Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Vammaiset

Suomi kohtelee pohjoismaista huonoimmin vammaisia, vanhuksia ja muistisairaita

Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2017:

3.9 Valitukset Suomea vastaan EIT:ssä 2017

Vuonna 2017 Suomea vastaan kirjattiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) kaikkiaan 181 uutta valitusta (edellisenä vuonna 196). Suomen hallitukselta ei ole pyydetty vastausta uusiin kanteluihin yli kahteen vuoteen, kun vuoden 2016 nollalinja jatkui kertomusvuonna. Vuodenvaihteessa vireillä oli vain 14 (85) asiaa, ja niistäkin vain kaksi oli käsiteltävänä jaostokokoonpanossa.

Kaksi tuntia pyörätuolissa

Liedon vanhus- ja vammaisneuvosto järjesti esteettömyyshaasteen kunnanvaltuutetuille. Haasteen tarkoituksena oli testata, miten arjen asiat hoituvat pyörätuolissa istuen. Kävimme kaupoissa, terveyskeskuksessa, postissa, pankkiautomaatilla, toimistoissa, eli paikoissa, joissa päivittäin itse kukin meistä joutuu asioimaan. 

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

Helsingissä vuoden 2015 jälkeen on vammaispalvelulain harkinnanvaraisia avustuksia leikattu 1,7 miljoonasta 700 000 euroon. Samaan aikaan täysin vailla tuloja olevien kotitalouksien määrä on maassamme moninkertaistunut 47 000:een.  Helsingin osuus valtionbudjetista maksettavasta toimeentulotuen perusosasta (n. 850 miljoonaa euroa) oli kokonaista 22 %, vaikka Helsingin osuus koko väestöstä on vain 11 %.

Kiitos Tuomas Enbuske monien katsantokantoja laajentavasta kolumnistasi!

Viime vuonna edesmennyt Niklas Herlin oli todellakin vammaisten etujen voimakas puolustaja Suomessa, kuten Tuomas Enbuske kolumnissaan kirjoittaa. Muistan Niklas Herlinin jopa kirjoittaneen vahvoja kommentteja mielenterveyskuntoutujien paremman kohtelun puolesta!

Linkki tuoreimpaan Tuomas Enbusken vammaisia käsittelevään kolumniin:

https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2018/03/02/kohtelemme-vammais...

Tässä Facebook-avautumiseni Tuomas Enbusken kolumnin ansiosta!

Minä itse määrään kehostani #MeOnly #MinäMäärään

Kehollinen itsemääräämisoikeus on itseisarvo, jonka tulee olla mahdollista kaikille. Jokaisen tulee saada itse päättää, kuka hänen kehoonsa koskee. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ikääntyneet, vammaiset ja muut syystä tai toisesta puolustuskyvyttömät, niin naiset kuin miehet. Jokaisella tulee olla myös oikeus halutessaan saada omaa sukupuoltaan oleva hoitaja.

Ableismi on ableismia

Ableismi tarkoittaa käsitystä siitä, että vammattomuus on normaalia. Vammaisia pidetään näin ulkopuolisina, erilaisina ja huonompina. Usein ableismi ilmenee rakenteissa ja asenteissa, eikä varsinaisena, suorana syrjintänä. Ihminen ei välttämättä huomaa olettavansa, että hänelle niin sanotusti normaalit asiat ovat yhtä normaalia kaikille.

Vammaisten avun ja tuen kilpailuttamisesta

Olen huomannut, että valtakunnallinen media ei ole tuonut riittävästi esille Kelan aiheuttaman tulkkauspalvelukohun muita tapauksia vaikka mediat partioivat kaiken aikaa Facebookissa tai twitterissä ja julkaisevat aina tuon tuosta ja turhaakin turhempia postauksia tai tviittejä.

 

Onneksi sentään jotkut mediat ovat ilmoittaneet muutaman esimerkin. Alla olevassa linkissä löytyy tulkkauspalveluun liittyviä uutisointeja sekä kannanottoja:

 

Vammaisen oikeudet ja etuudet

Oulun soten palvelupäällikön viime vuonna antama lausunto inva-lupaa uusittaessa: Olette saaneet etuuksia, joihin ette ehkä olisi oikeutettukaan. Tämä henkilöön kohdentuva lausunto on mitä enimmissä määrin loukkaava ja virheellinen. Kaikki ne vamman hoidossa tarvittavat etuudet ovat aina perusteltuja henkilön ja hänen lähipiirinsä eduksi. Siksi etuudet on aina haettava erikseen, jotka sitten päättää etuuskäsittelijät, ei palvelupäällikkö. Onni yksillä vaan kesäpä oli kaikilla. Ei enää tunnu loukattu olo.

Kansalaisaloite heikoimpien asialla

Suomen kansalaisilla on vuodesta 2012 lähtien ollut mahdollisuus tehdä kansalaisaloitteita eduskunnalle lakien säätämiseksi. Jotta aloite otettaisiin eduskunnan käsittelyyn, tulee sen saada vähintään 50 000 Suomen ja vaaleissa äänioikeutetun kansalaisen kannatus - allekirjoitus joko sähköisesti tai paperilla. Tähän saakka tuon vähimmäiskannatuksen on saanut seitsemäntoista kansalaisaloitetta, joista kuitenkin vain yksi on saanut lopulta kansanedustajiltakin hyväksyvän puumerkin.

En osallistunut prideen

En osallistunut prideen tänäkään vuonna, enkä osallistu tulevinakaan vuosina. Suomessa on valtava joukko syrjäyneitä ihmisiä ja pitkäaikaissairaita, joiden elämisen edellytykset ovat tiukilla. Maasta löytyy myös alueita, joissa asumisen ja elämisen mahdollisuudet työpaikkojen puutteen takia ovat katoamassa.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä