Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Konserni

Aivan miten ikinä itse haluamme

Viime vuosina useimmissa länsimaissa on muutettu avioliittolakia siten, että kaksi keskenään samaa sukupuolta olevaa henkilöä voi solmia avioliiton. Keskenään. Avioliitto on omaisuudenhallinnallinen toimenpide ja lain edessä aviopuolisoiden omaisuus on yhteistä. Puolisot voivat myös hoitaa toistensa asioita koska ne ovat yhteisiä asioita.

 

Uusi johtamisjärjestelmä tuo business-dynamiikkaa Helsinkiin

Vaikka pormestarivaaleilla luodaan trillerimäistä jännitystä kuntavaaleihin Helsingissä keväällä 2017, on todellinen uudistus kaupunginhallinnossa tapahtumassa neljän toimialan konsernirakenteen luomisella aiemman 31 itsenäisen viraston ja liikelaitoksen hallintohimmelin sijaan. Keskeisintä tässä uudistuksessa on vahvojen toimialojen luominen, hallinnon raja-aitojen madaltaminen, päätöksenteon nopeuttaminen ja poliittisen päätöksenteon virtaviivaistaminen.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä