*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Vihreä ja punainen tietoyhteiskunta?

Vihreät hyväksyi viikko sitten uuden poliittisen ohjelman ja vasemmistoliitto on julkaissut luonnoksen omaksi tavoiteohjelmakseen, joka hyväksytään muutaman viikon kuluttua. Mitä puolueet sanovat tekijänoikeuksista, kansalaisoikeuksista ja tietoyhteiskunta-asioista ylipäänsä?

Tekijänoikeudet

Tietoyhteiskunta perustuu tiedon tuottamiseen, hyödyntämiseen ja jakamiseen sekä mahdollisuuteen päästä tietoon käsiksi.
Lupaavan kuuloisista lauseista huolimatta vihreiden poliittinen ohjelma ei lupaa juuri mitään konkreettisia parannuksia tekijänoikeusjärjestelmän pahimpiin ongelmakohtiin. Ohjelman mukaan esimerkiksi tekijänoikeuden suoja-aikoja on kohtuullistettava sitomalla ne tekijöiden kuolinajan sijaan teoksen luomishetkeen. Tämä voi kuitenkin aivan hyvin tarkoittaa vaikka sitä, että suoja-aika olisi 100 vuotta teoksen luomisesta, mikä ei olisi olennainen muutos.

Ohjelman mukaan "tekijöiden, kuluttajien ja välittäjien oikeuksille on löydettävä nykyistä toimivampi tasapaino". Ohjelma ei kuitenkaan millään tavalla viittaa siihen ongelmaan, että satojen tuhansien suomalaisten päivittäiset kopiointi- ja fanikulttuuriharrastukset ovat laittomia ja kopioijia ahdistellaan kohtuuttomilla korvausvaatimuksilla.

Ohjelmassa korostetaan nimenomaan tekijöiden oikeuksia esimerkiksi suuryrityksiä vastaan. Ohjelmassa ei mainita sitä, miten tekijänoikeuden monopolivoima aiheuttaa jo lähtökohtaisesti haittaa kuluttajille, ja miten nämä ongelmat voitaisiin ratkaista.

Ohjelmassa todetaan, että "tekijänoikeudet tarvitsevat suojaa myös jatkossa". Vaikka Piraattipuoluekaan ei kannata tekijänoikeuksista luopumista kokonaan, vihreiden poliittisen ohjelman sanamuodot viittaavat lähinnä siihen, ettei puolueella ole haluja tehdä merkittäviä muutoksia tekijänoikeusjärjestelmään.

Vihreiden poliittisen ohjelman tekijänoikeuksia koskevat kohdat on jätetty sen verran epämääräisiksi, että puolueen piirissä työskentelevällä tekijänoikeustyöryhmällä on vielä liikkumavaraa vetää puolueen kantoja lähemmäksi piraattien ajatusmaailmaa. Työryhmä esittänee tarkemman tekijänoikeuskannanoton puolue-elinten hyväksyttäväksi vielä ennen vaaleja.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessakin keskitytään lähinnä haukkumaan suuryhtiöitä. Puolueen suhtautuminen tekijänoikeuksiin ei käy kovin selväksi ohjelmaluonnoksesta. Toisaalta halutaan "turvata luovan työn tekijöiden oikeudet omaan työhönsä". Toisaalta "tekijänoikeusjärjestelmässä etusijalla pitää olla ihmisten mahdollisuus päästä käsiksi tietoon ja kulttuuriin". Ilmeisesti ihmisten mahdollisuus päästä vertaisverkkojen kautta käsiksi kulttuuriin ei kuitenkaan kuulu puolueen tavoitteisiin.

Patentit
Myönteistä on se, että vihreiden mielestä "tietokoneohjelmistojen, geenien tai algoritmien ei pidä olla patentoitavissa". Yleensä kehitysmaiden ahdinkoon myöntätuntoisesti suhtautuvat vihreät eivät kuitenkaan päätyneet kannattamaan esimerkiksi kehitysmaiden ahdinkoa lisäävien lääke- tai vihreän teknologian patenttien lakkauttamista.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessa vastustetaan niin ikään ohjelmistopatentteja. Sen enempää sanottavaa patenteista puolueella ei ole.

Sananvapaus ja yksityisyys
Vihreät toteavat, että "sananvapaus ja yksityisyyden suoja on turvattava kaikille myös Internetissä". Heidän tavoitteensa jäävät kuitenkin tähän yhteen yleisluontoiseen lauseeseen, joten sillä tuskin tulee olemaan vihreiden politiikassa oleellista merkitystä.

Sananvapaus- ja yksityisyyskysymykset eivät ainakaan ole puolueohjelman perusteella vihreille millään tavalla keskeinen asia. Se on kyllä hyvin pääteltävissä vihreiden käytännön politiikasta jo muutenkin. Olivathan vihreät mukana hyväksymässä sormenjälkirekisterin käyttöönottoa viime kesänä ja hiljattain vihreä oikeusministeri Tuija Brax on kunnostautunut vaatimalla sananvapauden rajoittamista.

Ohjelmassa vaaditaan autoliikenteen valtakunnallista valvontaa tienkäyttömaksujen keräämiseksi (eikös meillä ole jo polttoainevero?), mutta vaaditaan samalla sen toteuttamista yksityisyyden turvaavalla tavalla. Mitenköhän sekin mahtaisi onnistua? On melko vaikeaa sovittaa yhteen auton omistajan tunnistamista edellyttävä maksujärjestelmä ja yksityisyyden suoja. Pääkaupunkiseudulle suunnitellun ruuhkamaksujärjestelmän yksityisyysongelmat jätetään ohjelmassa mainitsematta.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessa todetaan, että "Internetin ja uusien teknologioiden mahdollisuuksia on käytettävä ihmisten vapauksien lisäämiseen, ei kansalaisten kontrollin vahvistamiseen". Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä ja vasemmistoliitto onkin oppositioasemassa ollut vastustamassa niin Lex Nokiaa kuin sormenjälkirekisteriäkin. Tavoitetta ei kuitenkaan sen enempää selkiytetä, eikä ohjelmaluonnoksen perusteella ole mitenkään selvää, että puolue mahdollisesti hallitukseen päästessään jatkaisi yhtä myönteisellä linjalla.

Demokratia ja avoimuus
Ehkä vihreiden poliittisen ohjelman iloisinta antia on selkeä tuki suoremmalle demokratialle kansalais- ja kansanäänestysaloitteiden muodossa ja vaatimus lainvalmistelun avoimuuden parantamisesta.

Tulossa olevaa, demokratiaa halveksuvaa 3 %:n valtakunnallista äänikynnystä ei ohjelmassa mainita. Vihreät tukevat tätä "puoluekentän pirstaloitumisen estämiseen" ja "puolueiden nykyisiin voimasuhteisiin puuttumattomuuteen" tarkoitettua hanketta, mutta miksei tukea ilmaista poliittisessa ohjelmassa? Hävettääkö koko asia jo vähän vihreitä itseäänkin?

Vasemmistoliitto ei ole ottamssa kantaa vaaliuudistukseen eikä ylipäänsä demokratian kehittämiseen saati päätöksenteon avoimuuden lisäämiseen.

Tietoyhteiskunta
Vasemmistoliitto on ottanut avoimet ohjelmistot sydämen asiakseen.
Julkisten tietojärjestelmien on rakennuttava avoimien standardien varaan. Viranomaisten kanssa asiointiin tarvittavien ohjelmien tulee olla vapaasti saatavilla. Julkisen sektorin, erityisesti terveydenhuollon ja sosiaalitoimen, kalliit ja keskenään huonosti yhteensopivat järjestelmät on yhtenäistettävä avoimia standardeja ja -ohjelmistoja hyödyntäen. Tietokoneohjelmistojen piilotetut, ja yhteiskunnallisesti huomattavan suuret, lisenssikustannukset on tehtävä julkisella sektorilla näkyviksi.
Lisäksi vasemmistoliitto vaatii aidossa piraattihengessä, että "julkisin varoin tuetun tutkimuksen ja kehitystyön tulosten tulee olla julkisia".

Vihreätkään eivät tällä saralla jää huonommiksi. He vaativat, että "koulujen, kirjastojen, virastojen yms. tietojärjestelmissä on sitouduttava avoimiin standardeihin ja avoimiin rajapintoihin".

Vihreät haluaa myös saada julkishallinnon tuottamaa tietoa vapaampaan käyttöön:
Kartta-aineistot, säätiedot, tilastot ja vastaava julkisin varoin tuotettu tieto tulee avata julkiseen käyttöön. Julkishallinnon ja julkisomisteisten organisaatioiden tuottamat julkiset tietovarannot tulee saada laadukkaina maksutta saataville verkkoon myös koneluettavassa muodossa.
Yhteenveto
Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo hehkutti juuri blogissaan vasemmistolaista tietoyhteiskuntapolitiikkaa ja puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki korosti sen merkitystä jo viime syksynä. Näihin ulostuloihin nähden tavoiteohjelmaluonnoksen anti jää valitettavan laihaksi. Prioriteetit taitavat sittenkin olla ihan muissa asioissa? Vihreistäkään ei mitään kunnon tietoyhteiskuntapuoluetta näytä olevan tulossa.

Keskustan valmisteilla olevasta 28-sivuisesta, koko 2010-luvun kattavasta tavoiteohjelmasta ei löydy näistä aiheista mitään. Häpeällistä, että maan suurin puolue ei näe tietoyhteiskunnan tuloa vieläkään.

Piraattipuolueen ajamista asioista lähinnä avointen ohjelmistojen ja rajapintojen ilosanoma on rantautunut selkeästi sekä vihreisiin että vasemmistoliittoon. Näyttääkin siltä, ettei Piraattipuolueen tarvitse aivan vielä lakkauttaa itseään tarpeettomana!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Evald Kytömaa (nimimerkki)

Oikein piti varmistaa mitä piraatti tarkoittaa:

http://www.piraatti.fi/

http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Toiminno...

Kannattaisiko miettiä puolueenne nimi uudestaan?

Vasuri (nimimerkki)

AA: "Näihin ulostuloihin nähden (Vasemmistoliiton) tavoiteohjelmaluonnoksen anti jää valitettavan laihaksi. Prioriteetit taitavat sittenkin olla ihan muissa asioissa?"

Kyllä vain. Hyvä kun huomasit. Prioriteetit ovat vasemmistolla todellakin ihan muissa asioissa, paljon suuremmissa ja tärkeämmissä. Samoin Vihreillä.

Jii (nimimerkki)

Miks sä olit niin vaisu Yrjänän kanssa?

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

#1: Ei. Ks. esim. http://www.piraattipuolue.fi/puolue/useinkysyttya/...

Piraattipuolueen ajaman asiakokonaisuuden ympärille kyhätylle puolueelle Piraattipuolue on ainoa luonteva nimi.

#2: En tiennytkään, että on olemassa kovin montaa suurempaa ja tärkeämpää asiaa kuin perusoikeudet, joihin sananvapaus ja yksityisyyden suoja kuuluvat. On lisäksi silkkaa sokeutta väittää, ettei tietoyhteiskunta ole suuri ja tärkeä asia. Se, muodostuuko tietoyhteiskunnasta tiedon panttaamisen vai tiedon jakamisen yhteiskunta, vaikuttaa jokaisella yhteiskunnallisen toiminnan alalla.

#3: Koska Yrjänä ja Kemppinenkin olivat aika vaisuja. Odotin suurempaa tykitystä Yrjänän suunnalta, mutta sellaista ei tullut.

Visitor (nimimerkki)

"että satojen tuhansien suomalaisten päivittäiset kopiointi- ja fanikulttuuriharrastukset ovat laittomia"

Kyllähän ne tietävät ;-)

http://www.kerrolisaa.com/images/hohto.jpg

Silurus (nimimerkki)

#4: Esimerkiksi minä yritän tuputtamastakin päästyäni antaa sinulle ilmaiseksi tietoa siitä, että tiedon saaminen ei ole oikeus. Tämä jo todistaa, että ihmisillä on valtavasti erilaisia motiiveja jakaa tietoa. Toisaalta mr. Coca Colalla on tietoa siitä, mikä on Coca-Colan todellinen resepti ja hänellä on kaikki oikeus olla jakamatta sitä. Mainostajat ja tuottajat jakavat kaiken aikaa tietoa siitä, millaisia tuotteita on olemassa ja kuinka kyseiset tuotteet voivat parantaa yksilön elämää tai hänen omistamansa yrityksen tuottavuutta.

Tietoyhteiskunta on taas täysin eri asia, kuin digitaalisen viihteen on oltava ilmaista, koska niin haluan -yhteiskunta. Viihde ei ole tietoa. Teokset eivät ole tietoa. Ihmisen työn tulokset eivät ole tietoa. Ja vieläpä: vapaus ja maksuttomuus eivät ole sama asia.

Viihteen on oltava "vapaata" siinä merkityksessä, että jos sinulla on rahaa ostaa sitä, sinulla on oltava silloin oikeus siihen.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

Sananvapauteen kuuluu (Suomen perustuslainkin mukaan) myös oikeus vastaanottaa tietoa. Minkä tahansa tiedon saaminen ilmaiseksi ei tokikaan sinänsä ole perusoikeus, mutta on olemassa sivistykselliset oikeudet, joiden toteuttamiseksi esimerkiksi tietoa (myös viihteellistä tietoa) ilmaiseksi jakava kirjastolaitos on perustettu.

Viihde on tietoa, so. informaatiota. En ala erotella toisistaan "oikeaa tietoa" ja "leikkitietoa" tai "vakavaa tietoa" ja "viihdettä". Tällä erottelulla ei pitäisi olla mitään merkitystä.

Jokaisella on tietysti oikeus olla julkaisematta itsellään olevaa tietoa. Ei kai tässä ole mitään epäselvää?

Sen sijaan kun julkaisee jonkin tiedon, menettää periaatteessa kontrollinsa siihen. Lainsäädännön avulla voidaan toki rajoittaa ihmisten käyttäytymistä siten, että jonkinlainen kontrolli säilyy. Periaatteellisella tasolla kontrolli kuitenkin häviää tiedon julkaistessa.

Esimerkiksi jokin yhtye saattaisi esittää luomansa kappaleen vain yhden ainoan kerran sadan ihmisen yleisölle. Tämän jälkeen jokainen yleisössä olleista voisi hyräillä kappaletta kavereilleen, nämä taas omille kavereilleen ja niin edelleen. Kohta kaikki ihmiset maapallolla osaisivat kappaleen ulkoa. Tämä olisi toki aivan tekijänoikeuslakien mukaista, mutta tämänkin voisi yrittää kieltää, jos haluttaisiin.

Kyse onkin siitä, kuinka paljon julkaistun tiedon levittämistä halutaan kontrolloida. Mielestäni sitä pitäisi kontrolloida vähemmän kuin nykyisin; tämä tuli varmaan tekstistä selväksi. Voisit ehkä esittää perusteltuja argumentteja tähän kysymykseen. Nyt keskityit vain tuputtamaan omia mielivaltaisia määritelmiäsi erinäisille sanoille.

Toimituksen poiminnat

Sivut