Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Sosiaaliturva

Miksi suhtaudun perustuloon epäilevästi?

Heti aluksi tahdon painottaa, että yhteiskunnan velvollisuuksiin kuuluu kehittyessään nostaa vähempiosaisia lähemmäs keskiarvoa. Tämä on lähtökohta, josta en ole valmis tinkimään. En kuitenkaan usko perustulon tuovan asiaan ratkaisua.

Miksi lähden ehdokkaaksi?

Huhtikuun 14. päivä Suomessa valitaan taas ylin valtaa käyttävä elin, kun maassa järjestetään eduskuntavaalit. Neljä vuotta sitten mukana oli kaikkiaan 2146 ehdokasta, joiden joukosta 200 edustajaa valittiin valtiopäiville. Yksittäisen ehdokkaan todennäköisyys läpimenoon on siis alle 10 prosenttia. Tosiasiassa prosentti on selvästi alhaisempi, mikä johtuu jo vaalitavastamme.

KANSALAISPALKKA

Kansalaispalkka on mielenkiintoinen kokonaisuus jos sitä tarkastelee laadunhallinnan näkökulmasta. Laatuasioissa, joissa olen jonkin sortin erityisasiantuntija, on rajapinnoilla aivan erityinen merkitys. Rajapinnoissa sijaitsevat ne solmukohdat, joihin kasaantuu ongelmia ja kustannuksia eniten.

Laadunhallinnan suunnasta valtiolla näyttäisi olevan näitä rajapintoja hurja määrä verrattuna muihin toimintaympäristöihin. Enemmän kuin voisin kuvitella olevan hyväksyttävissä minkään kaupallisen organisaation puitteissa. 

Perustulolla ihmisarvoinen elämä kaikille

Suomi on tänään rikkaampi ja vauraampi kuin koskaan. Maallamme on varaa tarjota kaikille kansalaisilleen ihmisarvoinen perusturva. Erilaisilla sosiaalituilla ja kolmannen sektorin avustuksella heikossa asemassa olevia ihmisiä tuetaan, mutta ne eivät turvaa kaikille ihmisarvoista elämää, eikä aina edes perustoimeentuloa. 

Jokaiselle aikuiselle maksettava perustulo olisi omiaan turvaamaan kaikille ihmisarvoisemman elämän. 

Perustulo vai "perustulo"?

Perustulolla on ollut melkoinen viikko. Ensin vihreät ja keskusta julkaisivat omat mallinsa, sitten saatiin kuulla ensimmäisiä tuloksia valtakunnallisesta perustulokokeilusta.

 

Kannustava sosiaaliturva tai siis sen myytti

Jos menet töihin ja tienaat ylimääräisen 10 euroa, niin kuinka paljon sinulle jää siitä käteen? Entä kuinka paljon siitä pitäisi jäädä käteen, että menisit sen työn tekemään, jotta se tuntuisi vaivan arvoiselta? Eikös paras kannustin työllistymiseen ole se, että työntekijä saa kunnollista palkkaa tekemästään työstä? Vertaillaanpas eri tilanteessa olevien ihmisten nettotuloja.

 

Varoitus, seuraava kirjoitus sisältää paljon numeroita. Jos et halua katsella numeroita, niin hyppää suoraan kahteen viimeiseen kappaleeseen.

 

Ilmaista rahaa köyhille ja maahantunkeutujille - On se niin väärin

Ylen sivuilla kansa kommentoi perustulokokeilun tuloksia. Tavalliseen tapaan kommentoijilla ei ole hajuakaan koko asiasta, mutta kyllä sitäkin väkevämpiä mielipiteitä. Ilmaisen rahan jakaminen on niin kauhean väärin.

Pitää kärsiä ja mielellään kärsiä vielä hieman enemmän, ja ainakin enemmän kuin sen jolla menee hyvin. Onhan niin hirveän väärin että sossu ostaa romaneille tuliuusia mersuja ja maahantunkeutujille vähintään 120 tuumaisia televisioita, kuuden hengen lastenvaunuja ja taatusti aitonahkaisia luksuskalusteita.

Keskustan perustulomalli ei ole perustulo

Suomalainen sosiaaliturva on historiallinen saavutus, mutta eittämättä vanhentunut vastaamaan nykypäivän tarpeisiin. Vuosien saatossa nykyisestä sosiaaliturvasta on tullut tilkkutäkki. Uudistuksia on tehty hyvässä uskossa, mutta lopputuloksena on syntynyt monimutkainen kokonaisuus, joka sisältää kannustinloukkuja ja reagoi huonosti moniin samanaikaisiin elämän koettelemuksiin. Sosiaaliturvan uudistaminen on välttämättömyys.

Keskustan tavoitteena, jo vuosikymmenien ajan, on ollut perustulo.

Perusturvaa perustulolla

Seuraavalla vaalikaudella yksi tärkeimmistä muutoksista liittyy sosiaaliturvaan ja sen tarpeeseen uudistaa sitä. Erilaisia malleja on esitelty kuten kokoomuksen vastikkeellinen perusturva, KD:ien kannustava perusturva, keskustan vastikkeellinen perustulo (joka ei ole perustulo) tai vasemmistonliiton ja vihreiden perustulo. Keskityn perustuloon ja sen esittelemiseen tässä blogitekstissä.

 

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä