Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ulkoministeri Soini

Vakaumus ja poliittinen vallankäyttö!

Suomalaisessa kielenkäytössä törmätään helposti vakaumuksen retoriikkaan. Vakaumuksella käydään myös valtapoliittista peliä.

Sovinnaisuuden pakkopaidassa, joudumme katkaisemaan kielemme ja olemaan yhtä mieltä yleisen mielipiteen kanssa.

Käärme paratiisissa oli viettelijä ja sai miespuolisen henkilön lankeamaan. Nainen oli viettelijä ja mies uhri.

Suomalainen realismi on kaukana paratiisin herkistelystä, mutta eräänlainen yhdennäköisyys on olemassa.

Puola ja Suomen ulkoministerin lausunto?

Suomen ulkoministeri Timo Soini on ottanut kantaa siihen, pitäisikö EU:n ottaa kantaa Puolan uuden hallituksen toimiin sen vaihdettua kyseenalaisesti maan perustuslakituomareita ja puututtua maan yleisradioyhtiön johtajien ja toimittajien asemaan. Lausunnollaan Soini unohtaa asemansa Suomen ulkoministerinä. Hän ei huomioi sitä, että helposti syntyy sellainen ajatus, että kyseessä olisi Suomen virallinen kanta asiaan. Kuitenkin ulkoministeriö sanoutuu siitä irti.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä