston-puhe-suomeksi" target="_blank">tässä</a> ja <a href="http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128972-asiaton-oleskelu-kielletty" target="_blank">tässä</a> kirjoituksessani. Siitä, miksi &rdquo;arvojohtaminen&rdquo; on asenteellista ja vaarallista, kirjoitin jo edellisten vaalien yhteydessä <a href="http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94432-arvojohtaminen-on-vaarallista" target="_blank">tässä</a>.</p><p>Niinistö ei ole myöskään osoittanut aktiivista katumista<em> </em>sen johdosta, että hän oli ministerinä johtamassa Suomea euron jäseneksi. Siinä mielessä hän on monia taloustieteilijöitä jäljessä, sillä melkein kaikki alkavat oikealta vasemmalle, <a href="http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228326-sixten-kuin-sixteen" target="_blank">Korkmanista</a> ja <a href="http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225661-mika-on-euron-kohtalo" target="_blank">Kanniaisesta</a> <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9952899" target="_blank">Haaparantaan</a> ja <a href="https://yle.fi/uutiset/3-8548928" target="_blank">Jänttiin</a>, tunnustaa, että euroon liittyminen oli virhe. Itse olen ollut tätä mieltä alun perinkin. Paavo Väyrynen on ollut oikeassa lähes kaikessa EU-kritiikissään ja rahaunionia koskevassa <a href="https://www.paavovayrynen.fi/2017/12/17/sauli-niiniston-on-vastattava-sanoistaan-ja-teoistaan/">arvostelussaan</a>, jota tosin rasittaa hieman se, ettei hänkään ollut täysin viaton, kun Suomea liitettiin Euroopan unioniin.</p><p>Ainakaan Nato-kanta ei luo eroa pääehdokkaiden välille, sillä Niinistö on taktisesti päättänyt, ettei kansalaisia kuumottavalla asialla kannata kilpailla. &rdquo;Nato-optiossa&rdquo; roikutaan yhteen ääneen kiinni, vaikka se ei takaa yhtään mitään, ja &rdquo;Suomen Nato-kannasta&rdquo; on tullut pelkkä<em> modus operandi:</em> ulkopolitiikan vaihteleva väline. Uskotellaan, että asema jätti junan, vaikka juna jätti aseman.</p><p>Presidentin tilannetta helpottaa, että hän ei päättäisi asiasta suinkaan yksin. Mutta ei päättäisi kansakaan, sillä kansanäänestystä ei Natosta ole missään maassa järjestetty asian agitaatiolle alttiuden vuoksi. Suomen Nato-kanta ja hakemuksen päivämäärä jätetään näköjään hyökkääjän päätettäväksi. Tämä zen-buddhalainen puolustuspolitiikka on alistuvaa mutta omalla tavallaan ovelaa ja toimivaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tasavallan presidentin tämänvuotisessa uudenvuodenpuheessa kansalaisia kiinnostanee ensisijaisesti se, pitääkö puheen sama mies myös vuoden päästä. Itse kiinnostuin presidentinvaalikampanjoinnista postin mukana tulleen kansanvallan repaleen, eli äänioikeudesta kertovan ilmoituksen, myötä.

Mitään todellista vaalikampanjointia ei nähdä, sillä Sauli Niinistön kannatus näyttää vahvalta. Parlamentaaristen pääpuolueiden ehdokkaiksi on kertynyt pelkkiä rikkalapiopoliitikkoja valtiomiessarjaan kuuluvien haastajien kieltäydyttyä kaukaa viisaasti leikistä. Tai sitten heitä ei kyseisistä puolueista löydy.

Jos kansalaiset haluavat kuitenkin kaksiosaisen vaalin, he voivat taktikoida. Se tapahtuu seuraavasti. Mietitäänpä, miten tilanne muuttuisi, jos Niinistö ei olisikaan jostakin syystä käytettävissä. Kenellä ehdokkaista olisi todelliset mahdollisuudet nousta presidentiksi ja hoitaa virkaa menestyksekkäästi?

Mikäli politiikan nykylinjoista (EU-federalismi, maahanmuutto, rahaunionin pönkittäminen) eri mieltä olevat kansalaiset keskittäisivät äänensä tällaiselle henkilölle, tilanne muuttuisi täysin. Olen varma, että vain yhdellä ehdokkaalla on mahdollisuudet haastaa Niinistö, ja hän on kokemuksensa, akateemisen statuksensa ja kirjallisen tuotantonsa ansiosta muihin verrattuna täysin ylivoimainen, valtiomiessarjaa.

Henkilövaalin kyseessä ollessa yllätyksiä voi tulla. Niinistöä on helppo kehua pääsarkansa, eli ulkopolitiikan, hyvästä hoidosta. Tosin Venäjä-suhteiden kanssa ei ole kovin vaikeaa saavuttaa menestystä – riittää kunhan pysyy maltillisena eikä salli EU:n painostuksen johtaa Suomen kannalta kurjiin tuloksiin.

Mutta Niinistö on osoittanut täydellistä ymmärtämättömyyttä paheksuessaan työyhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneiden näennäistä ”työhaluttomuutta”, joka on johtunut vain siitä, että töitä ei ole. Pääsyy on ollut, että kaikkea arvotuotantoa ei voida ylipäänsä organisoida palkkatyöksi tai yrittäjätoiminnaksi.

Pitäisikö siis taide ja tiedekin lopettaa, kun suuri osa kyseisestä työstä tehdään käytännössä työyhteiskunnan ulkopuolella? Ideologinen olisi sellainen työyhteiskunta itse, eikä kyse ole mistään ”ideologisesta työttömyydestä”, kuten muutamat työpolitiikan uhreiksi joutuneet ovat antautuneet sanomaan omissa itsemäärittelyn vaikeuksissaan.

Tämä on hyvä muistaa myös puhuttaessa työttömyysturvan aktiivimallista: on posketonta populismia patistella ihmisiä töihin, joita ei ole. Rankaiseminen tekisi uhreista syyllisiä, sillä ei ole ihmisten omassa vallassa päättää, saavatko he töitä vai eivät (aiheesta tässä).

Korjaamista olisi työväen presidentillä myös moralistisissa kannoissaan, joista kertoi vuoden 2013 puhe ”oleskeluyhteiskunnasta”. Ripitys toi mieleen ruoskan, ja avasin asiaa tässä ja tässä kirjoituksessani. Siitä, miksi ”arvojohtaminen” on asenteellista ja vaarallista, kirjoitin jo edellisten vaalien yhteydessä tässä.

Niinistö ei ole myöskään osoittanut aktiivista katumista sen johdosta, että hän oli ministerinä johtamassa Suomea euron jäseneksi. Siinä mielessä hän on monia taloustieteilijöitä jäljessä, sillä melkein kaikki alkavat oikealta vasemmalle, Korkmanista ja Kanniaisesta Haaparantaan ja Jänttiin, tunnustaa, että euroon liittyminen oli virhe. Itse olen ollut tätä mieltä alun perinkin. Paavo Väyrynen on ollut oikeassa lähes kaikessa EU-kritiikissään ja rahaunionia koskevassa arvostelussaan, jota tosin rasittaa hieman se, ettei hänkään ollut täysin viaton, kun Suomea liitettiin Euroopan unioniin.

Ainakaan Nato-kanta ei luo eroa pääehdokkaiden välille, sillä Niinistö on taktisesti päättänyt, ettei kansalaisia kuumottavalla asialla kannata kilpailla. ”Nato-optiossa” roikutaan yhteen ääneen kiinni, vaikka se ei takaa yhtään mitään, ja ”Suomen Nato-kannasta” on tullut pelkkä modus operandi: ulkopolitiikan vaihteleva väline. Uskotellaan, että asema jätti junan, vaikka juna jätti aseman.

Presidentin tilannetta helpottaa, että hän ei päättäisi asiasta suinkaan yksin. Mutta ei päättäisi kansakaan, sillä kansanäänestystä ei Natosta ole missään maassa järjestetty asian agitaatiolle alttiuden vuoksi. Suomen Nato-kanta ja hakemuksen päivämäärä jätetään näköjään hyökkääjän päätettäväksi. Tämä zen-buddhalainen puolustuspolitiikka on alistuvaa mutta omalla tavallaan ovelaa ja toimivaa.

]]>
4 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248320-niinisto-ei-ole-osoittanut-aktiivista-katumista#comments Presidentinvaalit 2018 Tasavallan presidentti Ulkopolitiikka Mon, 01 Jan 2018 09:00:00 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248320-niinisto-ei-ole-osoittanut-aktiivista-katumista
Avoin kysymys ulkopoliittiselle instituutille http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247153-avoin-kysymys-ulkopoliittiselle-instituutille <p><strong>Onko Venäjä käyttänyt itsenäisyysjuhlia horjuttaakseen Suomen turvallisuutta? </strong></p><p>Ulkopoliittisen instituutin raportti &rdquo;Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla&rdquo; pääsi näyttävästi julkisuuteen elokuussa 2016. Raportti oli jo itsessään vahvasti ennakkoasenteellinen, mutta varsinkin median siitä tekemät nostot vetosivat ihmisten syviin pelkoihin. (Katso asiaa koskevat blogini <a href="http://patomaki.fi/2016/08/upi-alittaa-riman-vastuutonta-venaja-pelottelua/">osa 1</a> ja <a href="http://patomaki.fi/2016/09/missa-on-toimittajien-etiikka-upi-raportista-osa-2/">osa 2</a>).</p><p>Pelkoja lietsoville teksteillä on tyypillistä se, että niissä vihjaillaan ja annetaan ymmärtää asioita, mutta ei esitetä sellaisia yksinkertaisia väitteitä, joita voisi koetella tieteellisin menetelmin. UPI-raportissa oli kuitenkin yksi selkeä lähitulevaisuutta koskeva ennakointi, joka nousi lehtien etusivuillekin:</p><p><em>Yksi selvä riski liittyy kuitenkin vuonna 2017 koittavaan Suomen itsenäisyyden sekä Venäjän vallankumouksen samanaikaiseen satavuotisjuhlavuoteen: Venäjä voisi käyttää sitä historiapoliittisesti hyväkseen pyrkimällä esimerkiksi yhteiseen muistovuoden viettoon sekä eri tavoin Suomen itsenäisyyttä kyseenalaistamalla. Tähän riskiin valtioneuvosto onkin toiminnallaan jo varautunut.</em></p><p>Tämän tekstikappaleen muotoilu on toki epäselvä vähän samalla tavalla kuin iltapäivälehtien horoskoopit: &rdquo;Venäjä <strong><em>voisi</em></strong> käyttää hyväkseen&hellip;&rdquo;. Toisaalta kappaleen alussa sanotaan, että kyseessä on &rdquo;selvä riski&rdquo;. Selvä riski tarkoittaa karkeasti sitä, että ennakoidun tapahtuman aiheuttama haitta olisi suuri, ja että sen toteutumisen todennäköisyys on varsin korkea. Tekstin perusteella ei ole mahdollista täsmentää sitä mitä suuri tai korkea tarkoittavat, mutta varoitus on kuitenkin vahva.</p><p>Olisi rehellistä, että raportin kirjoittajat pyrkisivät nyt julkisesti kertomaan, miksi heidän odottamansa tapahtumakulku ei toteutunut. Olisi myös tutkijaetiikan mukaista kertoa mitä johtopäätöksiä he aikovat virhearviostaan vetää. Tasapuolisuuden nimissä olisi myös tärkeää, että väärän ennakoinnin näyttävästi julkaissut media pohtisi julkisesti omaa tapaansa uutisoida tulevaisuuden ennakointeja.</p><p>Sinänsä tapauksen voisi jättää omaan arvoonsa &ndash; niin älytön tuo juttu alun perinkin oli &ndash; mutta kun samanlaisia spekulatiivisia ennakointeja on toistuvasti esitetty sekä niin sanottujen asiantuntijoiden toimesta että mediassa. Esimerkiksi loppuvuonna 2016 puutuin vastaavalla tavalla dosentti Arto Luukkasen ennakointiin, jonka mukaan Venäjä aloittaa laajan maahyökkäyksen Ukrainassa talvella 2017.</p><p>Osoittaakseni kuinka hataralla pohjalla Luukkasen arvio on, esitin vedonlyöntiä asiasta. Kuten otaksua saattoi, Luukkanen väisti haasteeni. Kirjoitin Venäjän toiminnan ennakoinnista sarjan blogeja (katso <a href="http://patomaki.fi/2016/12/venaja-keskustelusta-osa-1-negatiiviset-tunteet-kuohuvat/">tämä</a>, <a href="http://patomaki.fi/2016/12/venaja-keskustelusta-osa-2-tulevaisuuden-vaaroja-voidaan-arvioida-jarkiperaisesti/">tämä </a>ja <a href="http://patomaki.fi/2016/12/venaja-keskustelusta-osa-3-mita-pitaisi-tehda/">tämä</a>). Kevättalvella 2017 kirjoitin aiheesta yliökirjoituksen, joka julkaistiin ainakin <em>Aamulehdessä</em> ja kenties joissakin muissakin Lännen median lehdissä (kirjoitukseni on julkaistu uudelleen <a href="http://www.akateemisetsanomat.fi/#/article/58e46e866b90d612a0b06716">täällä</a>). Joku vastasi Uuden Suomen kommentissa, että hyökkäys kyllä tulee kunhan kelit paranevat kesää kohti...</p><p>Sama meininki on jatkunut myös loppuvuonna 2017. Esimerkiksi everstiluutnantti Vesa Valtosen johtama turvallisuuskomitea julkaisi lokakuussa ennakointinsa siitä, miten Venäjä aikoo puuttua Suomen presidentinvaaleihin (muotoilu oli tässäkin ennakoinnissa horoskooppien tasoa).</p><p>Median näyttävästi uutisoima ennakointi sisälsi seuraavat keinot: sosiaalisen ja perinteisen median operaatiot; suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen; poliitikkojen tukeminen ja mustamaalaaminen; tietomurrot; voittajan avustaminen; vaalikeskustelun ajaminen vaikuttajaa hyödyttävään tilanteeseen; kielteisen julkisuuden lietsominen suomen&shy;ruotsalaisia vastaan; äänestystulosten kyseenalaistaminen; ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku.</p><p>Sauli Niinistö valitaan uudelleen 95% todennäköisyydellä. Ei ihme, että Niinistö hieman hermostui ennakoinnista, todeten: &rdquo;asiantuntijaverkosto on huolissaan trollaamisesta ja trollaa itse&rdquo;. Turvallisuusneuvoston ennakointihan sisältää ajatuksen siitä, että Niinistön uudelleen valinta tulisi olemaan seurausta Venäjän operaatioista eikä kotimaisesta kansansuosiosta. Närää lienee herättänyt myös tuo jokseenkin suora vihjaus, että Venäjän johto voisi harkita Niinistön salamurhaamista.</p><p>Palaan vielä puolentoista vuoden takaiseen UPI-raporttiin. Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan alainen tutkimuslaitos. Sen tehtävänä ei ole julkaista yhdensuuntaisia asenteellisia pelottelutekstejä, vaan monipuolista ja mahdollisimman objektiivista tutkimusta. Tutkimuksen etiikkaan kuuluu virheistä ja evidenssistä oppiminen.</p><p>Tieteeseen kuuluu myös julkisuusperiaate. Siksi olisi tärkeää, että UPI näin itsenäisyysjuhlan kunniaksi pysähtyisi julkisesti ja avoimesti pohtimaan mitä se on oikein tekemässä.</p><p>Heikki Patomäki</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Onko Venäjä käyttänyt itsenäisyysjuhlia horjuttaakseen Suomen turvallisuutta?

Ulkopoliittisen instituutin raportti ”Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla” pääsi näyttävästi julkisuuteen elokuussa 2016. Raportti oli jo itsessään vahvasti ennakkoasenteellinen, mutta varsinkin median siitä tekemät nostot vetosivat ihmisten syviin pelkoihin. (Katso asiaa koskevat blogini osa 1 ja osa 2).

Pelkoja lietsoville teksteillä on tyypillistä se, että niissä vihjaillaan ja annetaan ymmärtää asioita, mutta ei esitetä sellaisia yksinkertaisia väitteitä, joita voisi koetella tieteellisin menetelmin. UPI-raportissa oli kuitenkin yksi selkeä lähitulevaisuutta koskeva ennakointi, joka nousi lehtien etusivuillekin:

Yksi selvä riski liittyy kuitenkin vuonna 2017 koittavaan Suomen itsenäisyyden sekä Venäjän vallankumouksen samanaikaiseen satavuotisjuhlavuoteen: Venäjä voisi käyttää sitä historiapoliittisesti hyväkseen pyrkimällä esimerkiksi yhteiseen muistovuoden viettoon sekä eri tavoin Suomen itsenäisyyttä kyseenalaistamalla. Tähän riskiin valtioneuvosto onkin toiminnallaan jo varautunut.

Tämän tekstikappaleen muotoilu on toki epäselvä vähän samalla tavalla kuin iltapäivälehtien horoskoopit: ”Venäjä voisi käyttää hyväkseen…”. Toisaalta kappaleen alussa sanotaan, että kyseessä on ”selvä riski”. Selvä riski tarkoittaa karkeasti sitä, että ennakoidun tapahtuman aiheuttama haitta olisi suuri, ja että sen toteutumisen todennäköisyys on varsin korkea. Tekstin perusteella ei ole mahdollista täsmentää sitä mitä suuri tai korkea tarkoittavat, mutta varoitus on kuitenkin vahva.

Olisi rehellistä, että raportin kirjoittajat pyrkisivät nyt julkisesti kertomaan, miksi heidän odottamansa tapahtumakulku ei toteutunut. Olisi myös tutkijaetiikan mukaista kertoa mitä johtopäätöksiä he aikovat virhearviostaan vetää. Tasapuolisuuden nimissä olisi myös tärkeää, että väärän ennakoinnin näyttävästi julkaissut media pohtisi julkisesti omaa tapaansa uutisoida tulevaisuuden ennakointeja.

Sinänsä tapauksen voisi jättää omaan arvoonsa – niin älytön tuo juttu alun perinkin oli – mutta kun samanlaisia spekulatiivisia ennakointeja on toistuvasti esitetty sekä niin sanottujen asiantuntijoiden toimesta että mediassa. Esimerkiksi loppuvuonna 2016 puutuin vastaavalla tavalla dosentti Arto Luukkasen ennakointiin, jonka mukaan Venäjä aloittaa laajan maahyökkäyksen Ukrainassa talvella 2017.

Osoittaakseni kuinka hataralla pohjalla Luukkasen arvio on, esitin vedonlyöntiä asiasta. Kuten otaksua saattoi, Luukkanen väisti haasteeni. Kirjoitin Venäjän toiminnan ennakoinnista sarjan blogeja (katso tämä, tämä ja tämä). Kevättalvella 2017 kirjoitin aiheesta yliökirjoituksen, joka julkaistiin ainakin Aamulehdessä ja kenties joissakin muissakin Lännen median lehdissä (kirjoitukseni on julkaistu uudelleen täällä). Joku vastasi Uuden Suomen kommentissa, että hyökkäys kyllä tulee kunhan kelit paranevat kesää kohti...

Sama meininki on jatkunut myös loppuvuonna 2017. Esimerkiksi everstiluutnantti Vesa Valtosen johtama turvallisuuskomitea julkaisi lokakuussa ennakointinsa siitä, miten Venäjä aikoo puuttua Suomen presidentinvaaleihin (muotoilu oli tässäkin ennakoinnissa horoskooppien tasoa).

Median näyttävästi uutisoima ennakointi sisälsi seuraavat keinot: sosiaalisen ja perinteisen median operaatiot; suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen; poliitikkojen tukeminen ja mustamaalaaminen; tietomurrot; voittajan avustaminen; vaalikeskustelun ajaminen vaikuttajaa hyödyttävään tilanteeseen; kielteisen julkisuuden lietsominen suomen­ruotsalaisia vastaan; äänestystulosten kyseenalaistaminen; ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku.

Sauli Niinistö valitaan uudelleen 95% todennäköisyydellä. Ei ihme, että Niinistö hieman hermostui ennakoinnista, todeten: ”asiantuntijaverkosto on huolissaan trollaamisesta ja trollaa itse”. Turvallisuusneuvoston ennakointihan sisältää ajatuksen siitä, että Niinistön uudelleen valinta tulisi olemaan seurausta Venäjän operaatioista eikä kotimaisesta kansansuosiosta. Närää lienee herättänyt myös tuo jokseenkin suora vihjaus, että Venäjän johto voisi harkita Niinistön salamurhaamista.

Palaan vielä puolentoista vuoden takaiseen UPI-raporttiin. Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan alainen tutkimuslaitos. Sen tehtävänä ei ole julkaista yhdensuuntaisia asenteellisia pelottelutekstejä, vaan monipuolista ja mahdollisimman objektiivista tutkimusta. Tutkimuksen etiikkaan kuuluu virheistä ja evidenssistä oppiminen.

Tieteeseen kuuluu myös julkisuusperiaate. Siksi olisi tärkeää, että UPI näin itsenäisyysjuhlan kunniaksi pysähtyisi julkisesti ja avoimesti pohtimaan mitä se on oikein tekemässä.

Heikki Patomäki

 

]]>
28 http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247153-avoin-kysymys-ulkopoliittiselle-instituutille#comments Media Presidentti Niinistö Ulkopoliittinen Instituutti Ulkopolitiikka Venäjä Tue, 05 Dec 2017 15:42:15 +0000 Heikki Patomäki http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247153-avoin-kysymys-ulkopoliittiselle-instituutille
Mihin me tarvitsemme feminististä ulkopolitiikkaa? http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244283-mihin-me-tarvitsemme-feministista-ulkopolitiikkaa <p>F-sana herättää suomalaisissa intohimoja joka kerta kun se uskalletaan lausua ääneen -ja silloin kun sitä ei käytetä. Negatiivisten mielikuvien takia osa on sitä mieltä, ettei koko termiä pitäisi käyttää. Toisilla taas on käsittämättömiä ennakkoluuloja karvaisista sääristä. Tämä kaikki siis yhdessä niistä maailman yhteiskunnista, joissa tasa-arvo ja sukupuolinormien murtaminen on edennyt pisimmälle. Yhteiskunnasta, joka siitä huolimatta (tai itse asiassa pitkälti juuri sen takia) on yksi maailman vauraimpia ja parhaiten voivia valtioita.</p><p>Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus lanseerasi pääministeri <strong>Stefan Löfvenin </strong>(S) johdolla &quot;feministisen ulkopolitiikan&quot; maan viralliseksi tavoitteeksi. Suomessa SDP:n presidenttiehdokas <strong>Tuula Haatainen </strong>on nostanut termin näkyvästi esille kampanjassaan. Jo aikaisemmin kansanedustaja <strong>Tytti Tuppurainen </strong>(sd.) ja Demarinuorten puheenjohtaja <strong>Mikkel Näkkäläjärvi </strong>esittivät Ruotsin mallia Suomellekin Helsingin Sanomien <a href="https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005254202.html">mielipidekirjoituksessaan</a>. Ideana on tehdä pohjoismaisesta tasa-arvon mallista vientituote nostamalla naisten ja tyttöjen rooli keskeiseen asemaan esimerkiksi konfliktinratkaisussa ja kriisinhallinnassa.</p><p><strong>Feministinen ulkopolitiikka tekee maasta kokoaan suuremman toimijan</strong></p><p>Suomi ja Ruotsi ovat historiallisesti molemmat olleet ns. kokoaan suurempia toimijoita kansainvälisen politiikan ja rauhanvälityksen areenoilla. Aktiivinen rauhanturvaamistyö, ihmisoikeuksien johdonmukainen puolustaminen ja halu toimia kiistoissa välittäjänä on luonut molemmille maille YK:n ja ylikansallisten kansalaisjärjestöjen keskuudessa erinomaisen maineen. Puolueettomuus suurvaltojen välisessä vastakkainasettelussa mahdollisti myös vanhan itä-länsi -jaon ylittämisen.</p><p>Maailma on fundamentaalisti muuttunut geopoliittiselta jaoltaan. Nyt on selvää, että kaikki pohjoismaat kuuluvat samaan arvoyhteisöön demokraattisten maiden kanssa. Ne kuuluvat talousyhteisöön, joka pyrkii tasapuolisten sääntöjen puitteissa toimivaan avoimeen globaaliin talouteen ilman korruptiota ja talouskasvua häiritsevää kansallista puliveivausta. Muuttuneessa maailmassa myöskään vanhan ajan poliittiset rakenteet eivät enää toimi. Konfliktien syyt ovat useimmiten yhteiskuntien sisäisessä hauraudessa ja toimintatavoissa, jotka ylläpitävät ja ruokkivat konfliktia.</p><p>Esimerkiksi Afganistan voisi olla hyvin erilainen yhteiskunta, jos maan naiset voisivat ilmaista mielipiteensä siitä, haluaisivatko he käydä koulua ja mitä mieltä he ovat kokovartalosäkistä julkisten paikkojen pakollisena asusteena. Tällaisella yhteiskunnan ruohonjuuritason dynamiikan muutoksella voisi olla ratkaiseva vaikutus koko yhteiskunnan muuttumisen kannalta.</p><p><strong>Tyttöjen voimavarat on maailman alikäytetyin resurssi</strong></p><p>Edelleen syntyminen tytöksi on suurin yksittäinen tekijä joka rajoittaa yksilön mahdollisuuksia kouluttautua, valita ammattinsa ja puolisonsa tai päättää siitä, haluaako lapsia ja jos haluaa, montako on sopiva määrä. Naisia käytetään, yksilöllisistä kyvyistään ja toiveistaan riippumatta, työjuhtina, kodinhoitajina ja synnytyskoneina. Valtava määrä inhimillistä pääomaa ja tarmoa menetetään joka vuosi sillä, että naiset etenkään kehittyvissä maissa eivät pääse hyödyntämään täyttä potentiaaliaan.</p><p>Koulutus on myös paras keino väestöräjähdyksen hillitsemiseen. Koulutetut naiset kykenevät paremmin hallitsemaan elämäänsä ja tekemään seksuaaliterveyttä ja perhesuunnittelua edistäviä valintoja. Väestönkasvun hidastumisellakin on osaltaan yhteiskunnallista tilannetta vakauttava vaikutus.</p><p><strong>Tasa-arvo on yhteinen etu</strong></p><p>Reilumpi ja oikeudenmukaisempi maailma ei ole hyväksi vain moraalisäteilyn vuoksi, vaan se on myös turvallisempi, vauraampi ja vakaampi. Se tarjoaa nykyistä enemmän mahdollisuuksia myös pojille ja miehille, vaikka näillä nykyään onkin suhteellisesti parempi asema. Samoin kuin naisten aseman parantaminen on esimerkiksi Suomessa avannut isille mahdollisuuden tasa-arvoiseen vanhemmuuteen.</p><p>Tasa-arvoisempi maailma vaatii vähemmän mahdottomiin muotteihin asettumista meiltä kaikilta. Uskoisin, että tämän ajatuksen jakaa enemmistö suomalaisista. Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kaikille!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> F-sana herättää suomalaisissa intohimoja joka kerta kun se uskalletaan lausua ääneen -ja silloin kun sitä ei käytetä. Negatiivisten mielikuvien takia osa on sitä mieltä, ettei koko termiä pitäisi käyttää. Toisilla taas on käsittämättömiä ennakkoluuloja karvaisista sääristä. Tämä kaikki siis yhdessä niistä maailman yhteiskunnista, joissa tasa-arvo ja sukupuolinormien murtaminen on edennyt pisimmälle. Yhteiskunnasta, joka siitä huolimatta (tai itse asiassa pitkälti juuri sen takia) on yksi maailman vauraimpia ja parhaiten voivia valtioita.

Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus lanseerasi pääministeri Stefan Löfvenin (S) johdolla "feministisen ulkopolitiikan" maan viralliseksi tavoitteeksi. Suomessa SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen on nostanut termin näkyvästi esille kampanjassaan. Jo aikaisemmin kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) ja Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi esittivät Ruotsin mallia Suomellekin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan. Ideana on tehdä pohjoismaisesta tasa-arvon mallista vientituote nostamalla naisten ja tyttöjen rooli keskeiseen asemaan esimerkiksi konfliktinratkaisussa ja kriisinhallinnassa.

Feministinen ulkopolitiikka tekee maasta kokoaan suuremman toimijan

Suomi ja Ruotsi ovat historiallisesti molemmat olleet ns. kokoaan suurempia toimijoita kansainvälisen politiikan ja rauhanvälityksen areenoilla. Aktiivinen rauhanturvaamistyö, ihmisoikeuksien johdonmukainen puolustaminen ja halu toimia kiistoissa välittäjänä on luonut molemmille maille YK:n ja ylikansallisten kansalaisjärjestöjen keskuudessa erinomaisen maineen. Puolueettomuus suurvaltojen välisessä vastakkainasettelussa mahdollisti myös vanhan itä-länsi -jaon ylittämisen.

Maailma on fundamentaalisti muuttunut geopoliittiselta jaoltaan. Nyt on selvää, että kaikki pohjoismaat kuuluvat samaan arvoyhteisöön demokraattisten maiden kanssa. Ne kuuluvat talousyhteisöön, joka pyrkii tasapuolisten sääntöjen puitteissa toimivaan avoimeen globaaliin talouteen ilman korruptiota ja talouskasvua häiritsevää kansallista puliveivausta. Muuttuneessa maailmassa myöskään vanhan ajan poliittiset rakenteet eivät enää toimi. Konfliktien syyt ovat useimmiten yhteiskuntien sisäisessä hauraudessa ja toimintatavoissa, jotka ylläpitävät ja ruokkivat konfliktia.

Esimerkiksi Afganistan voisi olla hyvin erilainen yhteiskunta, jos maan naiset voisivat ilmaista mielipiteensä siitä, haluaisivatko he käydä koulua ja mitä mieltä he ovat kokovartalosäkistä julkisten paikkojen pakollisena asusteena. Tällaisella yhteiskunnan ruohonjuuritason dynamiikan muutoksella voisi olla ratkaiseva vaikutus koko yhteiskunnan muuttumisen kannalta.

Tyttöjen voimavarat on maailman alikäytetyin resurssi

Edelleen syntyminen tytöksi on suurin yksittäinen tekijä joka rajoittaa yksilön mahdollisuuksia kouluttautua, valita ammattinsa ja puolisonsa tai päättää siitä, haluaako lapsia ja jos haluaa, montako on sopiva määrä. Naisia käytetään, yksilöllisistä kyvyistään ja toiveistaan riippumatta, työjuhtina, kodinhoitajina ja synnytyskoneina. Valtava määrä inhimillistä pääomaa ja tarmoa menetetään joka vuosi sillä, että naiset etenkään kehittyvissä maissa eivät pääse hyödyntämään täyttä potentiaaliaan.

Koulutus on myös paras keino väestöräjähdyksen hillitsemiseen. Koulutetut naiset kykenevät paremmin hallitsemaan elämäänsä ja tekemään seksuaaliterveyttä ja perhesuunnittelua edistäviä valintoja. Väestönkasvun hidastumisellakin on osaltaan yhteiskunnallista tilannetta vakauttava vaikutus.

Tasa-arvo on yhteinen etu

Reilumpi ja oikeudenmukaisempi maailma ei ole hyväksi vain moraalisäteilyn vuoksi, vaan se on myös turvallisempi, vauraampi ja vakaampi. Se tarjoaa nykyistä enemmän mahdollisuuksia myös pojille ja miehille, vaikka näillä nykyään onkin suhteellisesti parempi asema. Samoin kuin naisten aseman parantaminen on esimerkiksi Suomessa avannut isille mahdollisuuden tasa-arvoiseen vanhemmuuteen.

Tasa-arvoisempi maailma vaatii vähemmän mahdottomiin muotteihin asettumista meiltä kaikilta. Uskoisin, että tämän ajatuksen jakaa enemmistö suomalaisista. Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kaikille!

]]>
34 http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244283-mihin-me-tarvitsemme-feministista-ulkopolitiikkaa#comments Feminismi Feministinen ulkopolitiikka Tuula Haatainen Ulkopolitiikka YK:n tyttöjen päivä Wed, 11 Oct 2017 12:44:57 +0000 Eetu Kinnunen http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244283-mihin-me-tarvitsemme-feministista-ulkopolitiikkaa
Mikä avaisi presidentti Halosen silmät Venäjästä? http://mattilepisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241377-mika-avaisi-presidentti-halosen-silmat-venajasta <p>Presidentti Halonen otti Eesti Päevalehden (14.8.2017) haastattelussa asiakseen rohkaista virolaisia luopumaan uhrimentaliteetista. Halosen mukaan Virolla ei ole myöskään syytä pelkoon Venäjän suhteen. Entisen tasavallan presidenttimme sinisilmäinen suhtautuminen Venäjään ei näytä muuttuneen viime vuosien tapahtumista huolimatta.</p><p>Viron johdonmukainen ja realistinen analyysi Venäjän kehityksestä on osoittautunut todeksi viimeistään Georgian ja Ukrainan sotien myötä. Venäjä jakaa Eurooppaa etupiireihin ja on valmis käyttämään sotilaallista voimaa poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Venäjä on valloittanut Ukrainalta Krimin ja siirrellyt Euroopan rajoja.</p><p>Venäjä ei ole Putinin johdolla matkalla demokratiaan vaan kohti entistä tiukempaa diktatuuria, jossa toisinajattelijat hiljennetään ja vähemmistöjä vainotaan.</p><p>Venäjä on puuttunut röyhkeästi ja häikäilemättömästi myös Viron sisäisiin asioihin. Kymmenen vuoden takaisen Venäjän masinoiman pronssisoturikiistan aikana Viro joutui kohteeksi laajamittaiselle kyberhyökkäykselle, joka sulki muun muassa pankkien tietoliikenneyhteydet ja valtion e-portaalit sekä valtakunnalliset uutissivustot.</p><p>Venäjä ei ole sittemmin tehnyt elettäkään suhteiden parantamiseksi Viron kanssa. Päinvastoin etelänaapuri on yhä jatkuvasti Venäjän hybridivaikuttamisyritysten kohteena. Venäläinen media esimerkiksi mustamaalaa järjestelmällisesti Viroa ja pyrkii siten horjuttamaan venäläisvähemmistön integroitumista virolaiseen yhteiskuntaan.</p><p>Viron kokemukset ja varoitukset Venäjästä ovat Suomessa usein kaikuneet kuuroille korville tai niihin on suhtauduttu YYA-aikakauden poliitikkojen suunnalta ylimielisesti naureskellen. Viime vuosina voimapolitiikka on tehnyt kuitenkin paluun Venäjän keinovalikoimaan, ja Itämeren turvallisuustilanteen heikentymiseen on herätty myös Suomessa.</p><p>Suomessa hellitään yhä ajatusta siitä, että meillä olisi erityistä Venäjä-osaamista. Valitettavasti tuo &rdquo;osaaminen&rdquo; on näyttäytynyt lähinnä vain naiiviina toiveajatteluna.</p><p>Virolaiset sen sijaan ovat ennustaneet Venäjän kehityksen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen paremmin kuin suomalaiset. Näyttää siltä, että todellinen Venäjä-osaaminen löytyykin Virosta eikä Suomesta. Siitä huolimatta Halonen ja useat muut suomalaiset poliitikot eivät edelleenkään malta olla ohjeistamatta Viroa siitä, miten itänaapurin kanssa tulisi elää.</p><p>Halosen puheet virolaisten uhrimentaliteetista ja aikaisemmat heitot neuvostomiehityksen jälkeisestä posttraumaattisesta stressistä ovat epäreiluja jo kerran isänmaansa menettäneitä virolaisia kohtaan. Suomesta ei ole neuvojaksi Venäjä-suhteiden hoidossa niin kauan kuin oma suomettumisen ajan likapyykki on pesemättä ja emme itse uskalla puhua Venäjästä tosiasiat tunnustaen.</p> Presidentti Halonen otti Eesti Päevalehden (14.8.2017) haastattelussa asiakseen rohkaista virolaisia luopumaan uhrimentaliteetista. Halosen mukaan Virolla ei ole myöskään syytä pelkoon Venäjän suhteen. Entisen tasavallan presidenttimme sinisilmäinen suhtautuminen Venäjään ei näytä muuttuneen viime vuosien tapahtumista huolimatta.

Viron johdonmukainen ja realistinen analyysi Venäjän kehityksestä on osoittautunut todeksi viimeistään Georgian ja Ukrainan sotien myötä. Venäjä jakaa Eurooppaa etupiireihin ja on valmis käyttämään sotilaallista voimaa poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Venäjä on valloittanut Ukrainalta Krimin ja siirrellyt Euroopan rajoja.

Venäjä ei ole Putinin johdolla matkalla demokratiaan vaan kohti entistä tiukempaa diktatuuria, jossa toisinajattelijat hiljennetään ja vähemmistöjä vainotaan.

Venäjä on puuttunut röyhkeästi ja häikäilemättömästi myös Viron sisäisiin asioihin. Kymmenen vuoden takaisen Venäjän masinoiman pronssisoturikiistan aikana Viro joutui kohteeksi laajamittaiselle kyberhyökkäykselle, joka sulki muun muassa pankkien tietoliikenneyhteydet ja valtion e-portaalit sekä valtakunnalliset uutissivustot.

Venäjä ei ole sittemmin tehnyt elettäkään suhteiden parantamiseksi Viron kanssa. Päinvastoin etelänaapuri on yhä jatkuvasti Venäjän hybridivaikuttamisyritysten kohteena. Venäläinen media esimerkiksi mustamaalaa järjestelmällisesti Viroa ja pyrkii siten horjuttamaan venäläisvähemmistön integroitumista virolaiseen yhteiskuntaan.

Viron kokemukset ja varoitukset Venäjästä ovat Suomessa usein kaikuneet kuuroille korville tai niihin on suhtauduttu YYA-aikakauden poliitikkojen suunnalta ylimielisesti naureskellen. Viime vuosina voimapolitiikka on tehnyt kuitenkin paluun Venäjän keinovalikoimaan, ja Itämeren turvallisuustilanteen heikentymiseen on herätty myös Suomessa.

Suomessa hellitään yhä ajatusta siitä, että meillä olisi erityistä Venäjä-osaamista. Valitettavasti tuo ”osaaminen” on näyttäytynyt lähinnä vain naiiviina toiveajatteluna.

Virolaiset sen sijaan ovat ennustaneet Venäjän kehityksen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen paremmin kuin suomalaiset. Näyttää siltä, että todellinen Venäjä-osaaminen löytyykin Virosta eikä Suomesta. Siitä huolimatta Halonen ja useat muut suomalaiset poliitikot eivät edelleenkään malta olla ohjeistamatta Viroa siitä, miten itänaapurin kanssa tulisi elää.

Halosen puheet virolaisten uhrimentaliteetista ja aikaisemmat heitot neuvostomiehityksen jälkeisestä posttraumaattisesta stressistä ovat epäreiluja jo kerran isänmaansa menettäneitä virolaisia kohtaan. Suomesta ei ole neuvojaksi Venäjä-suhteiden hoidossa niin kauan kuin oma suomettumisen ajan likapyykki on pesemättä ja emme itse uskalla puhua Venäjästä tosiasiat tunnustaen.

]]>
65 http://mattilepisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241377-mika-avaisi-presidentti-halosen-silmat-venajasta#comments Kotimaa Tarja Halonen Turpo Ulkopolitiikka Venäjä Viro Wed, 16 Aug 2017 10:47:53 +0000 Matti Lepistö http://mattilepisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241377-mika-avaisi-presidentti-halosen-silmat-venajasta
Suomen ja Venäjän kahden väliset suhteet pidettävä arvossa http://joukosillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240612-suomen-ja-venajan-kahden-valiset-suhteet-pidettava-arvossa <p>Sauli Niinistö ja Vladimir Putin&nbsp; viettivät yhdessä myönteisessä hengessä sujuneen päivän historiallisessa ympäristössä Savonlinnassa. Kun maailmanpolitiikassa on jännitteitä on erityisen tärkeää, että yritämme ylläpitää asiallisia yhteistyösuhteita suureen naapuriimme. Etujemme mukaista on edesauttaa maiden välisistä kauppaa EU:n ja Venäjän välisistä pakoitteista huolimatta. Molemmin puolisen turismin edistäminen on myönteistä kansalaistason vuorovaikutuksen ja toisten ymmärtämisen kannalta. Venäjä on autoritäärisesti johdettu maa niin kuin se on ollut vuosisatoja. Suomessa arvostamme tietenkin omaa läntiseen kulttuuriin kuuluvaa demokratiaamme ja toivottavasti ymmärrämme, että toimivat suhteet kansalaisten, politiikan ja talouden alalla Venäjän kanssa ovat meille tärkeitä ja voivat myös hieman auttaa kehitystä kohti avointa demokratiaa Venäjällä. On ihmeellistä, että jotkut ulkopolitiikan tarkailijamme toteavat, että presidenttien tapaamisessa puhuttiin ympäristöasioista kun ei muista asioista ole yhteistä kantaa. Itämeren tilan parantaminen. lähialueidemme ongelmajäte keskittymien turvallinen purku ja ilmastonmuutoksen hidastaminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita ja todella hyvä, että Venäjän ja Suomen ylin johto ovat kiinnostuneita ympäristön tilan parantamisesta. Maailman yleistilanteen kannalta Venäjän ja Yhdysvaltain&nbsp; suhteen ovat äärimmäisen tärkeitä. Valitettavasta Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat nyt huonolla tolalla, mutta Suomi ei suurvaltain välisiä ongelmia pysty ratkaisemaan. Meidän etumme on vaalia hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin ja tehdä käytännön yhteistyötä niissä asioissa joissa yhteistä halua on. Turvallisuutemme kannalta on tärkeää viestiä. että meidän alueeltamme ei naapurimaitamme&nbsp;sotilaallisesti uhata ja Venäjällä ei oman etunsa näkökulmasta ole tarvetta uhata meitä. Suomi lienee Venäjän paras ja vähiten huolia aiheuttava naapuri ja hyvä niin.&nbsp;Pidetään kansainvälisista&nbsp;jännitteistä huolimatta Suomen ja Venäjän raja rauhan ja yhteistyön rajana. Tärkeää on tietenkin, että Suomi toimii naapurisuhteiden ylläpidon ohella&nbsp;omien edellytyksiensä mukaisesti myönteisen kansainvälisen ilmapiirin ja käytännöllisen tuloksia toimivan yhteistoiminnan puolesta mm. Euroopan Unioinissa ja arkitisessa neuvostossa, jossa nyt toimimme puheenjohtajana.&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sauli Niinistö ja Vladimir Putin  viettivät yhdessä myönteisessä hengessä sujuneen päivän historiallisessa ympäristössä Savonlinnassa. Kun maailmanpolitiikassa on jännitteitä on erityisen tärkeää, että yritämme ylläpitää asiallisia yhteistyösuhteita suureen naapuriimme. Etujemme mukaista on edesauttaa maiden välisistä kauppaa EU:n ja Venäjän välisistä pakoitteista huolimatta. Molemmin puolisen turismin edistäminen on myönteistä kansalaistason vuorovaikutuksen ja toisten ymmärtämisen kannalta. Venäjä on autoritäärisesti johdettu maa niin kuin se on ollut vuosisatoja. Suomessa arvostamme tietenkin omaa läntiseen kulttuuriin kuuluvaa demokratiaamme ja toivottavasti ymmärrämme, että toimivat suhteet kansalaisten, politiikan ja talouden alalla Venäjän kanssa ovat meille tärkeitä ja voivat myös hieman auttaa kehitystä kohti avointa demokratiaa Venäjällä. On ihmeellistä, että jotkut ulkopolitiikan tarkailijamme toteavat, että presidenttien tapaamisessa puhuttiin ympäristöasioista kun ei muista asioista ole yhteistä kantaa. Itämeren tilan parantaminen. lähialueidemme ongelmajäte keskittymien turvallinen purku ja ilmastonmuutoksen hidastaminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita ja todella hyvä, että Venäjän ja Suomen ylin johto ovat kiinnostuneita ympäristön tilan parantamisesta. Maailman yleistilanteen kannalta Venäjän ja Yhdysvaltain  suhteen ovat äärimmäisen tärkeitä. Valitettavasta Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat nyt huonolla tolalla, mutta Suomi ei suurvaltain välisiä ongelmia pysty ratkaisemaan. Meidän etumme on vaalia hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin ja tehdä käytännön yhteistyötä niissä asioissa joissa yhteistä halua on. Turvallisuutemme kannalta on tärkeää viestiä. että meidän alueeltamme ei naapurimaitamme sotilaallisesti uhata ja Venäjällä ei oman etunsa näkökulmasta ole tarvetta uhata meitä. Suomi lienee Venäjän paras ja vähiten huolia aiheuttava naapuri ja hyvä niin. Pidetään kansainvälisista jännitteistä huolimatta Suomen ja Venäjän raja rauhan ja yhteistyön rajana. Tärkeää on tietenkin, että Suomi toimii naapurisuhteiden ylläpidon ohella omien edellytyksiensä mukaisesti myönteisen kansainvälisen ilmapiirin ja käytännöllisen tuloksia toimivan yhteistoiminnan puolesta mm. Euroopan Unioinissa ja arkitisessa neuvostossa, jossa nyt toimimme puheenjohtajana.  

]]>
0 http://joukosillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240612-suomen-ja-venajan-kahden-valiset-suhteet-pidettava-arvossa#comments Turvallisuus Ulkopolitiikka Fri, 28 Jul 2017 17:46:40 +0000 Jouko Sillanpää http://joukosillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240612-suomen-ja-venajan-kahden-valiset-suhteet-pidettava-arvossa
SDP – nimittäkää Erkki Tuomioja presidenttiehdokkaaksenne http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238094-sdp-nimittakaa-erkki-tuomioja-presidenttiehdokkaaksenne <p><strong>Eero Heinäluoma</strong> kieltäytyi ja tamperelainen uusi nouseva kyky &ndash; <strong>Sanna Marin</strong> on vielä liian nuori. Mitä jää jäljelle? <strong>Paavo Lipponen</strong> &ndash; no, olisi aivan ok &ndash; hoitihan hän aikanaan pääministerinä Suomen suosta, tai niin ainakin ajatellaan. Lipposen kaudelta alkoi pitkä ulkomaankauppamme ylijäämävuosien putki, joka romahti Kokoomuksen Jyrki Kataisen kausilla. Paavo menetti mahdollisuuden viime kierroksella.</p><p>Niin, kansanedustaja, tohtori ja Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri <strong>Erkki Tuomioja</strong>, kyllä &ndash; demareiden on nyt asetettava hänet tulevien 2018 presidentinvaalien SDP&#39; n presidenttiehdokkaaksi. Miksi?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Siksi, koska demaripresidentti, vastikään menehtynyt viimeinen oikea presidentti Mauno Koivisto aloitti presidentin valtaoikeuksen riisumisen ja jäljelle jäivät &rdquo;vain&rdquo; moraali ja ulkopolitiikka. Tuomioja on paras tai toiseksi paras ulkopolitiikan osaaja &ndash; ymmärtää, ettei Suomi ja suomalaiset halua Natoon ja ymmärtää, että suhteita hoidetaan kaikkiin ilmansuuntiin idealla &rdquo;<em>pidän ystävät lähellä ja viholliset kaukana</em>&rdquo;. *</strong></p><p>Istuva presidentti <strong>Sauli Niinistö</strong> ei saa vastusta nykyisin esille tulleista presidentinvaalien ehdokkaista &ndash; näin se vaan on, ei edes Keskustan <strong>Matti Vanhasesta</strong>. Keskustalla olisi se toiseksi tai ensimäiseksi paras ehdokas, mutta <strong>Paavo Väyrynen</strong> ei kelvannut nykyiselle yhden kauden tai vajaan kauden pääministeri <strong>Juha Sipilälle</strong>. Silti Paavo on se toinen, jonka on syytä asettua ehdokkaaksi. Miksi?</p><p>Siksi, että tohtori Väyrynen on se toiseksi pisimpään istunut ulkoministeri ja mehän muistamme että nykyisen kaltaisilla presidentin valtaoikeuksilla vain oikeastaan ulkopolitiikka on merkittävä tekojen paikka ylläpitämään <em>elintärkeitä suhteita</em> &ndash; ensin itään ja sitten länteen &ndash; ja jatkuvasti Ruotsiin, vaikka kiukuttelevatkin välillä &ndash; ilman mitään järkevää syytä. Soutuveneetkin ovat sukellusveneitä.</p><p>&hellip;</p><p>|* - <em>vanha kiinalainen sanonta tuhannen vuoden takaa &ndash; Shandongin maakunnasta, kungfutselaisuuden synnyinkehdosta</em>.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Voisimme olla varmoja, että jos Tuomioja ja Väyrynen olisivat ehdokkaina 2018 presidentinvaaleissa ...</strong></p><ul><li><p>saisi istuva presidentti väittelyissä kovan vastuksen, vaikka Tuomioja kertoo olevansa ulkopolitiikan linjoilla samoilla perässähiihdon laduilla kuin Sauli Niinistö. Sen me tiedämme, että Väyrynen ja Tuomioja tulevat keskenään hyvin toimeen. Se olisi myös varmaa, että Paavo ja Erkki torppaisivat Saulin ensimmäisellä kierroksella valintuumisen.</p></li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong>Ulkopolitiikka on turvallisuutta</strong></p><p>Huonosti hoidettu ulkopolitiikka johtaa usein sotaan &ndash; Talvisotaankin. Muistamme uppiniskaisen toispuolkuuloisen ulkoministeri <strong>Eljas Erkon</strong>, joka ei ymmärtänyt mitä idän ulkopolitiikka olisi merkinnyt ennen Talvisotaa.</p><p>Niin Väyrynen kuin Tuomiojakin Puolustusvoimien ylipäällikkönä estäisivät poikiemme lähettämisen ulkomaille kauas vieraisiin sotiin ja tämä olisi alku sille, että välttyisimme huomisen mahdollisista terrori-iskuista. Uskoisin jopa että kumpikin ehdokas presidenttinä toisi nykyisetkin sotilaat kotiin &ndash; muun muassa Afganistanin Nato-johteisesta sotaoperaatiosta, jossa olemme jo sodan osapuoli.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Sotilaspoliittisesti liitoutumaton valtio nimeltä Suomi</strong></p><p>Molempien johdolla (kumpi vaan) Suomesta muodostuisi idän ja lännen konfliktien neuvottelu- jopa rauhanvälittäjäkoordinaattori. Meidän suomalaisten tie on pohjoismainen &rdquo;<a href="http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/08/eu-joustavoitettu-sveitsittymisemme.html"><em>sveitsittyminen</em></a>&rdquo; - olla <em>sotilaspoliittisesti sitoutumaton valtio</em>, joka ei laske mitään eikä minkään vieraan valtion taistelu- ja rynnäköintisotavoimia maahamme <em>tuottamaan uhkaa mihinkään ilmansuuntaan</em>.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Nyt on Suomen ja suomalaisten saatava paras mahdollinen ulkopolitiikan hoitaja</strong> &ndash;</p><p>&hellip; ja tähän tehtävään ei saappaita täyttämään kykene kuin Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen. Kun herrat ovat ehdokkaina, niin tämän jälkeen kansa päättää, ja on mukava päättää kun framilla on osaajat!</p><p>&nbsp;</p><p><strong>PS.</strong></p><p>On olemassa tieto, ettei Paavo Väyrynen käy ehdokkaaksi, koska Sauli Niinistö ilmoittautui toiselle kaudelle. Ulkopoliittinen osaaminen jää näin Erkki Tuomioja harteille, ja tässä on nyt turha kaivella joitain talouskupruhuhuiluja takavuosikymmeniltä &ndash; kun nekin ovat todistettu harhaanjohtaviksi.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Ilkka Luoma</p><p><em>Kansalaiskirjoittaja Helsingistä</em></p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://ilkkaluoma.blogspot.fi/">https://ilkkaluoma.blogspot.fi</a></p><p><a href="https://www.facebook.com/first.ilkka">https://www.facebook.com/first.ilkka</a></p><p>&nbsp;</p><p>&hellip;</p><p>AL | US | T | VU | BL | FB | FB | BL | BLOG 145527</p><p>&nbsp;</p><p>DOC Erkki Tuomioja ehdokkaaksi_07062017.doc &ndash; OpenOffice Writer</p><p>PVM 07062017</p><p>&nbsp;</p><p>|516 - 4346|</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eero Heinäluoma kieltäytyi ja tamperelainen uusi nouseva kyky – Sanna Marin on vielä liian nuori. Mitä jää jäljelle? Paavo Lipponen – no, olisi aivan ok – hoitihan hän aikanaan pääministerinä Suomen suosta, tai niin ainakin ajatellaan. Lipposen kaudelta alkoi pitkä ulkomaankauppamme ylijäämävuosien putki, joka romahti Kokoomuksen Jyrki Kataisen kausilla. Paavo menetti mahdollisuuden viime kierroksella.

Niin, kansanedustaja, tohtori ja Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri Erkki Tuomioja, kyllä – demareiden on nyt asetettava hänet tulevien 2018 presidentinvaalien SDP' n presidenttiehdokkaaksi. Miksi?

 

Siksi, koska demaripresidentti, vastikään menehtynyt viimeinen oikea presidentti Mauno Koivisto aloitti presidentin valtaoikeuksen riisumisen ja jäljelle jäivät ”vain” moraali ja ulkopolitiikka. Tuomioja on paras tai toiseksi paras ulkopolitiikan osaaja – ymmärtää, ettei Suomi ja suomalaiset halua Natoon ja ymmärtää, että suhteita hoidetaan kaikkiin ilmansuuntiin idealla ”pidän ystävät lähellä ja viholliset kaukana”. *

Istuva presidentti Sauli Niinistö ei saa vastusta nykyisin esille tulleista presidentinvaalien ehdokkaista – näin se vaan on, ei edes Keskustan Matti Vanhasesta. Keskustalla olisi se toiseksi tai ensimäiseksi paras ehdokas, mutta Paavo Väyrynen ei kelvannut nykyiselle yhden kauden tai vajaan kauden pääministeri Juha Sipilälle. Silti Paavo on se toinen, jonka on syytä asettua ehdokkaaksi. Miksi?

Siksi, että tohtori Väyrynen on se toiseksi pisimpään istunut ulkoministeri ja mehän muistamme että nykyisen kaltaisilla presidentin valtaoikeuksilla vain oikeastaan ulkopolitiikka on merkittävä tekojen paikka ylläpitämään elintärkeitä suhteita – ensin itään ja sitten länteen – ja jatkuvasti Ruotsiin, vaikka kiukuttelevatkin välillä – ilman mitään järkevää syytä. Soutuveneetkin ovat sukellusveneitä.

|* - vanha kiinalainen sanonta tuhannen vuoden takaa – Shandongin maakunnasta, kungfutselaisuuden synnyinkehdosta.

 

Voisimme olla varmoja, että jos Tuomioja ja Väyrynen olisivat ehdokkaina 2018 presidentinvaaleissa ...

  • saisi istuva presidentti väittelyissä kovan vastuksen, vaikka Tuomioja kertoo olevansa ulkopolitiikan linjoilla samoilla perässähiihdon laduilla kuin Sauli Niinistö. Sen me tiedämme, että Väyrynen ja Tuomioja tulevat keskenään hyvin toimeen. Se olisi myös varmaa, että Paavo ja Erkki torppaisivat Saulin ensimmäisellä kierroksella valintuumisen.

 

Ulkopolitiikka on turvallisuutta

Huonosti hoidettu ulkopolitiikka johtaa usein sotaan – Talvisotaankin. Muistamme uppiniskaisen toispuolkuuloisen ulkoministeri Eljas Erkon, joka ei ymmärtänyt mitä idän ulkopolitiikka olisi merkinnyt ennen Talvisotaa.

Niin Väyrynen kuin Tuomiojakin Puolustusvoimien ylipäällikkönä estäisivät poikiemme lähettämisen ulkomaille kauas vieraisiin sotiin ja tämä olisi alku sille, että välttyisimme huomisen mahdollisista terrori-iskuista. Uskoisin jopa että kumpikin ehdokas presidenttinä toisi nykyisetkin sotilaat kotiin – muun muassa Afganistanin Nato-johteisesta sotaoperaatiosta, jossa olemme jo sodan osapuoli.

 

Sotilaspoliittisesti liitoutumaton valtio nimeltä Suomi

Molempien johdolla (kumpi vaan) Suomesta muodostuisi idän ja lännen konfliktien neuvottelu- jopa rauhanvälittäjäkoordinaattori. Meidän suomalaisten tie on pohjoismainen ”sveitsittyminen” - olla sotilaspoliittisesti sitoutumaton valtio, joka ei laske mitään eikä minkään vieraan valtion taistelu- ja rynnäköintisotavoimia maahamme tuottamaan uhkaa mihinkään ilmansuuntaan.

 

Nyt on Suomen ja suomalaisten saatava paras mahdollinen ulkopolitiikan hoitaja

… ja tähän tehtävään ei saappaita täyttämään kykene kuin Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen. Kun herrat ovat ehdokkaina, niin tämän jälkeen kansa päättää, ja on mukava päättää kun framilla on osaajat!

 

PS.

On olemassa tieto, ettei Paavo Väyrynen käy ehdokkaaksi, koska Sauli Niinistö ilmoittautui toiselle kaudelle. Ulkopoliittinen osaaminen jää näin Erkki Tuomioja harteille, ja tässä on nyt turha kaivella joitain talouskupruhuhuiluja takavuosikymmeniltä – kun nekin ovat todistettu harhaanjohtaviksi.

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

 

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

AL | US | T | VU | BL | FB | FB | BL | BLOG 145527

 

DOC Erkki Tuomioja ehdokkaaksi_07062017.doc – OpenOffice Writer

PVM 07062017

 

|516 - 4346|

]]>
34 http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238094-sdp-nimittakaa-erkki-tuomioja-presidenttiehdokkaaksenne#comments Erkki Tuomioja Paavo Väyrynen Presidentinvaalit 2018 Sotilaallinen liittoutumattomuus Ulkopolitiikka Wed, 07 Jun 2017 12:50:24 +0000 Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238094-sdp-nimittakaa-erkki-tuomioja-presidenttiehdokkaaksenne
Oma presidenttiehdokas? http://eskokalervo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237989-oma-presidenttiehdokas <p>Perusteluna oman presidenttiehdokkaan asettamiselle on käytetty tilaisuutta tuoda puolueen tavoitteita esiin. Mutta kuinka tolkullinen tuo perustelu todellisuudessa on?</p> <p>Presidentin päävastuu, keskeisin rooli ja näin ollen tärkeimmät valmiudet, taidot ja kokemus tulisi löytyä ulkopolitiikkansa alalta. Mitä tekemistä jonkun puolueen ohjelmallä on näiden valmiuksien kanssa?</p> <p>Presidentin vaali on henkilövaali, ei puolueiden tai niiden tavoitteiden keskinäinen kilvoittelu. Ajatelkaa nyt: miten voi samalla vaa&#39;alla mitata Sauli Niinistön ulkopoliittisia näyttöjä ja jonkun takiais- tai marginaalipuolueen päämääriä.</p> <p>Kuinka voi vakavalla naamalla väittää, että jotkut kylliäiset tai hendersbergit, joiden ulkopoliittinen kokemus rajoittuu esim. Tallinnan tai Tukholman risteilyyn, pärjäisi &nbsp;Niinistöä paremmin vaikkapa Vladimir Putinin tai Donald Trumpin kanssa? Muuttajat puoluejohtajan näköjään voivat.</p> <p>Sitähän vastaehdokkaan asettamisella oman ehdokkaan nimeäjä yrittää hänen kykyjensä suhteen väittää. Miksi muuten ilmoittaisi ravurinsa koko kisaan! Vai oletteko nähneet kyntöhevosen löntystävän raveissa maaliin minuutitolkulla muiden jälkeen.</p> <p>Mäkihyppääjä Eddie Edwards oli sentään hauska ja sillä ansaitsi osallistumispaikkansa myös yleisön mielestä, siis viihdyttäjänä. Montako pelleä presidentin vaaleihin mahtuu? &nbsp;Nykyisellä presidentillä on onneksi niin paljon harjoitusta takana, että hän kyllä pystyy pitämään pokkansa myös tulevissa vaalikeskusteluissa - uskoisin.</p> <p>Ei varman häviäjän asettamisella kertaluontoisessa henkilövaalissa ole siis mitään mieltä. Pikemminkin seurauksena on vain oman puolueen häpäisy: &quot;vaalikampanjassa toitottamamme puolueohjelma sai vain kolmen prosentin kannatuksen - kannattako tällä kannatuksella edes osallistua seuraaviin eduskuntavaaleihin&quot;.</p> <p>Meneillään oleva ehdokaspohdinta ei anna kovin mairittelevaa kuvaa puolujohtajien harkintakyvystä, vainko Erkki Tuomioja älyää, ettei ainakaan omista riveistä löydy henkilöä, jota kehtaisi väittää Niinistöä paremmaksi ulkopolitiikan hoitajaksi nykyisessä maailmantilanteessa. Jopa niin paljon on äijällä tolkkua, ettei ehdota edes itseään, vaikka ulkopoliittista näyttöä löytyy jopa pitkäaikaiseen ja hyvin hoidettuun ULKOministeripestiin saakka.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Perusteluna oman presidenttiehdokkaan asettamiselle on käytetty tilaisuutta tuoda puolueen tavoitteita esiin. Mutta kuinka tolkullinen tuo perustelu todellisuudessa on?

Presidentin päävastuu, keskeisin rooli ja näin ollen tärkeimmät valmiudet, taidot ja kokemus tulisi löytyä ulkopolitiikkansa alalta. Mitä tekemistä jonkun puolueen ohjelmallä on näiden valmiuksien kanssa?

Presidentin vaali on henkilövaali, ei puolueiden tai niiden tavoitteiden keskinäinen kilvoittelu. Ajatelkaa nyt: miten voi samalla vaa'alla mitata Sauli Niinistön ulkopoliittisia näyttöjä ja jonkun takiais- tai marginaalipuolueen päämääriä.

Kuinka voi vakavalla naamalla väittää, että jotkut kylliäiset tai hendersbergit, joiden ulkopoliittinen kokemus rajoittuu esim. Tallinnan tai Tukholman risteilyyn, pärjäisi  Niinistöä paremmin vaikkapa Vladimir Putinin tai Donald Trumpin kanssa? Muuttajat puoluejohtajan näköjään voivat.

Sitähän vastaehdokkaan asettamisella oman ehdokkaan nimeäjä yrittää hänen kykyjensä suhteen väittää. Miksi muuten ilmoittaisi ravurinsa koko kisaan! Vai oletteko nähneet kyntöhevosen löntystävän raveissa maaliin minuutitolkulla muiden jälkeen.

Mäkihyppääjä Eddie Edwards oli sentään hauska ja sillä ansaitsi osallistumispaikkansa myös yleisön mielestä, siis viihdyttäjänä. Montako pelleä presidentin vaaleihin mahtuu?  Nykyisellä presidentillä on onneksi niin paljon harjoitusta takana, että hän kyllä pystyy pitämään pokkansa myös tulevissa vaalikeskusteluissa - uskoisin.

Ei varman häviäjän asettamisella kertaluontoisessa henkilövaalissa ole siis mitään mieltä. Pikemminkin seurauksena on vain oman puolueen häpäisy: "vaalikampanjassa toitottamamme puolueohjelma sai vain kolmen prosentin kannatuksen - kannattako tällä kannatuksella edes osallistua seuraaviin eduskuntavaaleihin".

Meneillään oleva ehdokaspohdinta ei anna kovin mairittelevaa kuvaa puolujohtajien harkintakyvystä, vainko Erkki Tuomioja älyää, ettei ainakaan omista riveistä löydy henkilöä, jota kehtaisi väittää Niinistöä paremmaksi ulkopolitiikan hoitajaksi nykyisessä maailmantilanteessa. Jopa niin paljon on äijällä tolkkua, ettei ehdota edes itseään, vaikka ulkopoliittista näyttöä löytyy jopa pitkäaikaiseen ja hyvin hoidettuun ULKOministeripestiin saakka.

 

]]>
9 http://eskokalervo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237989-oma-presidenttiehdokas#comments Niinistön seuraaja Oma ehdokas Presidentinvaalit Presidentti Ulkopolitiikka Mon, 05 Jun 2017 12:27:40 +0000 Esko Vesa http://eskokalervo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237989-oma-presidenttiehdokas