Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Liittovaltio

George Soros ja EU:n rahanpesu

Olen ihmetellyt ensin parikin vuotta miksi Miljardööri ja suursijoittaja George Soros on huolissaan EU:n hajoamisesta ? No, nyt se paljastui mitä olen huhuina kuullut jo muutamia vuosia sitten. Soroksella on näppinsä pelissä ja pahemman kerran eli miljardööriksi ei titenkään tulla rehellisin keinoin se on ollut selvä ueista tapauksista ennenkin.

EU haluaa hallita verotustamme

Tässä LINKKI 

EU komission eiliseen tiedotteeseen.

Pieni ote:

"Toisessa vaiheessa määräenemmistöpäätökset otettaisiin käyttöön asioissa, joissa verotuksella tuetaan muita poliittisia tavoitteita, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaa, ympäristönsuojelua tai kansanterveyden kohentamista."

 

Jäsenmailta halutaan viedä oikeus päättää itse veroistaan.

Suomen itsenäisyys on palautettava

Suomen satavuotista itsenäisyyttä ja siihen liittyneitä vuoden 1918 tapahtumia juhlittaessa ja käsiteltäessä on vähällä huomiolle jäänyt itsenäisyydestä ja vapaudesta maksettu kallis hinta, jonka edelliset sukupolvet ovat hyvinvointivaltiomme saavuttamiseksi maksaneet. Kansan verovaroin ylläpidetty julkisuuskuva on tietoisesti muokattu itsenäistä Suomen kansallisvaltiota väheksyväksi ja eurooppalaista liittovaltiota ihailevaksi. Tämä on väärin. 

Kansallisvaltioiden Eurooppa

Yleisönosastossa julkaistu vastineeni Sampsa Saralehdon kirjoitukseen Kalevassa 12.8.2018. Täytyy tosin sanoa, että Saralehto saa nyt samalla muidenkin edestä, ehkä hieman epäoikeudenmukaisestikin, koskapa epäasiallista ja perusteetonta termien käyttämistä harrastavat aika monet muutkin.

”Kansallisvaltioiden Eurooppa

Valtiotieteiden tohtori Sampsa Saralehto kirjoitti 12.8 yhtenäisestä Euroopasta ja sen vahvuudesta. Kirjoitus vaatii muutamia huomiota. Saralehdon mukaan, vaikka EU:lle vaaditaan uutta suuntaa, sitä ei kuitenkaan ole osattu kertoa.

Voisiko Suomi olla liittovaltio?

Liittovaltiot ovat valtioita, jotka koostuvat useista itsehallinnollisista alueista, joilla on keskitetty hallinto. Tunneituin liittovaltio lienee Amerikan Yhdysvallat, mutta aivan vastaavasti naapurimaamme Venäjä on liittovaltio. Eurooppalaisia liittovaltioita ovat esimerkiksi Belgia, Sveitsi ja Saksa.

Tehkäämme hyvää Kristuksen nimessä!

Tänään sunnuntaina auringon lämpimästi paistessa, lintujen laulauessa ja puiston kukkien kukkiessa oli lysti kävellä jumalanpalvelukseen Tuiran kirkkoon, joka oli jokseenkin täynnä sanankuulijoista. Komeasti kajahtivat kesäiset virret naiskanttorin soittaessa ja laulaessa ja seurakunan ylistäessä kesäisen luonnon kauneutta.

Kehittyvien maakuntien EU

Keskustelu käy kuumana uuden maakuntamallin ja siihen liittyvän sote-uudistuksen tiimoilta. Mutta vähemmän on ollut puhetta siitä, miten maakuntamalli liittyy EU:n sisäiseen desentralisaatioon ja federalisaatioon eli hajauttamis- ja liittovaltiokehitykseen, ja sitä kautta lähitulevaisuudessa tehtäviin päätöksiin Euroopan unionin mahdollisesta syventämisestä.

EU on jo liittovaltio

Euroopan unioni on liittovaltio.

 

Samaan aikaan Suomessa hallituspuolueiden poliitikot väittävät, ettei mitään liittovaltiota ole olemassa tai syntymässä. Keskusteluympäristö on ulkopuoliselle kuuntelijalle varsin hämmentävä.

 

Aiheen pohtimiseksi kannattaa miettiä, mitä liittovaltio tarkoittaa eli mitkä ovat tärkeimmät elementit ja tunnusmerkit, jotka tekevät valtioiden välisestä liitosta liittovaltion.

 

– EU:n lainsäädäntö on Suomen kansallisen lainsäädännön yläpuolella.

Hajottaako Martin Schulz EU:n?

https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005194302.html

Saksan sosialidemokraattien (SPD) puheenjohtaja Martin Schulz täräytti tiskiin visionsa Euroopan tulevaisuudesta. Hän haluaa muodostaa EU:sta liittovaltion eli ”Euroopan Yhdysvallat” vuoteen 2025 mennessä.

Tuo on kuukauden vanhaa uutista, mutta tulee ajankohtaisemmaksi tässä Saksan hallitustalkoiden edetessä.

Aika mielenkiintoinen tilanne, jos Merkelin kanssa saavat hallituksen kasaan ja onko niillä edes vaihtoehtoja kun jonkinlainen hallitus kasata? Siis oikeesti onko, mä en tiedä?

Visegrad ja unelma vapaiden maiden valtioliitosta

Eilen pidettiin Budapestissa merkittävä kokous, jonka julkilausuma on yhtä ajankohtainen kuin ymmärrettävä. Puolan, Unkarin, Tšekin ja Slovakian johtajat toivovat EU:sta vapaiden valtioiden liittoa, jonka jäsenmaat eivät liiallisesti puutu kunkin valtion sisäisiin ratkaisuihin.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä