Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Tähtiliike

Jouko Jokisen erottaminen lähellä, Tähtiliike pyrkii Ylen hallintoneuvostoon

Mielestäni Yleisradion vaaliohjelmista vastaava toimittaja Jouko Jokinen on toiminut hallintoneuvoston antamien ohjeiden vastaisesti, kun hän on sulkenut eduskuntapuolue Tähtiliikkeen niille järjestettyjen vaalikeskustelujen ulkopuolelle.

Hallintoneuvosto päätti 4.12.2018, että

”Radion ja television erillisissä puoluekohtaisissa vaaliohjelmissa edustettuina ovat eduskuntapuolueet. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet pääsevät esittelemään näkemyksiään erillisessä näiden puolueiden vaalikeskustelussa.”

Mihin Tähtiliikkeen loppukiri piisaa?

Nuorisovaalien perusteella Tähtiliike olisi saanut 3 paikkaa eduskunnasta nuorten äänillä ja moni Tähtiliikkeen kansanedustajaehdokas keikkui listojen puolivälissä joten tulosta voidaan pitää varsin hyvänä kun mietitään lähtökohdat mistä vaaleihin lähdettiin.

Tähtiliike suljettiin Galluppien, vaalipaneelien, puheenjohtajatenttien ja artikkeleiden ulkopuolelle lähes täydellisesti, mutta Tähtiliike on onnistunut kentällä vakuuttaamaan niin nuoren kuin varttuneemmatkin äänestäjät.

Börje Börgelsson soitti ja tunnusti tekonsa

Tiedote Tähtiliikkeen eduskuntaryhmän pääsihteeriltä:

Börje Börgelsson, 49-vuotias sisällöntuottaja Helsingistä otti yllättäen yhteyttä huhtikuun alussa ja soitti Tähtipuolueen eduskuntaryhmän pääsihteeri Harri Lindellille. ”Börrelle” oli tullut asiaa pääsihteerille. Hän kertoi olevansa kotoisin Satakunnan Kollaasta, läheltä Rauman kaupunkia. Hänellä ei ole perhettä, vaan nykyisin hän elelee poikamiehenä Helsingissä ja ottaa viikonloppuisin muutaman siiderin kavereidensa kanssa, kuten sinä iltanakin, kun tekaistu jäsenhakemuskin tuli tehtyä Tähtipuolueelle.

Vaalimainoksen anatomiaa

Jakaessani viime yönä lehtiä, näin niiden kannet täynnä vaalimainoksia. Mietin, miksi päädyin omaan mainokseeni ja ajattelin vähän avata prosessia. Kommenti siitä, menikö ihan pieleen voisivat olla hyödyllisiä.

Olen Muu

 

Kun seurailee vaaligallupeita, niin aina miettii mitä pitää sisällään se alin palkki eli se Muut.

Me, jotka olemme politiikassa mukana, tiedämme ainakin tarkkaan keitä siellä on.
 

Siellä olemme me Tähtiliike, jota mikään media ei halua ääneen mainita vaikka olemme eduskuntapuolue ja paikkamme gallupeissakin kuuluisi olla muualla kuin Muut.  Siellä Muissa on myös mukana kaikki eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet.

 

Kauhukabinetti voi syntyä: Pääministeri Halla-aho, ministerit Sipilä ja Orpo.

Perussuomalaisten voitto vaaleissa on selviö. Puolueella on jopa mahdollisuudet kasvaa suurimmaksi. Vaikka demarit säilyisivät suurimpana puolueena, he eroavat poliittiselta linjaltaan niin paljon perussuomalaisista, Sipilän keskustasta ja kokoomuksesta, että hallitus saatetaan hyvinkin muodostaa tuon otsikossa mainitun kolmikon varaan demareiden epäonnistuttua hallituksen muodostamisessa.

Nuorten työllistämiseen ja koulutukseen

Taannoinen Sipilän Ylen vaalitentti toi hauskan ajatusleikin,- Sipilästä tutkimassa Tähtiliikkeen edustajien vaalikone esittelyjä tai fb profiileja. Nimittäin yllättäen siinä haastattelun lopussa mainitsi oppisopimus asiasta, josta itse olen vaalikoneiden profiileissa sekä fb:ssä toitottanut joka paikassa. Tai liekkö sen ihan ite sitten älynnyt...mene ja tiedä.

Seitsemän tähden liikkeen vaalivoitto pelastaisi Suomen

 

Tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa se, mitkä ovat Seitsemän tähden liikkeen tavoitteet ja se, mitä Tähtiliikkeen vaalimenestys merkitsisi Suomen kannalta.

Kiitos Suomalaisen politiikan!

Voisin osaltani kiittää edellisiä hallituksia aikaansaannoksistaan siitä, että se sai minut kiinnostumaan politiikasta ja olen seurannut tiiviisti politiikkaa viimeistet 10 vuotta.

Kiitos ei kumminkaan tule siitä, että edelliset hallitukset olisivat onnistuneet päätöksen teossa vaan Suomea on viety täysin väärään suuntaan ja Suomalaisten oloja on kurjistettu ja kansalaisia kuritettu isän kädestä.

Tästä syystä lähdin itse ehdokkaaksi kevään vaaleihin, koska haluan muuttaa Suomen ja politiikan Suomessa kokonaan.

Lähtölaukaus ehdokkuuteen

Kerron, koska kaikki haluavat tietää.

Olen Jouni Kolehmainen. Tähtiliikkeen kansanedustajaehdokas Hämeen vaalipiirissä. Tässä blogissa kerron miksi.

Olen elämäni varrella seurannut pöyristyneenä politiikkaa. Valheellisia lupauksia, ahnetta oman edun tavoittelua, takinkääntöä, käsittämättömän outoja päätöksiä, kansan tavallisesta elämästä täysin vieraantuneita poliittisia broilereita, koplausta ja suhmurointia. Miksi hitossa haluaisin tuohon vastenmieliseen touhuun mukaan?

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä