Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kuntademokratia

Uusia hyökkäyksiä Koillis-Helsinkiä vastaan

Vaikka Erich Maria Remarque kirjoitti kuuluisasti, että länsirintamalta ei mitään uutta, Helsingin koillisrintamalla tapahtuu jatkuvasti; Koillis-Helsinki on jatkuvan tykistökeskityksen kohteena.

Nostan tässä kirjoituksessa esiin kolme ongelmaa eli hyökkäysrintamaa ja yhden mahdollisen tulevaisuuden, joka ei käsittääkseni ole mieluisa useimmille Metropoli-Helsingin promoottereille.

HELSINGIN KUNTADEMOKRATIA KAIPAA UUDISTAMISTA – KUNTAVAALIUUDISTUS VÄLTTÄMÄTÖN

Tässä puheenvuorokirjoituksessa esittelen alustavan suunnitelman kuntavaaliuudistuksesta, jonka ainakin Suomen suurin kaupunki ja samalla pääkaupunki Helsinki tarvitsee. Syy on yksinkertaisesti se, että kuntademokratia ei toimi Helsingissä – esimerkkinä tarkastelen kysymystä Malmin lentokentästä.

 

Kaupunkilaisten tahtoa on poljettu jo vuosia

Kittilägate: Käsittämättömät mittasuhteet

Kittilän kuntakaaos on sekoittanut kunnallista päätöksentekoa kunnassa jo vuodesta 2013. Virkarikossyytteen on saanut valtaosa kunnan edellisissä vaaleissa demokraattisesti valituista valtuutetuista ja muista kunnan päättäjistä, yhteensä 28 henkilöä. Tällä viikolla on tullut tietoon, että poliisi tutkii lisää epäilyjä ja myös uusia epäiltyjä. Kyseessä on mittaluokaltaan ainutlaatuinen tapaus Suomen kuntademokratiassa. Alla Ylen artikeli kaikkine tapahtumineen toistaiseksi.

https://yle.fi/uutiset/3-9988546

Kuntaliitoksissa ajateltava koko Suomen etua

Kun Suomessa pohditaan valtuustosalitasolla kuntaliitoksia, moni kansalainen alkaa älähtelemään yleisönosastokirjoituksilla. Minun kuntani on itsenäinen! Minun kuntani ei saa luovuttaa päätösvaltaa muille! Minun kuntani palvelut katoavat jos minun kuntani liitetään johonkin muuhun kuntaan!

Äänestäjien luottamus poliitikkoihin palautuu luottamalla

Tiina Örn kirjoitti pääkirjoituksessaan 1.2. Helsingin uutisissa siitä, mitä ominaisuuksia kunnallisvaaliehdokkaalta vaaditaan ja millainen tämän tulisi olla. Valitettavasti kirjoitus päättyi juuri kun päästään oleelliseen, eli siihen miten palauttaa äänestäjien luottamus politiikkaan ja poliitikkoihin.

Kuntademokratiaa kehittämässä - Rovaniemi

Pian on tulossa kuntavaalit. Äänestysaktiivisuus on kuitenkin alhainen. Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi koko maassa 58,3 %. Äänestäminen on vähentynyt sekä naisissa että miehissä. (Lähde: Tilastokeskus)

Miksi äänestäminen ja vaikuttaminen jäävät alhaiseksi, vaikka päätetään meitä kaikkia koskevista asioista neljän vuoden ajan? Onko usko edustukselliseen demokratiaan mennyt?

 

Maakuntahallinto tulee. Mikä muuttuu ja miten kunnissa?

Maakuntahallinnon tulemisen vuoksi kuntien työntekijöiden määrä ja budjetit romahtavat jopa 65 prosenttia, kun sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät kunnilta maakunnille.

Yle on hyvin ajassa kiinni. Se kysyi luottamushenkilöiden eliitiltä, kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajilta ja varapuheenjohtajilta, miten maakuntahallinnon tulo vaikuttaa kuntien hallintoon ja kuntademokratiaan.

http://yle.fi/uutiset/3-9259450

Kuntalaisaloite on käsiteltävä valtuustossa

Vantaan Tuomelan koulun viimeiset kevätjuhlat pidettiin viime lauantaina. Monelle koulun nykyiselle sekä entiselle oppilaalle tuli suru puseroon. Viimeistään Suvivirsi toi tunteet pintaan.

Mutta Hämeenkylän lapset tarvitsevat koulunsa. Ei ole mitään järkeä panna pieniä koululaisia lampsimaan jo valmiiksi täysiin naapurikouluihin. 

Kaiken kukkuraksi Tuomelan koulu on terve päinvastoin kuin monet muut koulut. Opettajakollegani on altistunut homeelle. Kun hän opettaa Tuomelan koulussa, hän voi hyvin. 

Vantaalta märkää rättiä työttömien lapsille

Vantaa päätti alkuviikosta lähteä omille teilleen, kun kaupunginvaltuuston enemmistö päätti äänin 36 – 31 rajoittaa lasten subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Siirto oli hyvin omalaatuinen, sillä esimerkiksi Helsinki, Turku, Tampere ja Kotka ovat päätyneet toiseen ratkaisuun.

Päivähoito-oikeuksien rajaamista Vantaalla halusivat kokoomus, perussuomalaiset, keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit. Vastaan olivat Vasemmistoliiton lisäksi SDP ja vihreät. Merkille pantavaa on, että yksikään ryhmä ei hajonnut äänestyksessä.

Sote-uudistuksessa muhii demokratiavaje

Vantaan valtuustossa käytiin tänään suuri keskustelu sote-uudistuksesta. Esillä oli kaupungin lausunto eli se, mitä kaupunki on asiasta mieltä. Itse pidin seuraavan puheen.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on varmasti vuosikymmenen suurin yhteiskuntapoliittinen muutos. Kuntakentässä ei ehkä ole edes havahduttu siihen syvyyteen ja laajuuteen, jolla sote-uudistus myllertää Suomen.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä