Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Bruttokansantuote

Tarjonnan taloustiede toimii: pelle antaa puoskarille mitalin

Muistatteko kaverin nimeltä Art Laffer? Hän nousi maineeseen perustamalla niin sanotun tarjonnan taloustieteen, jota Kokoomus kannattaa Suomessakin.

Lafferin perusajatus on, että verojen alentaminen on aina oikeaa politiikkaa ja todennäköisesti maksaa itsensä, kun talouden aktiivisuus kasvaa. Ajatus ei ole toiminut koskaan eikä missään. Viimeksi Trumpin hallituksen veronalennukset ovat vähentäneet yritysverotuksen tuloja jopa kaksi kertaa niin paljon kuin realistit pelkäsivät.

Nostakaamme Suomi jälleen jaloilleen

Antti Rinteen vihervasemmistohallituksen ohjelman tultua hyväksytyksi eduskunnassa on syytä arvioida, millainen Suomi Rinteen hallitukselta 2023 jää Rinteen ohjelman mahdollisesti toteutuessa. Aluksi talouden lukuja.

Entä jos-maailman bruttokansantuote

Päätin tässä laskeskella, että miten suuri vaikutus viime vuosikymmenten kahdella suurella lamalla oli vaikutusta bruttokansantuotteen kehitykseen. Luvut laskin Tilastokeskuksen neljännesvuositilinpidon lukujen pohjalta vuoden liukuvina arvoina.

 

Pidetään koko Suomi asuttuna!

Ilmastonmuutoskeskustelusta on syntynyt myrkky pohjoisen elinkeinoille. Olisikin syytä muistaa, että kun kivillä aletaan etelästä pohjoisen ihmisiä heittelemään, käännetään keskustelu siihen, että lähes kolme neljäsosaa päästöistä tulee energiasta. Helsinkiä lämmitetään kivihiilellä.

Olen aina ollut kulttuurihörhö

Kulttuuri on ollut toimeentulolähteeni ensin näytelmäkirjailijana ja ohjaajana, sitten käsikirjoittajana. Toistakymmentä vuotta toimin media- ja kulttuurialalla johtotehtävissä. Olen aina ollut kulttuurihörhö.

Kulttuuri luo työpaikkoja ja synnyttää liiketoimintaa. Luovat alat ja sisällöntuotanto ovat kasvavia trendejä. Ne tuottavat Suomen bruttokansantuotteesta 3,6 prosenttia ja ovat suurempi työllistäjä kuin metsä- ja kemianteollisuus yhteensä. Nordic noir on tämän päivän vihreää kultaa.

Milloin Suomi saavuttaa ja ylittää 2008 BKT-tason?

Milloin Suomi saavuttaa ja ylittää 2008 BKT-tason?

Ymmärrettävistä syistä, joita on monta, enkä ala ajan säästämiseksi niitä kaikkia luettelemaan, tähän vastaaminen on vaikeaa, jollei mahdotonta. 

Suoritamme kuitenkin seuraavan laskutoimituksen.  Jää lukijoiden armeliaisuuden varaan, miten kirjoittajan käy.  Hirtetäänkö illalla, vai tyydytäänkö tervaamaan..

Mutta näillä tunnistetuilla rajaehdoilla laadimme asettamuksen:

Ansiotasoindeksi jaettuna Bruttokansantuotteella

Osa NN poikkitieteellisistä nyhräyksistäni.

 

Palkat ovat nousseet vuosikymmenten saatossa, mutta bruttokansantuote on noussut niihin nähden kovemmalla huminalla. Kuvan luku lähinnä kuvaa sitä, että kuinka paljon suurempi (tai pienempi) nykyajan palkkatason pitäisi olla, jotta se vastaisi esimerkkiajan bruttokansantuotetta. Esimerkiksi jos ansiotaso olisi yhtä kova suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin 50 vuotta sitten 1967, niin nykyisin palkat olisivat 40% kovempia.

Maahanmuutto ja kansantalous

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisi Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virenin kirjoittaman raportin maahanmuutosta Suomen talouden näkökulmasta.

 

Liian usein kuulee virheellisesti väitettävän, että väestön ikääntyessä ja eläkeläisten määrän kasvaessa tarvitsemme massamaahanmuuttoa paikkaamaan työvoimapulaa (ja korjaamaan huoltosuhteen). Virenin raportti perustelee kattavasti, miksi tämä ei pidä paikkaansa.

 

Työllisyyden ja tuottavuuden vaikutus bruttokansantuotteeseen

Havainnoin tuossa, että viime vuonna työtuntien määrä on kasvanut prosentuaalisesti saman verran kuin bkt. Tästä seuraa ainakin sellaista, että työhän ei ole silloin ollut yhtään tuottavampaa kuin aiemminkaan. 1860-2016 lyhkäisellä aikavälillä tarkastelin tuota yrittäen selvittää kuinka suuri osuus bkt:n kasvusta on ollut työn määrästä johtuvaa ja kuinka suuri osa tuottavammasta työstä. Bruttokansantuote on kasvanut moninkertaiseksi tuosta 1860 vuodesta, mutta työntekijöitä ei ole kuitenkaan kymmeniä miljoonia. Tällöin kasvun on täytynyt tulla tekniikan kehityksestä.

 

Eläkerahastomme on sosialisoitu julkisyhteisön velan peittämiseksi

Tilastokeskus kertoo:

Bruttokansantuote oli viime vuonna 214 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen alijäämä oli kahdeksatta vuotta peräkkäin alijäämäinen. Viime vuonna alijäämä oli yli 4 miljardia euroa, mikä oli lähes 2 miljardia edellisvuotta vähemmän. Viime vuoden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 1,9 prosenttia. __________________________________

Tilastokeskus ei kerro:

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä