Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Korkein hallinto-oikeus levittää lapsipornoa

Poliisin ylläpitämää salaista "lapsipornon" "sensuurilistaa" kritisoiva Lapsiporno.info-sivusto on nyt oikeudessa todettu "lapsipornosivustoksi", jonka pitäminen sensuurilistalla on laillista. Näin siksi, että sivustolla julkaistiin lista verkko-osoitteista, jotka ovat poliisin mustalla listalla. Oikeuskäsittelyn yhteydessä todettiin, ettei sillä ole väliä, onko kyse klikattavista linkeistä vai vain osoitetiedoista.

Nyt sekä korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) verkkosivut että useimpien medioiden verkkosivut sisältävät oikeudessa lapsipornosivustoksi määritellyn sivuston osoitetiedon. KHO:n pitäisi siis oman logiikkansa mukaan ilmoittaa KHO.fi poliisin mustalle listalle. Samoin tämä kirjoitukseni sisältää "lapsipornosivuston" osoitetiedon, joten myös Uusisuomi.fi tulisi lisätä mustalle listalle!

Tämä tapaus osoittaa hyvin sen, mitä Piraattipuolue on koko ajan sanonut, että osoitetietojen ja linkkien julkaisemista ei tulisi pitää "levittämisenä" tai levittämisen edistämisenä sen paremmin tekijänoikeuksien kuin lapsipornonkaan suhteen. Jos pidetään, aiheutuu juuri tällaisia paradokseja.

Vuonna 2008 voimaan astunut laki lapsipornografian levittämisen estotoimista on täysin epäonnistunut. Kyse oli pelkästä poliittisten irtopisteiden kalastelusta. Lain täytäntöönpanosta vastaamaan joutunut keskusrikospoliisikin totesi lakia valmisteltaessa lausunnossaan, että "laki ei valitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan".

Laki ei ensinnäkään puutu lapsipornon levittämiseen, vaan sen katsomiseen tai lataamiseen. Sivustot jatkavat olemassaoloaan, niihin pääsy vain mukamas estetään. Toiseksi, estotoimet on varsin helppoa kiertää, joten laki ei todellisuudessa estä juuri mitään. Kolmanneksi, poliisin musta lista ei edes sisällä varsinaisia lapsipornosivustoja. Sellaisia kun ei avoimessa internetissä ole. Mustalla listalla on lähinnä sekalainen kokoelma hieman epämääräisiä aikuisporno- ja huijaussivustoja.

Todellisuudessa lapsiporno leviää joissakin vertaisverkoissa ja salatussa Tor-verkossa. Näihin poliisin musta lista ei vaikuta mitenkään. Hyvä kansainvälinen poliisityö kuitenkin vaikuttaa. Sen ansiosta Tor-verkosta saatiin muutama viikko sitten poistettua lapsipornosivustoja, ja sivustoille palvelintilan tarjoamisesta epäilty henkilö on pidätetty.

Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista tulisi kumota välittömästi. Sen ainoa konkreettinen seuraus on ollut täysin turha yli viisivuotinen oikeustaistelu Lapsiporno.infoa vastaan. Itse sivustokin on lain tuotos, se perustettiin kritisoimaan aiottua ja sittemmin toteutettua suodatusta.

Itse asiassa lailla on toinenkin konkreettinen seuraus. Sitä esimerkkiä käyttäen on suunniteltu sensuurin ulottamista myös ulkomaisiin rahapelisivustoihin. Suunnitelmat sensuurin laajentamiseksi osoittavat sen, ettei tämänkaltaista sensuuria pidä hyväksyä lainkaan. Siitä tulee vaarallinen ennakkotapaus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Susanna Kinnunen

Odotan Uudelta Suomelta juttua aiheesta. Tuleeko?

Käyttäjän muzzy kuva
Matti Nikki

Pieni tarkennus: Listalta löytyi YKSI ihan aito oikea kaupallinen lapsipornosivusto. Sattuipa kuitenkin niin että olin itse henkilökohtaisesti ilmiantanut kyseisen sivuston yli vuotta aiemmin sekä Pelastakaa Lapset ry:n nettivihjeelle että eräälle kansainväliselle poliisiorganisaatiolle jolla tietojeni mukaan piti olla resursseja tehdä asialle jotain. En kertakaikkiaan ymmärrä miten tästä huolimatta sivusto oli yhä pystyssä vuotta myöhemmin.

Estolista ei tässäkään tapauksessa ole se oikea ratkaisu, vaan pitäsi selvittää miksi ihmeessä poliisi ei saanut niitä sivuja alas ja mitä asialle voisi tehdä. Yritettiinkö niitä edes sulkea? Kansalaisjärjestö saksassa teki kertaalleen testin ja kaikki kokeeseen valitut sivustot saatiin 48 tunnissa alas netistä kun otettiin yhteyttä sivustosta vastanneeseen operaattoriin, melko pienellä työmäärällä ilmiantajien taholta. Kaikki, poikkeuksetta, 48 tunnin sisään.

Miten poliisilla sitten voi mennä yli vuosi saada mitään aikaan? Ainoa selitys on se että poliisi ei edes yritä sulkea niitä sivuja. Tässä on kai joku toimivaltakysymys ja byrokratia, että poliisi ei saa noin vaan antaa tietoa ulkomaiselle palveluntarjoajalle että heidän verkostaan löytyy lapsipornoa. Myöskään Nettivihje ei tätä tee, vaan vihjeet kulkevat pelkästään INHOPE-verkoston sisällä ja sitten ehkä annetaan poliisille, muttei seurata johtaako ilmianto yhtään mihinkään. Kukaan ei siis seuraa syntyykö toiminnasta mitään tuloksia. Kukaan ei seuraa saadaanko ne sivut oikeasti suljettua.

Estolistojen sijasta pitäisi keskittyä tehostamaan tuota olemassaolevaa toimintaa, lisäämään sen läpinäkyvyyttä ja toiminnan näkyvyyttä. Tilastot julki siitä miten kauan kesti ilmiannosta siihen että sivusto saatiin nurin, eiköhän jotain ala senjälkeen tapahtua ihan omalla painollaan.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kuulin tässä äskettäin aivan uskomattoman jutun eräältä naiselta, jonka aviomies istuu avovankilassa. Tässä avovankilassa vartijat suojelevat pedofiileja, jos esimerkiksi et sano heille aamulla "hyvää huomenta" on sinulla mahdollisuus lentää samantien avovankilasta suljettuun vankilaan. Samoin myös esimerkiksi saunassa he käyvät muiden kanssa ja jos esimerkiksi kieltäydyt saunomasta heidän kanssaan tai mitenkään osoitat julkista halveksuntaa heitä kohtaan, on mahdollista saada sama kohtalo.

Kyllä vankilassakin pitäisi voida pitää oma moraalikoodi, saamatta siitä rangaistusta!

Janne P Hukkinen

Hyviä huomioita ja ratkaisuehdotuksia. Mitäköhän niihin sanoisi vastapuoli?

Apropos, pitäisiköhän kaikki ao. linkin tai verkkosivun nimen sisältävät web-sivustot nyt ilmoittaa aktiivisten kansalaisten toimesta poliisin ylläpitämään rekisteriin?

Nähdäkseni jokaisesta lisäämis- tai lisäämättäjättämispäätöksesta voisi syntyä oma oikeudellinen toimi, johon on mahdollisuus puuttua. Vai?

Miltäs kuulostaa? Miten homma kannattaisi koordinoida?

Onko jollakulla kokemusta miten käytännössä ilmoittaja saa tiedon siitä, mihin toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella on ryhdytty vai täytyykö tietoa erikseen penätä julkisuuslain perusteella?

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

Aluksi kirjoitin pitkän kommentin siitä, mitä vaikutuksia asialla on, mutta sitten teinkin siitä kuvamuotoisen: http://paalijarvi.fi/b/sensuurituomion_seurausgraa...

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Lähdetään kyllä vaarallisille vesille jos linkin (kirjallisessa muodossa taikka klikattavana) levittäminen on yhtä kuin lapsipornon levittäminen. Onkohan tämäkin näitä asioita missä periaatteessa hyvän asian varjolla tehdään vaikka mitä sensuuria. Vähän niinkun USA oikeuttaa oman maansa kansalaisten (ja nähtävästi myös muiden maiden kansalaisten) vakoilun ah niin ihanan terrorismin uhan avulla.

Toimituksen poiminnat

Sivut