Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Epäilyttäviä raiskaussyytöksiä

Palaan pieneltä kesätauolta vakavalla asialla. Wikileaksin australialainen perustaja Julian Assangea epäillään Ruotsissa raiskauksesta. Assange oli Ruotsissa viime viikolla ja teon väitetään tapahtuneen tuolloin. On äärimmäisen häiritsevää, että tällaisia syytöksiä ilmaantui juuri nyt. Ensiksikin, Wikileaks julkaisi hiljattain tuhansia asiakirjoja Yhdysvaltain Afganistanin operaatioon liittyen. Yhdysvaltain viranomaiset ovat arvostelleet Wikileaksin toimintaa kovin sanankääntein ja harkitsevat oikeustoimia. Toiseksi, epäilyt ilmaantuivat nimenomaan Ruotsissa pian sen jälkeen kun Ruotsin piraattipuolue ilmoitti alkavansa tarjota Wikileaksille palvelintilaa. Lisäksi Ruotsissa on tulossa syyskuussa eduskuntavaalit, joihin piraattipuolue osallistuu.

Ruotsin viranomaiset ovat jo kerran tehneet päätöksen, johon arviot piraattipuolueen menestysmahdollisuuksista lienevät vaikuttaneet. Piraattipuolueen europarlamenttivaaleissa 2009 menestyksekkääseen tulokseen siivittänyt The Pirate Bay -oikeudenkäynti on etenemässä hovioikeuteen. Oikeuskäsittely alkaa tällä kertaa strategisesti reilu viikko vaalipäivän jälkeen.

Pidän todennäköisenä, että joko raiskaussyytösten tekijät ovat huomionkipeitä eivätkä oikein ymmärtäneet millaisia seurauksia perättömillä syytöksillä voi olla, tai sitten syytökset ovat viranomaisten tai Wikileaksille vihamielisen yksityistahon masinoimia. Twitterissä Assange on kiistänyt syytökset ja sanonut heidän odottaneenkin "likaisia temppuja".

Raiskausepäilyihin liittyy myös pidätysmääräys. Koska kyse on Ruotsista, maan viranomaiset voidat halutessaan saada Assangesta tehtyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Tällöin Assange ei voisi matkustaa mihinkään EU-maahan ottamatta riskiä pidätetyksi tulemisesta. Se varmasti miellyttäisi Yhdysvaltoja.

Ps. Pidätysmääräys on nyt peruttu, mutta tilanteen taustalla olleet tapahtumat ovat vielä epäselviä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Sami Haapavaara (nimimerkki)

´Kova häntäheikki. Peräkkäisinä päivinä ja vielä eri kaupungeissa. Ihme että ei tullut pedofiilikorttia. Homma haisee ja kauas.

Eikös PP saanut 7,1% eurovaaleissa. Siinä voi äkkiseltään Säpön pojjaat miettiä vähän likaisempiakin otteita.

yutila (nimimerkki)

joko julianin pidätysmääräyksen ja yksityiskohtaiset kuvaukset raiskauksista on vuodettu wikileaksiin? vittu teidän larppareiden kanssa. teidän sankareissa ei koskaan voi olla mitään vikaa

~ (nimimerkki)

Asialla CIA ja Pentagon

Auria (nimimerkki)

Outo juttu. Kyseessä kaksi erillistä tapausta viikon sisällä. Naiset tuntevat toisensa. Assange on australialainen mies, mutta kuitenkin. Onko hällä nyt näin "pimeä puoli"?

Erkki Alatalo (nimimerkki)

Kyllä vaan, nyt vainotaan ihmistä!

Tynkä-Karjalan Antti (nimimerkki)

Tosia tabuja: vain mies voi olla väkivaltainen, raiskaaja, pedofiili, jne.

Petu (nimimerkki)
Sami Haapavaara (nimimerkki)

Ei voi olla raiskaaja, häneltä puuttuu raiskaajan silmälasit
http://www.youtube.com/watch?v=EVcyNANK5cY&feature...

Pentti-Antero Sillanköykäys (nimimerkki)

Salaliittoteoriat eivät mielestäni tee rikosilmoituksen jättäneistä uhreja, erityisesti, kun syyttäjät nauttivat anonymiteetista samaan aikaan, kun syytetylle langetetaan Euroopan laajuinen pidätysmääräys pelkästään sanan voimalla.

"Hassua", että väitteet raiskauksista ajoittuu siihen, että Assangen käynnistä Ruotsissa uutisoitiin eli tämä tuli yleisesti koko kansan tietoon.

Huomioitavaa myös on, että liki puolet raiskaussyytteistä on perättömiä. Tämä siis rajoittamatta syytettyjä julkkiksiin ja julkisen vallan vihollisiin.
http://en.wikipedia.org/wiki/False_accusation_of_rape

Raiskaus on niin helppo lavastaa, koska se on sana sanaa vastaan, ja sitä raiskaussyytettä voi "tukea" ei-raiskausperäisen yhdynnän spermanäytteellä tai raapimalla "raiskaajaa". Tunsivatko naiset Assangen, oliko vipinää vai syyttävät naiset Assangea koskaan häntä tapaamatta, ovatko naiset huomiohuoria tai kytköksissä CIA:han? Kysymyksiä, jotka kaipaavat vastauksia.

(Pistin vastaavaa Petun blogiinkin, mutta se jäi spam-filteriin tai muutoin esimoderointijonoon.)

Pentti-Antero Sillanköykäys (nimimerkki)

#8
Ei yhtä hyvä kuin jatko-osa:
http://www.youtube.com/watch?v=15S0g8pG6HU

#6
Hehe. Vielä kornimmaksi menee feministien näkökanta asiaan "motivation for rape":
"rape is nothing more or less than a conscious process of intimidation by which all men keep all women in a state of fear"
...eli paitsi, että kaikki raiskaukset suorittavat miehet, myöskin kaikki miehet raiskaavat, no exceptions.

Pentti-Antero Sillanköykäys (nimimerkki)

Bold-tag fail.

Boldaus piti olla

”rape is nothing more or less than a conscious process of intimidation by which all men keep all women in a state of fear”
…eli paitsi, että kaikki raiskaukset suorittavat miehet, myöskin kaikki miehet raiskaavat, no exceptions.

__

Ärsyttää muuten sekin, kun ei tiedä moneenko linkkiin on laitettu anti-spam trigger. Itse taisin laittaa sen jonnekin 666 linkkiä per viesti, koska tuosta ominaisuudesta on lähinnä haittaa.

Auria (nimimerkki)

#9-11: odotellaan nyt rauhassa mitä asiasta ilmenee. Turha sun tän avulla on tehdä taas jotain kummallisia yleistyksiä raiskauksesta rikoksena sinänsä.

wände (nimimerkki)

Mikä miekkonen tämä assange? Oliko uhri mies vai lapsi?

Tommi Salenius

1.
Pelkästään europarlamenttivaaleissa Ruotsin PP sai kärsiä vaalivilpistä pienillä paikkakunnilla kun sen äänestyskortteja(tai millä nyt niitä lappuja kutsutaankaan) piilotettiin vaalivirkailijoiden toimesta. Nyt silmätitkuksi on joutunut tämä SD jota ei päästetä mukaan edes vaalikeskusteluihin.

http://twitter.com/EDUSKUNTAVAALIT (nimimerkki)

Wikileaksin perustaja vapautettiin kaikista raiskausepäilyistä.

http://twitter.com/EDUSKUNTAVAALIT

Urantia Enkeli (nimimerkki)

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/wikileaks-j...

Totta se taitaa olla: Wikileaks-johtajan raiskausepäily kumottiin.

Auria (nimimerkki)

Oli niin posketon syyte että ajattelin että voisi olla jopa totta.
Hyvä että asia selvisi. Nyt kiinnostavat nämä ilmoituksen tehneet naiset.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

Kvinnan: "Anklagelserna förstås inte iscensatta av Pentagon eller någon annan"

Jos nyt Expresseniin on yhtään luottamista?
http://www.expressen.se/Nyheter/1.2105516/kvinnan-...

Pentti-Antero Sillanköykäys (nimimerkki)

@Auria
Hassua, että naisia ei mielestäsi saanut hätiköiden leimata edes mahdollisiksi valehtelijoiksi, mutta sen sijaan jotkut henkilöt puhuivat samassa kommenttiboksissa (toteennäytetystä) uhrista eikä mahdollisen sijasta. Mutta se on kai se, että naista ei saa epäillä ilman äärimmäisen vahvaa syytä, mutta miestä saa ja pitääkin, jos yksikin nainen vaan näin sattuu väittämään.

Toivottavasti kyseisien naisten vääristä lausumistansa alkaa esitutkinta. Kun lähes puolet raiskaussyytteistä kuitenkin on vääriä (joskaan kaikki ei tahallisesti vääriä vaan myös virhetunnistettuja) tulisi yhteiskunnan ottaa erityisesti tämmöisissä mahdollisesti merkittävän poliittisen tarkoitusperän omaavissa mahdollisesti tarkoituksella valheellisen lausuman antaneet rikostutkinnan alle: olivatko rikosilmoitukset törkeän tahallisia vai pelkästään virhetunnistuksia.

Siitä saisi hyvää signaalia kieroille äideille, että onko isää jatkossa enää turvallista leimata raiskaajaksi lasten huoltajuudesta kilpaillessa. Näissä raiskaussyytteissä, kun tuppaa olemaan mies aina häviäjä, vaikka syyttömäksi todettaisiin. Nytkin monelle jäi mieleen: Assangea epäiltiin raiskaajaksi. Mitä naisista? Heidän nimiään ei edes ole julkaistu. (Toisaalta, jos he ovat huomiohuoria, heille ei pitäisi sitä iloa tarjotakaan, että saisivat nimensä julki. Paitsi, että jos he haluavat itsensä julki, he epäilemättä voivat kyllä myydä juttunsa kivasta rahasummasta lööppimedialle ja rikastua perättömillä rikosilmoituksillaan ja tekaistuilla tarinoillaan.)

Sami Haapavaara (nimimerkki)

#20 Ammattinaisia ja huumeissa. Kertoo huhut. Sittenpä vielä, on eräs ruotsalainen nettisivusto kaivanut toisen naisen nimen esiin. En viitsi tähän sitä laittaa. Koska voitaisiin syyttää miestä väärän tiedon levittämisestä. Sehän on vaarallista, koska on kyseessä nainen.

Pentti-Antero Sillanköykäys (nimimerkki)

Ensin tuo uutisointiin kahtena raiskauksena, sitten yhtenä raiskauksena ja yhtenä hyväksikäyttönä/ahdisteluna ja nytkö sitä tutkitaan kahtena hyväksikäyttönä/ahdisteluna, joskin ilman mitään välitöntä pidätysmääräystä?

#21
Selittäisi kyllä. Olikohan Assange sitten ostanut protituiduilta palveluita vai oliko hänellä yksinkertaisesti yhtään mitään tekemistä heidän kanssaan, lienee auki vielä, mutta aika ammattimaiseksi kiristysbisnekseksi vaikuttaisi naiset yrittäneen asiaa valmistaa. Saattaa olla, että räjähti (tai räjähtää) kuitenkin omille kasvoille.

Auria (nimimerkki)

#20: Yrität nyt rakentaa tästä jotain kummaa skismaa..En ole sanonut aiheesta paljonkaan, tämä ei ole Laasasen palsta.
Assange on tärkeällä asialla.
#21: mielenkiintoista, siis huumeissa. Onkohan kyseessä jotkut Stureplanin ammattilaiset:)

Sami Haapavaara (nimimerkki)

#23 Nettihuhuja, kuten myös sen tukholmalaisen naisen nimikin pyörii jo tuolla. Onko oikea nainen?

Henry Bjorklid

No, Ruotsin SÄPO on kuuluisa näistä jutuistaan.
80-luvulla SÄPO ja SUOPO estivät Nikolai-Klaus von Kreitoria puhumasta Jyväskylän Talvessa.
SÄPO väitti, että tämä professori oli syyllistynyt näpistykseen!!!
Hesari veti jutusta isot otsikot. Ruotsalaislehdet olivat vaiti.

Hänen kirjansa on julkaistu vain suomeksi:
Gummerus "Kansankodin kuokkavieraana"

Henry

Auria (nimimerkki)

Ruotsi on aika mielenkiintoinen yhteiskunta. Luin jostain että Assangesta ilmoituksen tehneet naiset olivat menneet poliisin puheille raiskausilmoitusta tekemään(!) siinä vaiheessa kun heille oli keskinäisissä keskusteluissa selvinnyt että Assange ei ollut halunnut käyttää kondomia heidän kanssaan.. Pitäisi miettiä ennenkuin menee sänkyyn australialaisen kanssa:)

Toimituksen poiminnat

Sivut