*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Miksi äänestää piraattia?

  • Miksi äänestää piraattia?

Piraatteja on ehdolla suurista kaupungeista Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Läpimeno on realistista niissä kaikissa. Ehdokkaita on 21 muussakin kunnassa. Mutta miksi äänestää piraattia? Viisi syytä.

 

1. Piraattien läpimurto on kovaa realismia

Eduskunnan ulkopuolisten, "muiden" puolueiden gallup-kannatus on vuoden 2015 lopulta lähtien pysynyt poikkeuksellisen korkealla, reilun kahden prosentin tasolla. Äskettäin Yle mittasi "muille" korkeamman lukeman kuin koskaan viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Gallupin tekijät ovat kertoneet, että piraatit on selkeästi suurin "muista".

Erään gallupin mukaan piraatit olisivat menossa läpi Turussa. Ja tältä näyttää tilanne, jos katsotaan kuntavaalien läpimenokynnystä ja verrataan sitä toteutuneeseen kannatukseen eduskuntavaaleissa:

Helsinki: Läpimenoon tarvitaan 1,2 %, kannatus 2015 oli 1,4 %.

Espoo: Läpimenoon tarvitaan 1,3 %, kannatus 2015 oli 1,6 %.

Tampere, Vantaa, Jyväskylä, Turku, Oulu: Läpimenoon tarvitaan 1,5 %, kannatus 2015 oli 1,7 % Tampereella, 1,4 % Vantaalla ja Jyväskylässä sekä 1,2 % Turussa ja Oulussa.

Piraateilla on erinomaiset mahdollisuudet päästä läpi seitsemän suuren kaupungin valtuustoon. Kamppailu on kuitenkin tiukka, ja läpimurto edellyttää sitä, että jokainen piraattihenkinen oikeasti vaivautuu äänestämään. Viimeinen mahdollisuus siihen on huomenna, sunnuntaina 9.4., klo 9-20 oman äänestysalueesi äänestyspaikassa.

Läpimenon mahdollisuuksia lisäävät vaaliliitot Liberaalipuolueen kanssa kaikissa muissa mainituissa kaupungeissa paitsi Tampereella.

Alastomat eristyssellivangitkin äänestävät, joten sinunkin pitää. Äänesi ei ole ainakaan huonompi.

 

2. Piraatit voivat menestyä myös eduskunnassa - mutta sinne mennään kunnanvaltuustojen kautta

Islannin piraatit kolminkertaistivat kannatuksensa viime syksyn vaaleissa ja ovat nyt yksi suurimmista puolueista maan parlamentissa. Islannin esimerkki osoittaa, että piraatit voivat menestyä myös valtakunnan tasolla.

Suomessakin piraateilla on mahdollisuus mennä läpi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Se edellyttää kuitenkin läpimenoa ensin kunnissa. Eduskuntaan noustaan kuntapolitiikan kautta. Niin politiikka toimii Suomessa.

Piraateilla on muuten nuorimmat ehdokkaat. Se ei ole pahitteeksi, sillä nuoret ovat aliedustettuina sekä eduskunnassa että kunnanvaltuustoissa.

 

3. Yksikin voi saada paljon aikaan

Entä jos yksi piraatti pääsee kuntasi valtuustoon? Onko yhdellä vaikutusvaltaa? Kyllä on, ja piraateilla on siitä erinomainen esimerkki.

Piraattien ainoa europarlamentaarikko, Saksan piraattien Julia Reda, on valittu jo kahtena vuonna 40 tärkeimmän europarlamentaarikon joukkoon Politico-lehden listauksessa.

Euroopan parlamentti hyväksyi Redan johdolla valmistellun raportin siitä, miten tekijänoikeuksia pitäisi EU:ssa uudistaa. Raporttiin tuli hyviä suosituksia, kuten "reilun käytön" (fair use) oikeuksien lisääminen. Reda taistelee tällä hetkellä sen puolesta, että EU:n meneillään olevassa tekijänoikeusuudistuksessa säilyisi jokin järki. Reda sai myös läpi parin miljoonan euron rahoituksen avoimen lähdekoodin käyttöä edistävään hankkeeseen.

Redan arvostus yli puoluerajojen näkyy myös siinä, että hänen kollegansa äänestivät hänet vuoden europarlamentaarikoksi tietoyhteiskuntapolitiikan kategoriassa.

Jo yksi piraattivaltuutettu voi näyttää mallia uudesta, avoimemmasta poliittisesta kulttuurista, vaatia läpinäkyvyyttä päätöksenteolta ja paljastaa suljettujen ovien takaiset suhmuroinnit. Ja vaikka mitä muuta.

 

4. Piraattien periaatteet ovat rautaa

Piraatteja kannattaa äänestää, jos löytää hyviä asioita piraattien periaateohjelmasta. Se kertoo, mitä puolueemme ytimeltään on. Olemme vapaamielinen, edistysmielinen, liberaali puolue. Olemme tietoyhteiskuntapuolue. Olemme päätöksenteon avoimuutta vaativa puolue. Olemme järkipuolue. Emme aja minkään eturyhmän asiaa faktoista piittaamatta.

Periaatteet voivat tuntua tietysti joidenkin mielestä unelmahötöltä. Ne ovat kuitenkin tärkeitä, koska valtuutettu tai kansanedustaja ilman periaatteita kääntyy helposti sen mukaan mistä milloinkin tuulee. Periaatteellinen poliitikko ei juokse "kansa raivostui" -otsikoiden perässä.

Tärkeäksi nousee tällöin se, mitä ne periaatteet ovat. Vaikkapa kristillisdemokraattien periaatteet liittyvät heidän tulkintaansa Jumalan laista. Piraattipuolue on puolestaan nostanut vaaliteemakseen faktoihin perustuvan politiikan.

Nuorisojärjestö Piraattinuoret ilmaisee asian ytimekkäästi poliittisessa ohjelmassaan: "Piraattinuoret ajaa tutkimukseen perustuvaa politiikkaa. Polittisissa päätöksissä tulee hyödyntää tieteellisiä tutkimustuloksia ja tehdä niiden mukaisia päätöksiä. On luovuttava toiveajattelun, henkilökohtaisten uskomuksien ja jäykkien ideologisten periaatteiden käytöstä politiikassa."

Periaate on siis se, ettei hyväksytä faktat sivuuttavia ideologisia periaatteita.

 

5. Periaatteitamme voi toteuttaa myös käytännössä

Periaatteiden pitää toki näkyä myös kouriintuntuvina ratkaisuina politiikan päivittäisissä kysymyksissä. Ehdokkaamme ovatkin tarttuneet tähän haasteeseen.

Puolueen varapuheenjohtaja, helsinkiläinen ehdokas Petrus Pennanen kirjoitti äskettäin miten piraattien arvot näkyisivät kouluissa. Oppilaiden annettaisiin innostua! Ja nörttipuolueemme lopettaa tietenkin myös julkisen sektorin IT-sekoilut.

Piraateille avoimuus on tekoja, ei vain puhetta. Ensimmäisenä puolueena täytimme  vaalirahoituksen ennakkoilmoitukset sataprosenttisesti, eikä ainakaan mikään eduskuntapuolue ole vieläkään pystynyt samaan. Vaalirahoituksemme on muita avoimempaa.

Rovaniemeläinen ehdokkaamme Olli Markkanen kirjoitti hiljattain, miten avoimuus toteutuisi käytännössä myös päätöksenteossa, kuten myös jyväskyläläiset ehdokkaat Miika Hämynen ja Arto Lampila.

Piraatit toimivat edelleen myös järkevämmän tekijänoikeuslain puolesta. Taistelumme kiristyskirjeitä vastaan saa painoarvonsa puolueemme vaalimenestyksestä. Taistelun kärjessä on espoolainen ehdokkaamme Janne Paalijärvi.

Kansalaiset pitää myös osallistaa päätöksentekoon, kuten Jyväskylässä ehdolla oleva puheenjohtajamme Jonna Purojärvi hiljattain kirjoitti. Vanhat puolueet eivät sitä halua tehdä.

Ja piraattinäkökulma sote-uudistukseen on se, että kunnat pitää vapauttaa kokeilemaan eri malleja, eikä kahlita ylhäältä päin sote-pakkopaitaan, kuten itse juuri kirjoitin.

Olen ehdolla Helsingissä numerolla 1031.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Vieläkään ei ole selvinnyt, aikooko Piraatit toteuttaa sosialismin osassa kansasta, siis ns. sisällöntuottajien kohdalla, ja muuten pitäytyä "vapaassa" markkinataloudessa. Miten tuo veden ja tulen yhdistäminen tehdään?

Vai onko kenties tarkoitus että taiteilijat ja sisällöntuottajat tekisivät työnsä ilmaiseksi ja muut käärisivät niistä rahaa?

On jäänyt ikuiseksi epäselvyydeksi.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

Kyllä, ihan sen takia lähdimme perustamaan puoluetta ja olemme tehneet yhdeksän vuotta vapaaehtoistyötä ja pistäneet omaa rahaamme tähän projektiin, jotta saisimme "toteutettua sosialismin sisällöntuottajien kohdalla" ja kyykytettyä luovan työn tekijöitä.

Koska pelkkä kotisohvalla warettaminen olisi ollut paljon rankempaa...

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

No, sarkasmista huolimatta ei tullut selvyyttä, kun ei ohjelmannekaan sitä varsinaisesti kerro.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Sain viime metreillä agitoitua ainakin yhden sukulaiseni äänestämään Harri Kivistöä. Jatkan vielä tekstiviestikamppanjaani.

Siitä vaan kaikki piraatit vielä viime hetken rutistukselle.

Toimituksen poiminnat

Sivut