*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kuntavaalit

Kaikissa meissä asuu pieni populisti

Tänään uutisoitiin, että populistit veivät voiton kuntavaaleissa. Vihreiden Ville Niinistön sanotaan tekevän populistista politiikkaa oppositiokuoron säestyksellä. Haukutaan kaikkea, mitä hallitus päättää, ja nostetaan ruusunpunaista ideologiapolitiikkaa vailla sen toteutusta haittaavia piikikkäitä faktoja. Timo Soini on populistien kuningas – hän nosti puolueensa hallituskirjoihin kertomalla äänestäjille sitä, mitä äänestäjät halusivat kuulla. Kun hallitusvastuun realiteetit puhkaisivat perussuomalaisen kuplan, populismin noste kääntyi laskusuuntaan.

3 päivää vaaleista ja moskeija etenee

Tänään on 3 päivää kuntavaaleista ja tänään on Helsingin kaupungille jätetty tontinvaraushakemus suurmoskeijan rakentamista varten. Näin kuntalaisena ja kesäkuusta alkaen kaupunginvaltuutettuna tulee kaupunkilaisten puolesta hiukan harmittava tunne. Vaalit käytiin kahden pormestariehdokkaan välillä, joista toinen sanoi ponnekkaasti ei hankkeelle, mutta unohdettiin kertoa neljästä muusta apulaispormestarista sekä siitä, että kaupunginvaltuuston voimasuhteilla on tässäkin asiassa merkitystä.

SDP:n uudistumiskyky? Onko sitä?

Sitten Paavo Lipposen ovat SDP:n vaalivoitot harvassa. Puolueessa on kuitenkin uudistumisesta keskusteltu koko 2000-luvun ajan, mutta kuitenkin puolue on jämähtänyt tiukasti viime vuosituhannelle. Savupiipputeollisuuden aikaan, jota ei enää ole. Tämä siitäkin huolimatta, että työelämä on kokenut valtavan muutoksen.

Vaalien välissä

102 ääntä! Olen kiitollinen ihan jokaisesta.

Tampere

Tein pienen mutta aktiivisen kampanjan sosiaalisessa mediassa ja kaduilla. Henkilökohtainen kampanjabudjettini oli noin 50 euroa, joten yksi ääni maksoi minulle noin 50 senttiä. Tähän voi tietysti laskea mukaan kahvipaketit, keksit ja muut tarjoilut sekä bensarahat, jotka menivät puolueen yhteiseen kampanjaan. Yhteensä minulle tuli kuluja noin 100 euron verran. Sain paljon konkreettista tukea ystäviltä. Siitä suurkiitos, tiedätte keitä olette!

Kuntavaalit 2017

Muutama päivä on ehtinyt kulua vaaleista, joten lyhyt analyysi on varmasti paikallaan. Jutta Urpilaista lainaten, aivan aluksi haluan kiittää kaikkia Perussuomalaisia äänestäneitä, ehdokkaita ja kentän aktiiveja. Oma vaalitiimini ja tukijani ansaitsevat sydämelliset kiitokset, ilman valtakunnallista näkyvyyttä teimme loistavan tuloksen. Ilman teitä tällainen tulos ei olisi ollut mahdollista. Olitte huikeita jälleen kerran.

Oululaisen mietteitä kuntavaalituloksesta!

Valtakunnan politiikassa mietitään kuntavaalien tuloksen viestiä, vaikka siihen ei pitäisi kiinnittää liikaa huomiota.

Sote-vaali vai Ville Niinistön anteeksipyyntö?

Pulinat pois

Käydyissä kuntavaaleissa kävi juuri kuten äänestäjät päättivät. Tuloksesta voi olla joku tyytyväinen tai toinen pettynyt, mutta valitusoikeutta ei ole. Tämä on demokratiaa joten pulinat pois, kuten Johannes Virolainen viisaasti on joskus todennut.

 

Analyysiä perussuomalaisten kuntavaalitappiosta

Kirjoitin analyysin, jossa käsittelen perussuomalaisten kuntavaalitappiota:

Perussuomalaiset oli viidenneksi suurin puolue 8,8 % kannatuksella ja tasoissa vasemmistoliiton kanssa. Tulos on täysin surkea. Jo viime vaalien 12,3 % oli jonkinlainen pettymys jytkyt jälkeen ja nyt siitä tultiin reilusti alaspäin. Jos haluamme oikeasti muuttaa Suomen suuntaa maahanmuutto- ja EU-politiikassa, niin tämä kannatustaso on siihen aivan liian alhainen.

Hyödyttömäksi jäi JYTKY!

Suuri ja paljon ylistystä saanut jytky suli nyt takiaispuolueen kokoiseksi. Keskinäiset kärhämät ovat saaneet äänestäjät loitontumaan perussuolaisuudesta, eikä populismi enää hallitusvastuussa onnistu.

Perussuomalaiset ovat täysin turha puolue, eli politiikan turhake. Suomi ei olisi menettänyt mitään jos Soini olisi aikoinaan liittynyt demareihin ja jättänyt puolueensa perustamatta.

Aallon myrskyvaroitus

Toisin kuin persuilla on Vihreiden puheenjohtajakisan käynnistyminen antanut odottaa itseään kuntavaalin yli. Todellisuudessa Vihreiden seuraava puheenjohtaja valitaan jo parin kuukauden kuluttua Tampereella. Vaikka nykyinen varapuheenjohtaja Touko Aalto ei ole virallisesti ilmoittautunut mukaan kisaan, niin Jyväskylän kuntavaalitulos on todellinen myrskyvaroitus.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä