Alppilan yläasteella (jonka itse kävin 2001-2004!) tapahtunut oppilaan ruokalasta ulos töniminen on saanut valtakunnan kuohuksiin. Tapauksessa on kyse kahdesta erillisestä asiasta. Toisaalta siitä, oliko opettajan voimnkäyttö tilanteessa asiallista. Toisaalta siitä, oliko opettajan irtisanominen liioiteltua.
Opettajilla on tarpeeksi oikeuksia
Vihreä Lanka lyttäsi toissapäivänä Helsingin koulujen kasvisruokapäivät raflaavasti otsikolla "Karu totuus kasvisruokapäivästä – koululaiset heittivät ruuat roskiin". On hyvin hämmästyttävää, että lehti lyttää emopuolueensa merkittävän kunnallispoliittisen teon juuri vaalien alla, ja vielä huonoin perustein.
Koulujen päätyttyä Suvivirsi-keskustelu on taas noussut pinnalle. Viime joulun alla käytiin vastaavaa keskustelua. Silloin uutisoitiin norjalaisesta koulusta, jossa oli poistettu joulujuhlasta paitsi kristilliset elementit, myös tonttulakit. Perustelu: "on otettava huomioon kaikki, joilla on erilainen kulttuuri ja uskonto".
"Perussuomalaiset kilpailee samoista äänestäjistä lähinnä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa."
- Helsingin Sanomat, 17.5.1995
"'Yritys uudella nimellä, mutta samoilla johtajilla on turha.'"
- Savon Sanomat Helsingin Sanomien mukaan, 18.5.1995
Juttelin hiljattain oikeustiedettä Helsingin yliopistolla opiskelevan ystäväni kanssa. Hän valitteli tenttikirjojen hankalaa saatavuutta. Suuri määrä ihmisiä tenttii samaa kirjaa yhtä aikaa, eikä kirjoja ole koko Suomessa saatavilla sellaista määrää kirjastoista. Ostettuna oikeustieteellisen kirjat ovat hyvin kalliita, helposti toistasataa euroa. Niinpä kirjoja tilataan Helsinkiin jostain Ivalon kirjastosta ja jaetaan viiden hengen porukan kesken.