Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Vain Piraattipuolue turvaa sananvapauden

Useimmilta puolueilta on vaikea löytää selkeitä kantoja keskeisiin sananvapauskysymyksiin. Piraattipuolueella niitä on. Vaalikoneista löytyy kuitenkin muutamia kysymyksiä, jotka kertovat eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksistä. Kaksi ensimmäistä kysymystä ovat Tietoyhteiskunnan vaalikoneesta, kolmas Sosiaalisesta vaalikoneesta. Kaavioissa ilmoitetaan vastanneiden määrä prosentteina.

Suurten puolueiden keskuudessa on selkeästi suuria paineita asettaa viestien välittäjälle vastuuta, joka kuuluu viestin julkaisijalle. "Keskustelupalstojen" päätoimittajavastuu olisi paitsi sananvapautta heikentävä, myös käytännössä täysin toteuttamiskelvoton ajatus. Internetissä olevien viestintäpalvelujen monipuolista kokonaisuutta ei voi asettaa tällaisen kaikenkattavan säätelyn alaiseksi, ja eri palveluja pitäisi kohdella tasavertaisesti.

Koko ajatus kertoo vanhnetuneisiin ajatustapoihin kangistuneiden ihmisten halusta kontrolloida sananvapauden käyttämistä Internetiä edeltäneen ajan malliin. Tämän ajatuksen suosio kertoo myös siitä, että suurimmalla osalla ehdokkaista ei ole mitään hajua siitä, minkälainen lainsäädäntö tietoyhteiskunnassa toimii ja minkälainen ei.

Suomessa on voimassa "laki lapsipornografian levittämisen estotoimista". Se on yksi viime vuosien epäonnistuneimmista laeista. Sensuuri ei estä lapsipornon levittämistä, sillä sensuuri ei johda lapsipornoa levittävien sivustojen sulkemiseen eikä niiden taustalla olevien henkilöiden kiinniottamiseen. Eston voi vaivattomasti kiertää. Estettyjen sivustojen listalla ei ole juuri lainkaan lapsipornosivustoja, sillä lapsiporno ei yleensä liiku www-sivuilla vaan suljetuissa ja salatuissa verkoissa. Sen sijaan listalla on sensuroituna esimerkiksi lakia kritisoiva kotimainen verkkosivusto ja tavallista aikuisviihdettä. Piraattipuolue vaatii vaaliohjelmassaan lain välitöntä kumoamista.

Sensuurilla on tapana laajeta, kun se kerran aloitetaan. Suomessakin on ehdotettu myös nettipokerisivustojen sensurointia. Lain nimeksi tulisi "laki lapsipornografian ja etärahapelien levittämisen estotoimista" (Stakesin raportti, s. 52–56).

Suomen rikoslaissa kielletään pilkkaamasta Jumalaa tai rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämiä asioita. Piraattipuolueen näkemys on, että tämä kohta laista pitäisi kumota, sillä kyse on kohtuuttomasta sananvapauden rajoituksesta. Valtion tehtävä ei ole suojella ihmisiä mielipahalta.

Sananvapautta kannattaviksi voidaan tässä laskea ne puolueet, joiden ehdokkaista alle puolet on vastannut kahteen ensimmäiseen kysymykseen "kyllä" ja kolmanteen "ei". Tämän perusteella sananvapautta kannattavia puolueita ovat Piraattipuolue, Muutos 2011, Vihreä liitto ja Suomen työväenpuolue (jonka ehdokkailta ei tosin ole lainkaan vastauksia kolmanteen kysymykseen).  Piraattipuolue on kuitenkin ainoa puolue, jolla on hyvin selkeä sananvapautta puolustava konsensus kaikkien kolmen kysymyksen osalta, joskin Muutos 2011 pääsee melko lähelle tätä.

Vaikka Vihreiden ehdokkaat ovat näissä asioissa puolueiden parhaimmistoa, Vihreät on selvästi hyvin kahtiajakautunut sananvapauskysymyksissä. Vihreitä äänestävä voi auttaa eduskuntaan yhtä hyvin sananvapautta vastustavan kuin kannattavankin.

Sananvapautta eniten vastustavaksi voidaan sanoa Keskusta, jonka ehdokkaista vähintään 65 % on vastannut "väärin" kaikkiin kolmeen kysymykseen. Lisäksi Kristillisdemokraatit ja Suomen senioripuolue näyttävät sananvapautta kovasti vastustavilta kolmannen kysmyksen perusteella. Kukaan näiden kahden puolueen ehdokkaista ei sen sijaan ole vielä vastannut Tietoyhteiskunnan vaalikoneeseen, mikä sekin tietysti kertoo jo jotain.

Vaalikonevastausten perusteella voidaan sanoa, että Piraattipuolue on sananvapauden ystävän selkeästi paras vaihtoehto.

Ps. Olen Piraattipuolueen ehdokkaana Helsingissä. Minusta saa tykätä ja Piraattipuolueelle voi lahjoittaa vaikkapa tekstarilla: PIRAATTI2, PIRAATTI5 tai PIRAATTI10 numeroon 16130 (luku kertoo puhelinlaskusta veloitettavan euromäärän).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän plommer kuva
Raoul Plommer

Tuo kolmas graafi oli oikein hyvä jatke noille kahdelle tietoyhteiskunnanvaalikoneen tulokselle - tässä vielä minun versioni: http://plommer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66255-saak... :)

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

Tässä ehdokkaiden sananvapausnäkemyksiä hieman paremmalla grafiikalla: http://1dl.us/gtn.png

Toimituksen poiminnat

Sivut