*

Isänmaa ja maailma Isänmaata ja maailmaa käsitteleviä kirjoituksia.

Näin lataat Yle Areenasta

Yleisradion "propellipäiden" Rele-blogissa harmiteltiin taannoin YouTubessa olevia maarajoituksia, jotka estävät videoiden katselun. Erilaisten sisältöjen julkaisijayhtiöt myyvät näet myös Internet-levitysoikeuksia alueittain. Kirjoituksessa nostettiin esille, että nykyään tv-ohjelmia pääsee sentään laajasti katsomaan suomalaisten tv-yhtiöiden palveluissa, kuten Katsomo, Ruutu ja Yle Areena.

Mutta mutta. Muistatteko vielä sen ajan, kun mistä tahansa tv-ohjelmasta sai itselle kopion helposti VHS-nauhurilla? No, on nykyäänkin tallentavia digibokseja, mutta ei taida olla yhtä monella. Tv-yhtiöiden verkkopalveluista ohjelmia ei saa kuitenkaan ladattua, vaikka tavallaan luulisi, että se vastaisi entistä VHS-kopiointia.

Tv-ohjelmien ja elokuvien tuottajat eivät kuitenkaan halua mahdollistaa laillista yksityiskopiointia. Internet-palveluissa se on näennäisesti helppo estää: annetaan tv-yhtiöiden tarjota ohjelmia vain streaming-muodossa ilman virallista latausmahdollisuutta. Kyse on siis laillisen yksityiskopioinnin estämisestä, siitä, ettei ohjelmaa vaikkapa Yle Areenasta laillisesti katsova voi käyttää laillista oikeuttaan ottaa teoksesta muutamia kopioita yksityiskäyttöön.

Ongelmaan on kuitenkin ratkaisu: Yle Areena -lataaja. Se on epävirallinen, yksityishenkilön tekemä suomenkielinen tietokoneohjelma, joka on suunniteltu videoiden lataamiseen Yle Areenasta omalle koneelle. Ohjelman käyttö on hyvin yksinkertaista: menet Areenaan katsomaan haluamaasi ohjelmaa, kopioit ohjelman osoitteen selaimen osoiteriviltä, liität osoitteen Yle Areena -lataajaan ja painat "lataa".

Yle Areena -lataajan käytön pitäisi olla laillista, koska jokainen saa ottaa itselleen muutamia kopioita laillisesti saatavilla olevasta teoksesta. Ohjelman käyttö on kuitenkin lainvastaista, mikäli ohjelma kiertää "tehokkaan kopiosuojauksen". Tällöinkään kyse ei ole rikoksesta, vaan siviilioikeudellisesta korvausvelvollisuudesta. Poliisi ei siis taatusti tule ovelle, jos käyttää kyseistä ohjelmaa.

Yle väittää Areenan käyttöehdoissa, että "Areenan streaming-teknologialla tarjolla olevien ohjelmien suojauksien kiertäminen ei ole sallittua". On kuitenkin epäselvää, onko tämä myös oikeudessa pätevä väite. Joka tapauksessa Yle Areena -lataaja tarjoaa ihmisille vain sen, mihin ehdittiin jo VHS-aikana tottua: mahdollisuuden lailliseen yksityiskopiointiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Seppo Hildén

Dänks, käyttöä löytyy kun moni hyvä ohjelma on areenassa vain rajatun ajan eikä kerkiä tsekata. Otan talteen myöhempää katselua varten.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Perkule. Vaikka etsin, en löytänyt linuxiini vastaavaa. Osaavammat löytäisivät varmastikin.
No en moista olisi vielä koskaan tarvinnutkaan.

Mutta ilmeisesti takoitus yhtiöllämme on estää aineiston kopiointi itselle kokonaan. Onko tuohon perusteita?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Siihen on kuitenkin skripti, jolla voit ladata linuxissa. Vaatii vain enemmän osaamista.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Kiitos tack, nyt pörisee.
Kokeilen jonkun norjalaisen sarjan ekan jakson kanssa, kun on hidas netti ja katselukokemus tökkii hitaudesta merkittävää suuremmasti.

Vaikka mielummin olenkin menemättä terminaaliin.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

kiitos vielä,
tuo norjalaissarja vaikuttikin tosi nastalta, katsoin kakkososankin heti perään. Ilman verkkohitaudesta johtuvaa pätkintää. Sitä meille ei haluttaisi suoda, aika jänskää.

Jari-Matti Mäkelä

Tämä käytäntö, että ohjelma on katsottavissa vain tietyn määräajan on kyllä aika erikoinen nykyaikana. Korvaukset pystyttäisiin kuitenkin laskemaan eksaktisti latausmäärien mukaan, mutta halutaan silti valita näin epämääräinen korvausmuoto. Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa myrskyn takia sähkö on ensin pois 2-3 päivää ja operaattorin ongelman takia vielä lisää pari päivää. Kukaan ei alueella näe tätä striimiä, maksetaan ihan tyhjästä. Onko tosiaan halvempaa maksaa näin ja toivoa, että ihmiset tajuaisivat katsoa ohjelman ajoissa tai eivät näe sitä enää ikinä mistään. Ihmisten houkuttelu palvelun pariin kyllä tökkii pahasti, jos tämä on tarkoituksena. Aika vähän on esim. netissä tapetilla uusia YLEn saatavuuksia, ellei joku kaveri linkkaa sosiaalisessa mediassa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kun vetoat tuossa VHS-aikaan, kerronpa omasta kokemuksestani nyt digiaikana.

Noin vuonna 2006 tai 07 törmäsin kohtuuhintaiseen SONY-digiboxiin, jossa oli sekä tallentava kovalevy että DVD. Laitteella on mahdollista tallentaa kumpaankin, ja myös toisesta toiseen. Ts. kun haluan tehdä tilaa kovalevylle, voin polttaa haluamani leffat ym. DVD:lle muutamassa minuutissa.

Mutta arvaapa mitä? Ajattelin hankkia sellaisen puolen vuoden kuluttua lahjaksi sukulaiselle, mutta tuote oli poistunut valikoimasta. Eikä yhtä ainoaa vastaavaa laitetta löytynyt, eikä ole löytynyt sen jälkeen.

Senkin erehdyksen Sony tuolloin teki, että laite on toiminut moitteettomasti tähän päivään asti ilman mitään vikoja. Hintakin oli halpa, mutta tuote jäi tähdenlennoksi, oletettavasti sen hämmästyttävän käytännöllisyyden ja kestävyyden vuoksi.

Tuon laitteen vuoksi minulla ei ole ollut pahemmin blogissa esitettyjä ongelmia. DVD-R -levytkin saa nykyään alle eurolla kipale.

Sellaista se on tämä "hehkulamppuhuijaus"...
http://ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/hehkulamppu...

Timo Lehtiö

Olen katsellut TV:n ja eritoten YLEn ohjemia netistä. On taloudessa televisiokin, ja siihen on lupakin kasettu, mutta sitä en mene katselemaan. Nyt kun tulee YLE-vero, niin on vain kohtuullista, että saan nauhoittaa ohjelmat, joita en ehdi katsoa heti netistä, tulevaa katselua varten. Olen valmis kyllä maksamaan veron palvelua vastaan.

Kiitos ohjelmasta, se toimii hienosti.

Juhani Piironen

Kiitos tästä. Minulla oli lataaja vanhaan Areenaan, mutta se ei toimi uudessa. Kokeilen näitä ja muita linkkejä ja kiitos kaikille linkkien antajille Hannulle, Villelle, ja tälle nimimerkille mikä lienee :)

Jos YLE taas tekee tepposet ja päivittää, niin olisin kiitollinen blogaajan päivityksistä myös.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuota ohjelmaa on pakko käyttää, jos tahtoo katsoa Ylen ohjelmia. Minulle on käynyt monta kertaa niin, että ohjelma kaatuu kesken katselun. Kun yritän uudelleen avata videon, saan vastaani herjan, jonka mukaan verkkoyhteyksissä on vikaa. Jos tahtoo katsoa Ylen videoita pätkimättä, on pakko ensin ladata videot tuolla ohjelmalla.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Sama vika Rahikaisella. Areenan sivu pitää päivittää pari kertaa kesken ohjelman, se menee tietenkin alkuun ja joutuu etsimään kohdan uudelleen. No aika 1st world problem, mut silti. :)

Alexius Manfelt

Ahto hyvä, tämä on paras ohjelma ikinä. Olen sen löytymisesti syvästi sinulle kiitollinen. Et voi edes arvata kuinka paljon se on antanut iloa elämääni!!

Kiitos!

Ja nyt olisi hienoa ja upeaa jos saisi ohjelman, jolla voisi ladata Arten ohjelmia eli osoitteesta: http://www.arte.tv/fr.

Mistä sellaisen saisi?

Etukäteiskiitoksin!

Toimituksen poiminnat

Sivut