Vihreä Lanka lyttäsi toissapäivänä Helsingin koulujen kasvisruokapäivät raflaavasti otsikolla "Karu totuus kasvisruokapäivästä – koululaiset heittivät ruuat roskiin". On hyvin hämmästyttävää, että lehti lyttää emopuolueensa merkittävän kunnallispoliittisen teon juuri vaalien alla, ja vielä huonoin perustein.
Yleisradion "propellipäiden" Rele-blogissa harmiteltiin taannoin YouTubessa olevia maarajoituksia, jotka estävät videoiden katselun. Erilaisten sisältöjen julkaisijayhtiöt myyvät näet myös Internet-levitysoikeuksia alueittain. Kirjoituksessa nostettiin esille, että nykyään tv-ohjelmia pääsee sentään laajasti katsomaan suomalaisten tv-yhtiöiden palveluissa, kuten Katsomo, Ruutu ja Yle Areena.
Hyvinkään ampumistapaus ei vienyt uskoani ihmiskuntaan, mutta sitä seuranneen julkisen keskustelun seuraaminen meinasi viedä.
Top 5 haudoilla tanssivat poliitikot:
5. Reijo Tossavainen ja lukijoiden kalastelu
Taas joutuu kirjoittamaan perussuomalaisista, mutta kun he antavat siihen niin paljon aihetta. Tällä kertaa asia on vakava. Useat perussuomalaisten kansanedustajat ovat näet kannelleet Kirkko ja kaupunki -lehdessä olleesta pilakuvasta Julkisen sanan neuvostolle.
Ilkan toimittaja Matti Salmenkangas innostui syyttämään piraatteja sosialisteiksi hiljattain ilmestyneessä kolumnissaan. Taustalla oli perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelän eduskunnassa pitämä puheenvuoro, johon hän oli lainannut tekstiä Wikipediasta lähdettä mainitsematta, mistä kirjoitin.
Eilen uutisoitiin, että Ylen rahoitus valtion budjetista, kaikille pakollisella mediamaksulla tai mainos- ja asiakasmaksurahoituksella nauttivat suunnilleen yhtä suurta suosiota kansalaisten mielissä. Uutisessa eräs viestintätutkija toisteli vanhaa virttä siitä, että budjettirahoitus muka jotenkin vaarantaisi Ylen puolueettomuuden. Oikeasti Ylen rahoittaminen valtion talousarvion kautta ei vaarantaisi Ylen puolueettomuutta - ainakaan yhtään enempää kuin nykyinen järjestelmä.
"Perussuomalaiset kilpailee samoista äänestäjistä lähinnä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa."
- Helsingin Sanomat, 17.5.1995
"'Yritys uudella nimellä, mutta samoilla johtajilla on turha.'"
- Savon Sanomat Helsingin Sanomien mukaan, 18.5.1995