Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hengenvaara

Miksi ministerit eivät puutu ja miksi ministeriöt eivät valvo lain velvoitteita?

Oletteko tietoisia kansanedustajat, että kivilouhimoilla/murskaamoilla saa jatkua louhintalupien haku ja hyväksyminen vastoin eduskunnan säätämiä lakeja ja asetuksia? Valvontaviranomaisella on aina velvollisuus ryhtyä toimiin, mikäli ympäristölupaa ei noudateta.

Ympäristövalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että ympäristössä tapahtuvat toiminnot ovat lakien, asetusten sekä viranomaisten antamien lupien ja määräysten mukaisia.

Räjäytyksien aiheuttamissa tuhoissa viranomaisvalvonta pettää

Omassa tapauksessa silmiemme edessä näimme, kuinka pihapiirissä satoja / tuhansia kiloja räjähdettä ladattiin kallioon ja poliisi näki saman, mutta kirjasi tarkistuspöytäkirjoihin vain muutamia kiloja. Suurimman räjäytyksen todettiin olevan 5 kiloa, mutta todellisuudessa alueella räjäytykset olivat tuhansia kiloja. Silti oikeus vuonna 1991 kuitenkin totesi talovauriot ja naapuruussuhdelain mukaisen pysyvän, kohtuuttoman melu-, pöly- ja tärinähaitan.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä