Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Alustatalous

Valtion Kehitysyhtiö Vake Oy tyhjän päällä

Vieläkään ei tiedetä mitä hallituksen perustama Vake aikoo tehdä. Vaken hallituksen puheenjohtaja Karhinen lausui tänään (HS 31.5.): ”..Jos emme tunnista mitään, joka uudistaisi Suomea, emme tee mitään..”. Karhinen puhuu rehellisesti mutta kuullostaisi ikävältä veronmaksajien kannalta maksaa palkkaa toimitusjohtaja Tikalle, Karhiselle ja muulle organisaatiolle, jos eräs lopputulema on ettei mitään tehdä. Syy ei tietysti ole Karhisen vaan maan hallituksen toimintatavan, jossa tehdään päätöksiä, joita ei valmistella asiaankuuluvalla huolellisuudella.

Hallitus ryhtyy sijoittajaksi: 2,5 miljardia valtionrahaa yrityksiin.

Sipilän hallitus uskoo ilmeisesti tietävänsä yksityisiä toimijoita paremmin kuinka yrityksiä kehitetään. Se aikoo perustaa yrityksiä tai sijoittaa olemassaoleviin yrityksiin ainakin 2,5 miljardia euroa perustamansa valtion kehitysyhtiön Vaken kautta. Rahat saadaan myymällä valtionyhtiöiden kuten Nesteen, Postin ja Kemijoki Oy:n osakkeita.

EVA ja Ahopelto haluavat tuoda 10 000 koodaria Suomeen

Evan analyysissään pääomasijoittaja ja teknologiayrittäjä Timo Ahopelto ehdottaa, että Suomeen pitäisi houkutella ja tuoda 10 000 ulkomaista koodaria Suomeen sekä houkutella verohelpotuksilla kansainvälisten jättien tuotekehityskeskuksia. Analyysissään hän nojaa erityisesti Israelin sekä Uuden-Seelannin toimenpiteisiin ja tilanteeseen.

Tulevaisuuden työelämä ja alustatalous

Päivän teemaksi voisi kutsua yleistä keskustelua tulevaisuuden työelämästä, robotisaatiosta ja alustataloudesta. Nämä eivät sinänsä ole asioina uusia, mutta teknologia näiden asioiden tiimoilta kehittyy nopeammin kuin ennen. Näistä asioista kirjoitan hieman ajatuksiani alustataloudesta, koska se huolestuttaa minua.

B2B ja alustat(alous) …

Aamupäivän tilaisuus, kuva, oli fraasien juhlaa. Yksi jyvä kuitenkin löytyi alustatalouteen liittyen: Ei ole Suomalaisia B2B alustoja. Google, Amazon, Facebook ja Alibaba ovat B2C alustoja. Tilaisuuden pohja romahti!

Valtiovalta ryhtyy opiskelemaan tekoälyä. Hmmm...

Mikäli atk-opetuksen pääpaino sijoittuu ohjelmoinnin opetukseen, olisi se yhtä nurinkurista kuin jos opetettaisiin säveltämistä, jotta oppilas oppisi käyttämään levysoitinta."

Kauppalehti 2.8.1984

 

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä