*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Vaalit

Piraatit ja vihreät homojen ystäviä

Älä äänestä homofobiaa eduskuntaan! -kampanja kertoo MTV3:n vaalikoneen perusteella homojen ystävät. Kampanjan sivuilla on pistetty homoavioliittojen kannattajat ja vastustajat järjestykseen sen perusteella, kuinka paljon eri mieltä tai samaa mieltä ehdokkaat ovat olleet väitten "homo- ja lesboparien tulee saada oikeus nk. sukupuolineutraaliin avioliittoon" kanssa.

Ehdokkaat sekaisin evoluutiosta

Huomattava osa kansanedustajaehdokkaista haluaisi esittää evoluution biologiantunneilla "yhtenä selityksenä, jonka rinnalla on mm. luomisoppi". Tämä käy ilmi Vapaa-ajattelijat ry:n vaalikyselystä, jossa kartoitetaan ehdokkaiden kantoja uskontoon liittyviin asioihin.

Vain Piraattipuolue turvaa sananvapauden

Useimmilta puolueilta on vaikea löytää selkeitä kantoja keskeisiin sananvapauskysymyksiin. Piraattipuolueella niitä on. Vaalikoneista löytyy kuitenkin muutamia kysymyksiä, jotka kertovat eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksistä. Kaksi ensimmäistä kysymystä ovat Tietoyhteiskunnan vaalikoneesta, kolmas Sosiaalisesta vaalikoneesta. Kaavioissa ilmoitetaan vastanneiden määrä prosentteina.

Puheviha

Vaaleista on tulossa sananvapausvaalit, ellei sananvapautta ehditä jo ennen vaaleja rajoittaa niin paljon, ettei jää mistä puhua. Into vihapuheen rajoittamiseksi on jo niin kova, että sitä voisi kutsua puhevihaksi.

Mistä on Ahdon FB-kaverit tehty?

Monet Facebookin "sovelluksista" ovat tyhjänpäiväisiä ja niiden haitallisuudesta yksityisyydelle on keskusteltu. On myös mielenkiintoisia sovelluksia, kuten Political Compass. Tuo yleisestikin netistä löytyvä kyselytesti kertoo, mihin kohtaan poliittista kenttää kukin sijoittuu talouspoliittisella vasemmisto-oikeisto- ja arvopoliittisella autoritaarinen-vapaamielinen-asteikolla. Facebook-kavereistani 35 on vastannut kyselyyn ja tästä otoksesta saa jo mukavan jakauman kaverilistalaisteni poliittisesta suuntautumisesta.

Ovatko Perussuomalaiset uhka Piraattipuolueelle?

Tietokone-lehden kolumnisti Ville Oksanen spekuloi Piraattipuolueen menestymismahdollisuuksia eduskuntavaaleissa. Hänen keskeinen viestinsä on, että perussuomalaisten suosio heikentää piraattien mahdollisuuksia, koska he saavat enimmän huomion "protestivaihtoehtona".

Sivu « 1 | 2 |
Julkaise syötteitä