Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdysvallat

Saksassa Yhdysvalloista: Valheellinen ystävä

​Saksassa pohditaan yhä vakavammin uutta asetelmaa, johon on jouduttu Yhdysvaltain presidentin irtottojen ja tyrmäyslausuntojen johdosta.

Johtopäätökset Saksassa ovat samantapaisia kuin Trumpilla, suhteiden heikkenemisen syyt tietysti ovat täysi peilikuva Trumpin esittämiin nähden.

Tuorein STERN- lehti (1.8.2018)vetää vahvat ja näkyvät johtopäätöset:

Yhdysvallat on asemoinut itsensä uusiksi. Se katsoo olevansa muiden maiden lakien yläpuolella. Ge ajattemevat, että se on täysin laillista. Mutta mihin tämä johtaa?

Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusaiesopimus - mitä onkaan sovittu?

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu kritisoi tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) Suomea ja Ruotsia, jotka ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään Naton kanssa.

Venäjän puolustusministeriössä noita johtokunnan tai kollegion (коллегия) kokouksia pidetään säännönmukaisesti. Yksi toistuva sana noissa kokouksissa on ylitse muiden. Se sana on Nato. Eikä ikinä positiivisessa sävyssä. Nato on noissa kokouksissa yleinen kirosana ja sylkykuppi. Suorastaan varsinainen kokoushengenkohottaja kollektiivisesti.

Mikä Trumpia motivoi?

Presidentti Trumpin ja presidentti Putinin tapaaminen Helsingissä on tuottanut sellaisen tulvan spekulointia, kommentointia ja analyysiä (viimemainittua tosin sanan varsinaisessa merkityksessä vähemmän), että siinä äänensä kuuluviin saaminen on aika toivotonta. Itse kokoustapahtumiin tai asioihin, joita kyseiset herrat ehkä käsittelivät, ja niistä seuranneihin reaktioihin, en enää puutukaan. Sen sijaan esitän muutamia ajatuksia presidentti Trumpin politiikan luonteesta ja hänen omasta luonteestaan, johon hänen politiikkansakin pitkälti perustuu.

Tarkoin vartioidut sanat – kuka vuotaa ensimmäisenä Trump-Putin -keskustelun?

Tarkoin vartioidut sanat – kuka vuotaa ensimmäisenä Trump-Putin -keskustelun?

Suurvaltajohtajat keskusteli kahden kesken. #Helsinki2018.

Virallisesti vain tulkit tietävät, mitä herrat juttelivat 16.7.2018, eivätkä he kerro.  Mutta oikeasti monet korvat olivat auki ja tallensivat joka henkäyksen.  Nyt tulkitaan sana sanalta näytelmän vuorosanat, tarkemmin kuin Shakespaeren yksikään näytelmä.  Vääriä sanoja ja lipsahduksia vaalitaan vastaista käyttöä varten.

*

Judoka tarttui kun sai mahdollisuuden

Aikanaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Maanpuolustuskurssin avajaisissa, että "kasakka ottaa sen, mikä on löyhästi kiinni".

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset ovat vahvistaneet Venäjän tiedusteluelinten syyllistyneen laajamittaisiin tietovarkauksiin ja informaatiokampanjaan Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan. Syytteessä on 12 venäläistä, joiden uskotaan toimineen Venäjän sotilastiedustelun GRU:n tiedustelu-upseereina. Oliko Yhdysvalloissa jotain löyhästi kiinni?

Lännettymisen ja suomettumisen ero

Suomen nykyistä suhdetta Euroopan Unionin muihin jäsenmaihin, samoin kuin ETA-maihin ja Yhdysvaltoihin, on joissakin puheissa kuvattu "uudeksi suomettumiseksi", jolla on viitattu valtamedian kritiikitöntä suhtautumista eurooppalaiseen yhteistyöhön ja transatlanttiseen puolustusyhteistyöhön, vertailukohtana Suomen ja Neuvostoliiton välinen kanssakäyminen toisen maailmansodan päättymisestä 1990-luvun alkuun.

Venäjäkriittisemmässä Suomessa ei huippukokouksia järjestettäisi

Myöskin Nato-maa Suomi menettäisi mahdollisuuden toimia rakentavassa ja välittävässä roolissa tarjoamalla neutraalimpaa maaperää huipputapaamisille. Yhdysvallalloille näyttää kelpaavan hyvin nykyinen Suomen neutraali asema suhteessa Venäjään, koska haluavat huipputapaamisen Suomeen. Presidentti Niinistölle tämä on merkittävä ulkopoliittinen saavutus.

Matkailuvinkit Trumpille ja Putinille

Yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News kertoi tänään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat Suomessa lähiviikkoina. Tällä Fox News vahvistaa viime päivinä kiertänyttä huhua, ja virallinen tieto vierailusta saadaan tämän päivän aikana.

Trumpista uusi Nixon?

Richard Nixon jäi historiaan presidenttinä, joka saavutti suuria voittoja ulkopolitiikassa mutta jonka virkakaudella Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kuohui. Nixon muun muassa avasi suhteita Kiinaan ja Neuvostoliittoon sekä päätti Vietnamin sodan.

Nixonin (rep.) virkaura torpattiin sinänsä mitättömään vakoiluskandaaliin, mitä voidaan pitää merkkinä poliittisen vasemmiston vaikutusvallasta 1970-luvulla; esimerkiksi Bill Clintonin (dem.) uraa presidenttinä ei tuhottu pelkkään skandalisaatioon.

Siirtolaislasten kohtelu USA:ssa järkyttää – Hallinto: ”Hyvin raamatullista”

USA:n presidentti Trumpin hallinnon maahanmuuttopolitiikka on saamassa muotoja, jotka tuovat mieleen toisen maailmansodan aikana tapahtuneet ihmishistorian synkeimmät teot.

Lukuisat mediat ovat uutisoineet Texasin osavaltiossa sijaitsevasta hylätystä Walmart -tavaratalosta, josta on tehty 1500 siirtolaispojan säilytyskeskus. Osa lapsista on rajalla vanhemmistaan erotettuja.

Iltasanomien mukaan lapset nukkuvat ovettomissa huoneissa ja saavat ulkoilla päivässä pelkästään kahden tunnin ajan.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä