Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunnallishallinto

Kuntaliitoksissa ajateltava koko Suomen etua

Kun Suomessa pohditaan valtuustosalitasolla kuntaliitoksia, moni kansalainen alkaa älähtelemään yleisönosastokirjoituksilla. Minun kuntani on itsenäinen! Minun kuntani ei saa luovuttaa päätösvaltaa muille! Minun kuntani palvelut katoavat jos minun kuntani liitetään johonkin muuhun kuntaan!

Kuusamon kunnalliset satutunnit

Kehitys lähtee aina kyseenalaistamisesta ja kritiikistä. Mitään ei pidä ottaa vastaan itsestäänselvyytenä. Eteenpäin menon perusedellytys on myös se, että vallitseva tilanne pystytään analysoimaan kokonaisuutena, niin meille mukavina asioina kuin epämiellyttävinä yksityiskohtinakin.

Kaiken päätöksenteon perustana pitäisi olla tarkat, yksityiskohtaiset ja kaunistelemattomat tiedot todellisuudesta. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku – paitsi nykyisessä kepu-Kuusamossa!

Kepuloiko Kepu Suomeen 18 Itsenäistä Maakunta Maalaisvaltakuntaa?

Kepuloiko Kepu valtion käytännön toimi- ja hallintovallan Maakuntahallinnoille? Myös kaupungeilta!

Ihmiset, kuntien asukkaat omistavat kunnat ja kaiken mitä kunnat omistavat. Myös velat maksaa kuntalainen... Niin myös valtio on kansa.

Maakunnat eli maakuntahallinnot ovat täysin kuntien hallinnoimia ja "omistamia"...

Maakunnat ovat käytännössä vain yksi hallintoporras kuntien ja valtion välissä...

Tuhat Isäntää - Yksi Renki

New York on viisi kertaa Suomen kokoinen väkiluvultaan, ja siellä riittää hyvin yksi toimiva hallinto.
Suomessa niitä tarvitaan tuhat.

Eivätkö kellot jo soi?
Mikä tekee suomalaisesta niin paljon huonomman että tarvitaan tuhat isäntää yhtä renkiä kohti?

Helsinki Metropoli voisi kattaa järkevästi 1.5 miljoonaa ihmistä. 
Muu Suomi mahtuu muutamaan...

Suomi on pieni maa ja pieni kansa. Ei sitä hallinnoimaan tarvita aina vaan lisää ja lisää, monin-moninkertaista julkista sektoria sekä virkamiehistöä, eikä etenkään politikointia.

Mihin on hukkunut Suomessa kansanvalta, demokratia?

2013 alkuvuodesta jouduin yllättäen tutustumaan Kontiolahden kunnan hallintomenettelytapoihin. Mieleeni nousi 1960- ja 1970-luvun vaiheilta tuntemani ns. pienen “miesporukan” otteet yli puoluerajojen, joilla hallittiin kunnan kaikkia päätöksiä. Nyt kuitenkin meno oli hurjempaa. Se on kuin villissä lännessä.

Yhdistetään Suomen julkishallinto!

Ministeriö halusi kehittää uuden hienon IT-järjestelmän. Kun kehitystyö oli jo pitkällä selvisi, että parin sadan metrin päässä toisessa ministeriössä oli jo kehitetty hyvin samanlainen järjestelmä.

Virasto julkaisi ylpeänä hienon ja kalliin suunnitelman kaupunkialueen kehittämisestä. Toinen virasto hämmästyi tiedosta, sillä heiltä oli valmistumassa yhtä perusteellinen suunnitelma aivan samasta alueesta.

EVA esittää perussuomalaisten kuntauudistuksen mallia

"Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on julkaissut oman ehdotuksensa Suomen paikallishallinnon uudistamiseksi. EVA ehdottaa, että Suomessa otettaisiin käyttöön väliportaan hallinto, jota EVA kutsuu piirikuntahallinnoksi.

EVA:n käsitys on, että kuntaliitoksilla ja kuntien yhteistoiminnalla ei voida saavuttaa optimaalista kuntahallintoa. Valtion ja kuntien väliin tuleva piirikuntahallinto voisi ottaa hoitaakseen ne tehtävät, jotka ovat liian mittavia kuntien hoidettaviksi, mutta edellyttävät silti paikallista osaamista.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä