*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Luovuus

Työ on toimintaa monessa muodossa

 

 Tämän aamun Puheenvuoron kirjoitukset inspiroivat minua kirjoittamaan hiukan jatkoa samoista aiheista.

 

Yrittäjyys ja työ. Suuret vai pienet yritykset. Näiden välinen todellisuus, joka häviää tosiaankin median luomaan

uutisointiin. Vain suurien yritysten menettäminen globaalisuuden tuloksena saa meidät miettimään hetkeksi

pieleen mennyttä politiikkaamme. Entä tosiaan se miljoona uurastajaa, jotka ei tähän joukkoon kuulu.

 

Helpoiten työttömyys ymmärretään tekniikan kehityksenä ja robottien uusilla rooleilla.

 

Tohtori Sykerö pääministeriksi

Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun luin Marja-Liisa Majasaaren uutisen Tohtori Sykeröstä päivän Ilta-Sanomien verkkosivuilta. Mielikuvitusrikkaan lastensarjan demonisointi valtakunnallisessa uutispalvelussa on jotain niin ajattelematonta, että suututtaa. Jos Untamo Unikameli teetä tarjoavana ja piippua polttavana piirroshahmona on liikaa, niin kannattaisiko värejä ja mielikuvitusta kestämättömien aikuisten katsoa vaikka A-Studion uusintoja mustavalkoisena?

Tekoäly tulee jossain muodossa aikanaan!

Sosiaalinen media ja internet on mainio datapankki "tyhmälle" tekoälylle. Älykäs ja ajatteleva tekoäly on tietenkin monien haaveena. Minä uskon, että täysin uusien ideoiden ja tekniikoiden kehittäminen tekoälyn avulla saattaa jäädä ihmiskunnalla haaveeksi.

IBM Deep Blue oli luova ohjelmisto?

IBM teki shakkiohjelman Deep Blue ja se voitti shakin maailmanmestari Garri Kasparovin jo vuonna 1997. Miten oli mahdollista, että jo tuolloin kone peittosi maailman parhaan pelaajan shakissa?

IBM:n mainospropagandaa!

Onnelliset tanskalaiset pärjäävät

Kesää odotellessa hieman positiivista Tanskasta.

Tanska on ollut  ihmisten onnellisuutta mittaavien tutkimusten kestoykkönen. Tosin viime vuonna Norja kiilasi edelle. Euroopan onnettomin valtio oli Albania listauksessa sijalla 109.

Tanskaa ei ole siunattu Suomen tapaan metsillä, järvillä, peruskalliolla eikä liioin tuntureilla. Merien ympäröimän maan sää on vaihteleva, usein sateen ja  tuulen välimaastossa. Maanviljelys liitännäiselinkeinoineen on viennin selkäranka.

Fuusiopolitiikka

“True wisdom comes to each of us when we realize how little we understand about life, ourselves, and the world around us.”
- Sokrates

 

Oletko kuullut tarinan norsusta ja kuudesta sokeasta miehestä? Se menee näin. Oli kuusi sokeaa miestä, joille kerrottiin että heidän edessään seisoo norsu. Heillä ei ollut mitään käsitystä mikä norsu on, joten he kiinnostuivat tutkimaan sitä lähemmin.

Mietteitäni Timo Hännikäisen Kulttuurisodan sumu -tekstistä

Tässä on alkuperäinen teksti:
http://timohannikainen.blogspot.fi/2017/01/kulttuurisodan-sumu.html

Voitte lukea sen jos haluatte, mutta en usko että sitä vaaditaan tekstini ymmärtämiseen jos olette tutustuneet hänen ajatuksiinsa aiheesta muualla, tai tunnette maahanmuuttokriittisen liikkeen maailmankuvaa yleisemmin.

Luin tekstin ja Hännikäinen vaikuttaa sen perusteella paljon rationaalisemmalta henkilöltä kuin mitä kuvittelin hänen olevan. En tiennyt hänestä paljoakaan, joten ensivaikutelmani pohjalta luotu mielipide ei ollut vahva.

Miksi Suomi tarvitsee parempaa kyvykkyyttä kehittää innovaatioita?

Muutaman viikko sitten TEM julkaisi selvityksen Team Finland-palvelujen kehittämisestä. Team Finland –verkoston tarkoituksena on  edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Verkoston tavoitteena on koota yhteen laaja joukko tätä tavoitetta edistäviä valtiorahoitteisia toimijoita (esim Finpro, Innovaatiorahoituskeskus Tekes, Finnvera Oyj )ja niiden tarjoamat palvelut. Raportissa väläytetään Finpron ja Tekesin yhdistämistä.

Poikien ja tyttöjen pisa-tulokset ja osaaminen ovat eri luokilta

(Uutisointi kertoo pisa-tuloksien laskeneen voimakkaasti jo vuosien ajan. Nuorten keskuudessa esiintyy jopa lukutaidottomuutta |1 (-ymmärtämättömyyttä). Tasolliset oppitulokset ovat revähtäneet alueellisesti vertailtaessa|2 – )

 

Suomalainen luovuus kaipaa herätystä!

Suomessa on yksi ryhmä kansalaisia, joilla on erityinen luova ajattelu. Kansalaisryhmän nimeksi asetan tässä kulttuurisivistyneistö, koska kulttuuripiireissä on myös sivistynyttä väkeä, joka monesti Suomessa taitaa muulta eliittiväeltä unohtua.

Luovuus ja vapaus kulkevat käsi kädessä

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä