*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Vaalit

Vankilassa äänestetään vaikka alasti

Kun vartija pyysi vain miespuolisia vaalitoimikunnan jäseniä tulemaan erään eristyssellin ovelle, arvasin, että jotakin epätavallista oli tulossa. Sellissä istui alaston vanki, joka ei ollut suostunut pukemaan hänelle tarjottuja vaatteita. Hän halusi kuitenkin käyttää kansalaisoikeutensa äänestää tasavallan presidentin vaalissa.

Annoimme äänestyslipun kalterien välistä, vanki äänesti siten, että vaalisalaisuus säilyi ja suljimme äänen kirjekuoreen hänen nähtensä. Mietin, ettei varmaankaan ole kovin monta maata, jossa tällaisessa tilanteessa oleva ihminen pääsee äänestämään.

Vihreiden vaalirahoituksen avoimuus on myytti

"Vihreiden kuntavaaliehdokkaat ovat toistaiseksi olleet innokkaimpia avaamaan vaalirahoituksensa etukäteen", uutisoi Helsingin Sanomat tänään. Jos mitataan ehdokkaiden määrällä, tämä pitänee paikkansa, mutta se on aika kummallinen mittari.

Haavisto-valheet

Olli Pusan heitettyä kunnolla lokaa vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haaviston niskaan eilisessä blogauksessaan, ajattelin vielä oikaista muutamat väärinkäsitykset.

"Pekka Haavisto on akateemisen kodin kasvatti, joka ei ole suorittanut loppuun korkeakoulututkintoa eikä ammatillista tutkintoa. Kun tällainen aukko on henkilön historiassa, paikkaa täyttävä automaattisesti kysyy: miksi?"

Demarit kieroilevat vaalilakiuudistuksella

Demarit ajavat härskisti omaa etuaan vaalilakiuudistuksessa, joka on yksi meneillään olevien hallitusneuvottelujen kiistakysymyksistä. Viime eduskunta hyväksyi valtakunnallisen kolmen prosentin äänikynnyksen, mutta uuden eduskunnan pitäisi vahvistaa se 2/3 enemmistöllä.

Sinipuna-viher-kristillis-rkp-hallitus?

Vaali-illan iso jytky oli sentään ennustettavampi kuin tämänpäiväinen jytky: perussuomalaiset ei lähdekään hallitukseen!

Kun keskusta on jo hyvin selkeästi kieltäytynyt hallitusyhteistyöstä, ja kolmen perinteisen suuren hallitus olisi muutenkin aika riskaabeli kaikille osanottajillensa, jää käytännössä vain yksi realistinen vaihtoehto, jolla saadaan riittävä enemmistöhallitus.

Vasemmisto voitti vaalit

"Perussuomalaiset kilpailee samoista äänestäjistä lähinnä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa."

- Helsingin Sanomat, 17.5.1995

"'Yritys uudella nimellä, mutta samoilla johtajilla on turha.'"

- Savon Sanomat Helsingin Sanomien mukaan, 18.5.1995

Miksi piraatit valittavat sabotaasista?

Juha Miedon (kesk.) vaalimainos ilmestyi Piraattipuolueen vaalijulisteen päälle Vaasassa ja Hämeessäkin keskusta on rohminut itselleen ylimääräisiä mainospaikkoja. Aamulehti uutisoi aiheesta, ja jutun kommenttiosiossa jo kysellään, eikö tällainen toiminta nimenomaan ole piraattien ideologian mukaista?

Piraattipuolue gallupeissa

Piraattipuolue saattaa vaaleissa kahmaista jopa viitisen prosenttia nuorten aikuisten äänistä. TNS Gallupin tutkimuksen mukaan Piraattipuolueen kannatus 18-28-vuotiaiden keskuudessa on 4,5 %.

Haluaako ehdokkaasi kieltää veden?

Puolet kansanedustajaehdokkaista haluaisi rajoittaa veden saatavuutta ja käyttöä lailla. Tämä ilmenee Sosiaalisesta vaalikoneesta, jossa ehdokkailta kysyttiin tarkoituksellisen harhaanjohtavasti, haluaisivatko he rajoittaa "vuosittain kymmenien ihmisten kuoleman" aiheuttavan "divetymonoksidin" saatavuutta. Vesimolekyyli koostuu kahdesta vety- ja yhdestä happiatomista, joten sen harvoin käytetty tieteellinen nimi olisi divetymonoksidi tai divetyoksidi.

Nuoret pohtivat: SDP vai piraatit?

Piraattipuolue kilpailee 18-28-vuotiaiden äänestäjien keskuudessa suosiosta SDP:n kanssa.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä