Rikoksista hyötyvät YouTuben käyttäjät
Viime aikoina on puhuttu siitä, kuinka jo keski-ikäiset ovat
rynnistäneet Facebookiin. Olen havainnut, että he ovat rynnistäneet myös
YouTubeen. Sieltä nimittäin löytyy kaikenlaista mukavaa katsottavaa,
esimerkiksi oman nuoruuden aikaisten pop-tähtien esiintymisiä. Lisäksi
sieltä kuunnellaan omaa mielimusiikkia, jota jotkut muut ovat sinne
panneet. YouTubesta on tullut ikäihmisten The Pirate Bay.
The Pirate Bayssa ihmiset jakavat toisilleen laittomasti teoksia.
YouTubessa yksi ihminen jakaa laittomasti teoksen, ja sadat tuhannet
ihmiset katsovat tai kuuntelevat sen. Teknisesti ottaen YouTube-videon
katsominen ei eroa mitenkään saman videon lataamisesta koneelle.
Tekijänoikeuslain kummallisuuksista johtuen videon katsominen ei
kuitenkaan ilmeisesti ole lainvastaista, vaikka sen lataaminen omalle
koneelle on.
Kesäisen korkeimman oikeuden päätöksen myötä ja muidenkin viimeaikaisten vertaisverkko-oikeudenkäyntien perusteella voidaan sanoa,
että Suomeen ei synny omaa YouTubea. Palveluntarjoaja näyttää olevan
suorassa vastuussa kaikesta, mitä palvelun käyttäjät julkaisevat
palvelun avulla. Tulkinta on tiukempi kuin Yhdysvalloissa, joka ei
suinkaan ole tunnettu lepsusta tekijänoikeuslainsäädännöstä. Saman
tulkinnan mukaan ilmeisesti myös laittomasti YouTubessa oleviin
videoihin linkittäminen on lainvastaista.
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Torsti Äärelä julkaisi joulun alla kirjoituksen "Olkoon meillä youtube-joululauluseurat nyt, tänään ja heti!",
johon hän on upottanut YouTube-videon ja jossa hän kehottaa lukijoita
antamaan linkkejä toisiin videoihin. Näistä suuri osa on kaupallisten
artistien esiintymisiä, joista varmaankin suuri osa on lisätty YouTubeen
laittomasti.
Ehkäpä ehdokas Äärelä kannattaa teosten epäkaupallisen käytön
laillistamista ja pisti pystyyn "YouTube-joululauluseurat" puhtaasti
kansalaistottelemattomuus mielessään. Voi myös olla, ettei hän ole
ajatellut asiaa näin pitkälle.
Kaikki YouTubeen laittomasti lisättyjä teoksia katsovat ihmiset hyötyvät
rikollisesta toiminnasta. He käyttävät hyväkseen sitä, että joku toinen
ottaa riskin ja hyvää hyvyyttään levittää teoksia heidän
nautittavakseen. Jokaisen, joka katsoo YouTubesta sinne luvattomasti
pantuja teoksia, pitäisi joko alkaa kannattaa teosten epäkaupallisen
käytön laillistamista tai lopettaa kyseisten videoiden katseleminen. Muu
on silkkaa kaksinaismoralismia.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mitens sitten hyvin yleinen tapa levittää you tube videoita face bookin kautta? Ja face bookin palvelimethan taltioivat silloin you tube videoita?
Tämä on hyvä esimerkki mielestäni siitä, että suuria yrityksiä ei koske samat lait kuin harrastelijoita. Google ja YouTube rikkoo jatkuvasti tekijänoikeuksia, ja tekee vieläpä tällä miljardivoitot. He ovat kuitenkin suuryrityksiä, joten toiminta jatkuu. Jos muutama harrastelija tekee sivuston joka ei edes tuota voittoa, on heti poliisit hakemassa palvelimet pois.
Onhan siinä nyt sentään suuri ero, ratkaiseva suorastaan, tallentaa omalle koneelle tai vain katsoa. Voinhan minä naapurin uutta autoakin katsella ihan rauhassa, mutta jos ajan sen omaan talliini niin riitahan siitä tulee.
Esim. Linuxilla jokainen Youtube-video tallentuu /tmp -kansioon. Kyse on siis 100% lataamisesta silloinkin kun "vain katselet"
Onko uutinen, tai muuten maininnan arvoinen asia, että rikoksesta hyötyy rikollinen ja ne jotka saavat osansa rikoksen tuottamasta hyödystä?
No noinhan se on.
Piraatit harvoin tulevat ajatelleeksi.
Ja miksi toisaalta ajatella itse, kun on paljon helpompaa vain kopioida toisten ajatuksia...
Hymyillyttävän typerää argumentointia Pekka Raukolta.
Ymmärtänet kai, että käyttämäsi suomenkielen jokainen sana on jonkun ihmisen keksimä. Samalla logiikalla sinun ja minun tulisi maksaa jokaisen sanan käytöstä korvausta sanan keksijälle tai tekijänoikeuden haltijalle. Jokainen ihminen toimii 99+% kopioitujen ideoiden varassa.
Piraatit vain ovat oivaltaneet tämän.
Kaiman naamalle tuo hömelö hymy kieltämättä sopii. :)
Kai ymmärrät, että tuokin kommenttisi on kopio jonkun idiootin hetkellisestä älynväläyksestä. Se kulkee piraattien piirissä muuttumattomana kopiona, koska kukaan ei kykene itsenäisellä ajattelulla toteamaan, että tekijänoikeuslainsäädäntö ei koske sanoja.
Ei, mutta se on, että niin moni ei tiedä hyötyvänsä itse rikoksen tuottamasta hyödystä.
Loistava kirjoitus. Youtube todellakin on ikäihmisten pirate bay. Väittäisin että youtubevideoita katsova ja kuunteleva suhtautuu toimintaan aivan samalla mentaliteetilla kuin torrentteja lataileva. Tavallaan tietää että toiminta on laitonta, mutta ei halua ajatella sitä, että voisi edes jossain määrin vedota tietämättömyyteen, kun moraalitunto alkaa syyttää.
Toki poliittiset piraatit tietävät täsmälleen mitä laissa lukee, mutta se ei ole tässä lainkaan relevanttia.
Youtuben ja vertaisverkkojen ero lienee siinä että youtubessa käyttäjä voi katsoa videota ottamatta siitä kopiota tietokoneelleen, vertaisverkosta ei voi. Kuitenkin youtube-videoita on varsin helppo myös kopioida koneelle ja missään ei lue mainintaa "katsoa saat mutta et kopioida". En sitten tiedä muuttuuko youtube-käyttö "laittomaksi" jos sieltä kopioi kun taas muulloin käyttö olisi "laillista".
Youtubessa on varmasti "tekijänoikeuslaillista" materiaalia mutta epäilemättä siellä on myös "tekijänoikeuslaitonta". Käyttäjä ei voi mistään tietää kumpaan ryhmään mikäkin youtube-video kuuluu.
On tulkinnanvaraista, voiko youtubevideota katsoa ottamatta kopiota tietokoneelleen. Pysyvää kopioita ei toki pitäisi jäädä, ellei sitä halua.
"Laki on kuitenkin väännetty siten, että yleinen tulkinta on, että katsomisen kaltainen hetkellinen kopiointi ei ole laitonta, vaikka teos olisikin saatavilla laittomasti."
Vertaisverkko-käyttäjälle tuo tarkoittaisi sitä että sieltä saa ladata ja katsoa, kunhan katsomisen jälkeen poistaa tallenteen tietokoneeltaan.
"YouTuben käyttäjälle hyvä nyrkkisääntö on, että video on laiton, jos se a) on jonkun "oikean" artistin/yhtiön tekosia ja b) se ei ole artistin/yhtiön virallisella kanvalla. Tosin YouTuben ja joidenkin yhtiöiden välillä olevat sopimukset monimutkaistanevat tätä kuviota."
Tämä puolestaan tarkoittaa sitä että valtaosa YouTube-videoista (esim ainakin lähes kaikki Äärelän joululauluseura-blogin klipeistä) ovat laittomia.
Katsottaessakin video latautuu aivan samalla tavalla tietokoneellesi. Sen takia sinäkin joudut odottamaan videotoiston alkamista hitaammilla yhteyksillä, koska video ei ole vielä ladannut tarpeeksi. Eikö vain?
Youtubessahan video on tasan tarkkaan niin kauan ladattuna tietokoneellesi, kunnes siirryt pois videon sivulta tai suljet selaimen, olkoon se sitten vaikkapa monta tuntia. Samalla periaatteella voisi elokuvan ladata tietokoneelle ja katsomisen jälkeen poistaa.
Hyvä, vaikkakin vähän turhan negatiivinen kirjoitus. Veikkaisin monelle ikäihmiselle tulevan tästä pikemminkin sellainen olo, että on jotenkin moraalisesti väärin katsoa youtubea kun pitäis tulla sellainen olo, että on erittäinkin ok katsoa youtubea ja siten epäkaupallinen kopiointi pitäisi laillistaa.
Negatiivinen on kirjoitus, miksi muutenkaan hyökätä arvostelemaan jouluista youtube-musacorneria, joka toimivuudessaan oli ihan mukava.
"Höpö höpö"- Apajalahti voisi miettiä vähän tarkemmin linjauksiaan ja kaivaa todellista jutun juurtakin blogiaiheisiinsa..
"Hyvä, vaikkakin vähän turhan negatiivinen kirjoitus. Veikkaisin monelle ikäihmiselle tulevan tästä pikemminkin sellainen olo, että on jotenkin moraalisesti väärin katsoa youtubea"
Niin, mutta minkäs me sille mahdamme, että suomalaiset ovat lainkuuliaista tai vähintäänkin lakia puolustavia kaksinaismoralisteja (esim. silloin, kun ajamme ylinopeutta, vastaamme kännykkään, katsomme YouTube-videota tai käytämme halveeraavaa sanaa naapuristamme tai kolmion takaa eteemme kiilaavasta tunarista). Mitä me voisimme tehdä... sanoa, että lain rikkominen on ookoo, siinä ei ole moraalisesti mitään väärin, jos se ei loukkaa ketään, jne.? Ei voida sanoa. Se olisi rikokseen yllyttämistä eli rikollista.
Joudumme toteamaan, että rikoksen suorittaminen on väärin ja sitä ei saa tehdä, että piratismi on rikollisuutta, ja haluamme sen laillistaa, haluamme siis laillistaa jotakin mikä on väärin. :p
Tämä päättelyketju on toki bugaava, mutta useimmat ihmiset ovat niin saatanan yksinkertaisia, ja tuolla aivo-oikosulun linjalla usein mennään kun puhutaan yksityisen kopioinnin sallimisesta tai vaikka ganjan polttamisen ja kotikasvatuksen dekriminalisaatiosta.
En näe sikäli pahaa YouTube-katselija-piraattien "syyllistämisestä". Emmehän me suinkaan syyllistä vaan laki. Se, että me kerrotaan heidän rikkovan lakia levittäessään linkkejä kavereilleen on pelkkä viestinviejän rooli. Viestin lähettäjä on USA:n hallinto (ks. Wikileaks vuodot ja USA:n painostus tekijänoikeusasioissa) vaikka muodollisesti viestin olisikin antanut Suomen eduskunta äänestyksessä lain puolesta.
(Perus)Suomalainen ei näe syytä muuttaa lakia, ellei koe sitä omakohtaiseksi ja omakohtaisesti tarpeelliseksi muuttaa. Jos heille argumentoi, että tekijänoikeuslaki on liian tiukka, se ei kiinnosta, ellei asia kosketa heitä. Harva puolustaa toisten ihmisten oikeuksia. Tekijänoikeusasiat kuitenkin koskettavat useampaa suomalaista kuin esim. paskakaivoista tehtävä laki, kunhan nämä ihmiset vain ymmärtäväisivät sen. Valitettavasti immateriaalioikeuksien rikkomista ei kaikki tiedosta ja osa syyllistyy älylliseen epärehellisyyteen valdellen itselleen, ettei tiedosta rikollisuuttansa, tai sitten vaikka kouluttaakseen aivojansa asennoitumaan näennäisymmärtämättömyyteen, jos se vaikka kelpaisi puolustukseksi esitutkinnassa siten että syytteet kaatuisi jo ennen käräjiä (eikä muuten kelpaa: ignorantia juris non excusat).
Sama on suomalaisten asennoituminen myös sananvapauteen ja yksityisyyteen: "ei koske minua koska en ole rasisti/pedofiili/hullu/trolli". Eipä näy Soiniakaan ottamassa tähän kantaa. Ja miksipä ottaisikaan, kun kansakin on sitä mieltä, että sananvapaus on, mutta tyhmiä ei kannata laukoa (lue: sananvapautta ei kuulu olla, jos sanoo jotakin VÄÄRÄÄ, eli sananvapauden suojaa tarvitsee erityisesti kansan enemmistön mielipide).
Ja höpö höpö!
Yritätkö suitsia Youtubea? Sinähän sälli olet!
Youtuben ylläpito poistaa videot heti kun tekijänoikeuksien omistaja siitä valittaa, Piratebay tuskin. Ja Youtubella on royaltysopimus eräiden levy-yhtiöiden kanssa siitä, että heidän kappaleitaan voi käyttää Youtube-videoissa vaikka videon lähettäjä olisikin jokin koltiainen tai kotikutoinen videonikkari. Ottakaahan asioista selvää ennen jälleen yhtä fiktiolle rakennettua pseudoprovokatiivista puheenvuoroa.
Mitenkähän tavallinen pulliainen pystyisi edes teoriassa tunnistamaan, mikä osa Youtuben materiaalista on laillista ja mikä ei? Ei sitten yhtään mitenkään.
Sinänsä kuitenkin liikuttavaa, kuinka juuri teini-iän ylitse päässyt konkari kuvailee hellyttävästi keski-ikäisten Youtube-huumaa sanoilla "Sieltä nimittäin löytyy kaikenlaista mukavaa katsottavaa, esimerkiksi oman nuoruuden aikaisten pop-tähtien esiintymisiä". Vaikka onhan tuo aika ymmärrettävää siinä mielessä, että kirjoittajan oman nuoruuden tähdistä monet eivät siellä välttämättä vielä ole, koska heidän tähtensä puhkesi vasta eilen :D
Tämähän vain tekee hommasta vieläkin epäilyttävämmän piraattien eduksi - ihmiset voivat käytännössä rikkoa lakia tietämättään sitä! :D Mitä oikeudenmukaisuutta se semmoinen on. Tätäkään kirjoitusta ennen monet eivät ehkä ole tulleet edes ajatelleeksi Youtubesta katsomansa ja siitä siten hyötyvänsä materiaalin mahdollisia rikollisia alkuperiä ja täten asiaan liittyvää moraalista, varsin aiheellisita pähkinää!
Toisaalta, vertaisverkoissa ongelma on täsmälleen sama. Ei jaettavissa tiedostoissa ole labeleina LEGAL tai ILLEGAL. Arva siitä sitten onko tiedoston jakamiseen lupaa vai ei.
Että valitkaa vaan kuulkaa puolenne ja noudattakaa sitä sitten johdonmukaisesti! ;)
Tämä oli loiistava kirjoitus kyllä, kirjoittanen siitä vielä itsekin oman blogini puolelle, jahka kerkeän.

Kommentoi 33 kommenttia